Pompejin maalaukset ja mosaiikit – 10 poimintaa

Värikkäitä seinämaalauksia.
Seinämaalaus Mysteerien huvilasta, Villa dei misteristä

Kun korona-aikaan ei pääse matkustelemaan, niin on aikaa kirjoitella vanhoista matkoista.

Keväällä 2018 Saaran kanssa tekemämme Napolin matka on jäänyt täällä blogissa vähälle huomiolle. Napolin pääkallokultista kirjoitin, mutta pääkohteet Pompeji ja Herculaneum ovat jääneet odottamaan. Nyt korjaan asian ja esittelen kymmenen kiinnostavaa ja mieleen jäänyttä Pompejin maalauskohdetta tai mosaiikkia. Osa on alkuperäisessä ympäristössään Pompejin kaivauksilla ja osa on esillä Napolin arkeologisessa museossa.

On kiehtovaa katsella näin vanhaa kuvataidetta. Monien roomalaisten seinämaalausten ja mosaiikkien on tulkittu olleen kopioita aikansa kuuluisista kreikkalaisista maalauksista. Viitteitä ovat antaneet antiikin ajalta säilyneet kirjalliset lähteet, joissa teoksia kuvaillaan.

Myös monien aiheiltaan ja asetelmiltaan samanlaisten teosten löytyminen monista arkeologisista kohteista viittaa siihen, että on ollut joku tunnettu alkuperäinen maalaus, jota on kopioitu. Vähän niin kuin vaikka von Wrightin Taistelevat metsot löytyi aikanaan aika monesta suomalaiskodista.

Näitä alkuperäisiä kreikkalaisia maalauksia tai tauluja ei ole meidän aikaamme asti säilynyt.

Seinämaalaus katuruokapaikan seinällä.
Seinämaalaus pompejilaisen katuruokapaikan seinällä. Talon suojelusjumalat sekä kaupan suojelija Merkurius ja viinin jumala Dionysos.

Koska Pompeji oli vain maakuntakaupunki, sen seinämaalausten taso ei ole välttämättä vetänyt vertoja esimerkiksi Rooman kaupungin ylhäisten talojen taiteelle. Kuitenkin sattuman oikusta roomalaista maalaustaidetta tunnetaan parhaiten juuri Pompejista ja muista Vesuviuksen vuoden 79 purkauksen alle jääneistä kohteista.

Pääosin freskoina toteutetut seinämaalaukset sekä mosaiikit olivat arvokkaita statussymboleja. Kun keskiluokka alkoi imitoida rikkaiden maalauksia, rikkaat tilasivat hienompia ja tyylit kehittyivät. 1800-luvulla Pompejin maalaukset luokiteltiin neljään toisistaan erottuvaan tyyliin, jotka seurasivat toisiaan vaiheittain noin 300 eKr. – 79 jKr., jolloin kaupunki peittyi. Maalaukset toimivat nykyisin myös talojen ajoituksen välineenä. Maalaustyylin perusteella voidaan arvioida aikakausi, jolloin maalaukset ja tietyt rakennusvaiheet on tehty.

Olen kuvista nähnyt paljon hienoja kohteita, mutta läheskään kaikkiin niistä ei ole yleisöllä pääsyä. Ehkä hyväkin niin. Kauhistutti katsella, kuinka turistit kieltotauluista välittämättä koskettelivat estoitta maalauksia. Tässä on esitelty niitä teoksia, joita pääsin katsomaan huhtikuussa 2018. Tämä ei siis ole mikään varsinainen ”koko Pompejin Top 10”, eivätkä alla esitellyt kohteet ole keskenään paremmuusjärjestyksessä.

1. Vettiusten talon freskot

Iksionin rangaistusta esittävä seinämaalaus Veriiusten talossa.
Lapiittien kuningas Iksionin (vas. pyörittämässä pyörää) rangaistusta kuvaava maalaus. Kuva: Saara Salomaa

Yksi kaupungin suurimmista taloista, Vettiusten talo, on tunnettu hienoista freskoistaan.

Vettiusten talossa seinämaalauksia katsellaan pimeässä. Pompejin oppaan mukaan tilanne vastaa niitä valaistusolosuhteita, joissa Pompejin asukkaatkin maalauksia katselivat. Ikkunattomissa huoneissa valoa antoivat ennen vain soihdut, nykyisin kännyköiden valot.

Autenttisuuden lisäksi nykyiseen hämärään on toinenkin, tärkeämpi, syy. Freskot säilyivät hyvin vuosisatoja, kun ne olivat maan alla hautautuneina tulivuorenpurkauksesta sataneeseen hohkakiveen. Valo, ilmansaasteet, ihmisten hengitys jne. sen sijaan turmelevat vähitellen freskoja. Moni 1700- ja 1800-luvulla esiin kaivettu fresko on jo kokonaan päässyt tuhoutumaan.

Vettiusten talon freskot valmistuivat Pompejia vuonna 62 jKr. koetelleen maanjäristyksen jälkeen eli aivan kaupungin loppuvuosina. Ne edustavat ns. neljättä Pompejin maalaustyyliä.

Valtavalla falloksella varustettu Priapos-jumalan kuva. Seinämaalaus.
Priapos, kreikkalainen hedelmällisyyden vähäinen jumala, tervehtii Vettiusten taloon saapujaa heti eteisessä. Sen on ajateltu olleen onnen ja vaurauden symboli.

2. Villa dei misteri

Villa dei misterin dionysoonisia kulttimenoja esittävä seinämaalaus.Villa dei misteri, mysteerien huvila, on Pompejin muurien ulkopuolella sijainnut hienostohuvila, joka kaivettiin esiin 1900-luvun alussa. Huvilassa on ehkä Pompejin hienoin valikoima seinämaalauksia.

Huvilaa luultavasti käytti kokoontumisiinsa salainen Dionysos-kultti, jonka rituaaleja maalausten on arveltu esittävän. Kulttimenot olivat erittäin salaisia, eikä niistä ole kirjallisia lähteitä. Näin ollen maalauksiakaan ei ole pystytty tulkitsemaan ja selittämään varmasti. On arveltu, että näissä kuvissa näkyvät, kuuluisimman maalauksen kuvat, esittäisivät kultin initiaatiomenoja. Maalaukset ovat ns. Pompejin toista tyyliä, joka oli suosittu noin 80 eKr. – noin 20 eKr. Kuvitustyyli ei siis ollut ihan uusinta huutoa Pompejin tuhoutumisen aikaan 79 jKr.

Villa dei misterin seinämaalaus.

Pompejin keskustasta Villa dei misteriin kuljetaan Herculaneumin suunnan kaupunginportista. Kävelimme sinne pitkin vaikuttavaa Via dei Sepolcria, jota reunustavat pompejilaisten hautamonumentit.

3. Aleksanterimosaiikki

Aleksanteri Suuren ja Dareios III:n taistelua esittävä mosaiikki Napolin arkeologisessa museossa.
Kuva: Saara Salomaa

Noin miljoonasta palasesta koostuva Aleksanteri Suuren ja Persian suurkuninkaan Dareioksen välistä taistelua esittävä mosaiikki on siirretty Faunin talosta Napolin arkeologiseen museoon. Paikan päällä Pompejissa on nähtävissä jäljennös.

Faunin talo oli kaupungin suurin ja rikkain yksityisomistuksessa ollut palatsi. Se käsitti kokonaisen korttelin ja oli kooltaan 3000 neliömetriä. Faunin talo on tunnettu erityisesti hienoista mosaiikeistaan. Mosaiikkien tekeminen oli kallista, ja niiden on katsottu olleen rikkaimpien kaupunkilaisten statussymboleja.

Alkuperäiselle paikalleen Faunin taloon on tehty jäljennös museoon siirretystä Aleksanterimosaiikista.
Aleksanterimosaiikin jäljennös alkuperäisellä paikallaan Faunin talossa.

Aleksanterimosaiikki on todella suuri, leveyttä sillä on lähes kuusi metriä. Osa mosaiikista on tuhoutunut, mutta onneksi Aleksanteri Bukefalos-hevosineen on jäänyt tärkeimmiltä osiltaan jäljelle. Mosaiikki on tehty arviolta noin 100 eKr. ja se esittää yli 200 vuotta ennen tekohetkeään elänyttä Aleksanteria, jota talon omistaja on saattanut ihailla. Ei ole täyttä varmuutta, mitä kuninkaiden välistä taistelua teos esittää. Vahvoja ehdokkaita ovat Issoksen ja Gaugamelan taistelut.

Teos on mitä ilmeisimmin kopio kreikkalaisesta alkuperäisteoksesta. Mm. etruskien ruukuista on löytynyt tätä samaa kuva-asetelmaa esittäviä maalauksia. Plinius vanhempi mainitsee teoksen kirjassaan Naturalis historia ja tietää alkuperäisen maalauksen tekijän nimenkin, Filoksenos Eretrialainen. Asia ei kuitenkaan ole ihan varma. Myös egyptiläistä maalaria Helenaa on arveltu alkuperäisen kuvan tekijäksi.

Aleksanteri ja Dareios yksityiskohtina mosaiikista.
Aleksanteri ja Dareios

Talo tunnetaan Faunin talona rakennuksen atriumin vesialtaan keskellä seisovan faunia esittävän patsaan mukaan. Alkuperäinen patsas on Napolin arkeologisessa museossa, kuten myös monet talon hienoista mosaiikeista. Vierailu museossa on ehdottomasti paikallaan, jotta Pompeji-kokemus täydentyy alkuperäisestä ympäristöstään irrotetuilla hienoimmilla mosaiikeilla, maalauksilla ja veistoksilla.

4. Terentius Neon perhekuva

Terentius Neo puolisoineen.Leipuri Terentius Neon talosta löydetyn kuvan on ajateltu esittävän Terentiusta ja hänen vaimoaan. Terentius pitelee kädessään papyrusrullaa ja hänen vaimollaan on vahataulu ja kirjoituspuikko. Keskiluokkainen pariskunta on varmasti halunnut antaa vaikutelman sivistyneisyydestään. Maalaus saattaa olla ainoa Pompejista löydetty kaupungin asukkaita esittävä kuva. Maalaus on esillä Napolin arkeologisessa museossa.

5. Theseus saapuu voittajana Ateenaan

Alaston Theseus ateenalaisten ihasteltavana.Gavius Rufuksen talosta peräisin oleva maalaus on nähtävänä Napolin arkeologisessa museossa. Myyttinen sankari Theseus saapuu Ateenaan tapettuaan Minotauros-hirviön Kreetalla. Samanlainen maalaus on löytynyt Herculaneumin ns. basilicasta eli Augustaalien pyhätöstä. Teokset ovat olleet kopioita alkuperäisestä 300-luvulla maalatusta taulusta. Jo antiikin aikana tunnetut kuvat levisivät kopioina ja jäljitelminä ympäri Kreikkaa ja Roomaa. Aikakautensa taistelevia metsoja nämäkin siis.

6. Ifigeneian uhraus

Maalaus jossa Ifigeniaa viedöön uhrattavaksi.Troijan sotaan matkaavan kreikkalaisen liittouman oli uhrattava Mykenen kuningas Agamemnonin tytär suotuisten tuulten saamiseksi laivamatkalle. Agamemnon oli loukannut jumala Artemista, joka esti sotaretken jatkumisen totaalisesti nostattamalla kovat tuulet. Kuvassa Odysseus ja Akilleus tai Diomedes kantavat Ifigeneiaa uhrattavaksi papin kulkiessa vierellä. Vasemmassa reunassa isä Agamemnon peittää kasvonsa kaapuun peittääkseen surunsa. Ifigenia kuitenkin pelastui, sillä jumala Artemis (taivaalla oikealla) vaihtoi hänet hirveen ja vei Ifigenian mukanaan.

Ifigenian uhraus -maalaus kokonaisuudessaan.
Klikkaa kuvaa isommaksi.

Tämä fresko kertoo esimerkin jäljentämisen hankaluuksista. Antiikin ajalta säilyneiden kirjallisten lähteiden perusteella tiedetään, että tämän freskon esikuvana oli Timanthes-nimisen maalarin taulu. Alkuperäistä teosta ei ole jäljellä. Freskon tekijällä on ollut hieman vaikeuksia esimerkiksi mittasuhteiden ja asetelman kanssa – Agamemnon ja pappi ovat suurempia kuin Ifigeniaa kantavat miehet. Maalauksesta puuttuu lähteiden mukaan alkuperäisessä teoksessa mukana ollut Spartan kuningas Menelaus.

Maalaus on irroitettu Tragediarunoilijan talosta (Casa del poeta tragico, netistä löytyy suomennoksena myös Traagisen runoilijan talo, mutta tässä tapauksessa lienee kyse tragedioita kirjoittavasta runoilijasta), ja on esillä Napolin arkeologisessa museossa.

7. Kahakka amfiteatterilla

Amfiteatterilla vuonna 59 tapahtunutta kahakkaa esittävä maalaus.Aina urheilukisat Pompejin amfiteatterilla eivät sujuneet hyvässä hengessä. Vuonna 59 puhkesi kahakka pompejilaisten ja naapurikaupunki Nuceriasta tulleiden katsojien välille. Seurauksena virtasi veri. Tällainen epäjärjestys ei miellyttänyt keisari Neroa, joka määräsi amfiteatterin suljettavaksi kymmeneksi vuodeksi. Tämä maalaus esittää tätä historiallisiin lähteisiin kirjattua tapahtumaa. Amifiteatteri on kuvattu lintuperspektiivistä – mutta ilman perspektiivivaikutelmaa.

8. Menandroksen talo

Draamakirjailija Menandrosta esittävä seinämaalaus.Pompejin talojen nykyisistä nimistä monet ovat arkeologien antamia. Monet perustuvat seinämaalasten aiheisiin, kuten Menandroksen talo, yksi kaupungin rikkaimmista taloista. Eräs sen seinällä oleva maalaus esittää kreikkalaista draamakirjailija Menandrosta. Mistä hänet sitten on voitu tunnistaa?

Nimeäminen perustuu maalauksessa olevaan tekstiin. Maalaus on tehty vain vähän ennen kaupungin tuhoa. Tyylillisesti se on neljättä tyyliä, oletettavasti tehty Pompejia vuonna 62 vaurioittaneen maanjäristyksen jälkeen.

9. Octavius Quartion talo

Troijan sotaa esittävä seinämaalaus.Mytologiset aiheet olivat roomalaisten seinämaalausten kärkiteemoja. Octavius Quartion talossa (tunnetaan myös nimellä Loreius Tiburtinuksen talo) voi ihailla muun muassa Troijan sotaa esittävää maalausta.

Yllä olevassa kuvassa keskellä Herakles taistelee Troijan kuningasta Laomedonia vastaan.

Octavius Quartion talon puutarhan seinämaalauksia.

Octavius Quartion talossa oli hieno puutarha, joka tarjoaa ihailtavaa tänäkin päivänä. Suihkulähteen kummallakin puolella on mytologioihin pohjautuva kuva. Vasemmalla puolella Narkissos ja oikealla puolella Pyramoksen ja Thisben rakkaustarinan traaginen loppu.

10. Cave canem

Koiraa esittävä mosaiikki jossa on teksti Cave canem - varo koiraa.Sisäänkäynti omalla vastuulla – Varo koiraa! Casa del poeta tragicon sisäänkäyntiä vartioi tämä uskollinen vahti. Teksti ’Cave canem’ tarkoittaa ’varo koiraa’. Tätä pidemmälle traagisen runoilijan taloon ei ollutkaan asiaa vierailullamme. Kyseessä on pompejilaisittain keskikoon talo, jonka maalaukset esittelevät kreikkalaista mytologiaa ja Troijan sotaa. Kohdassa 6 mainittu maalaus Ifigenian uhraus on irroitettu tästä talosta ja viety museoon.

Suljetun talon portti ja kyltti aukioloajoista.

Yleisölle avoinna on vain pieni osa Pompejin taloista. Avoimet talot vaihtelevat myös päivittäin ja kellonajoittain henkilökuntapulan vuoksi. Vahteja tarvittaisiin varmasti enemmänkin turistien välinpitämättömän käytöksen takia. Moni sellainen talo, jossa olisin halunnut vierailla, jäi käymättä säpissä olleiden ovien vuoksi.

Historian harrastajan kannattaisikin varata Pompejiin tutustumista varten useampi päivä, jos vain mahdollista. Näin olisi mahdollista katsella tarkemmin tiettyjen talojen aukioloaikoja ja suunnitella aikataulua niiden mukaan. Pompejin lisäksi antiikin kuvataidetta voi ihailla Herculaneumissa ja Napolin arkeologisessa museossa. Jos aikaa riittää, antiikin kuvataiteesta kiinnostuneiden kannattaa myös käydä tutustumassa Vesuviuksen alueella esiin kaivettuihin roomalaisten huvilapaikkoihin Oplontikseen, Stabiaeen ja Boscorealeen. Minulla nämä ovat odottamassa seuraavaa reissua.

Valkopohjainen seinämaalaus Octavius Quartion talosta.
Neljännen tyylin arkkitehtooninen seinämaalaus Octavius Quartion talosta.

Lähteitä

Joanne Berry: The Complete Pompeii

Pompeji – Venuksen kaupunki

The National Archeological Museum of Naples – Opaskirja

Kökar – fransiskaanimunkkien luostari ja hylkeenpyytäjien tukikohta avomeren äärellä

Kökarin kirkko ja kellotapuli. Taustalla meri.27.–28.8.2020
Kökar, Ahvenanmaa

Ahvenanmaan saariston uloin kunta Kökar tuntui minusta kiehtovalta paikalta jo pienenä poikana. Silloin katselin mielelläni karttoja ja lueskelin mummilta saamaani Finlandia-kirjasarjaa, jossa esiteltiin kaikki Suomen kunnat.

Kesän 2020 jatkuessa kauniina vielä elokuun lopulla teimme Saaran kanssa muutaman päivän matkan Ahvenanmaan saaristoon. Pääkohteeksi valitsimme Kökarin, jonne pääsee kahdessa ja puolessa tunnissa lautalla Korppoosta.

Kökar on asukasluvultaan Suomen toiseksi pienin kunta 221 asukkaallaan. Tekemistä, rauhaa, kaunista luontoa ja mielenkiintoista historiaa siellä riitti hyvin parin päivän tarpeisiin.

Kökarin tärkeimmät historiakohteet ovat keskiaikaisen fransiskaaniluostarin rauniot ja pronssikautinen hylkeenpyytäjien leiripaikka. Aloitetaan fransiskaaneista.

Franciscus Assisilaisen 1200-luvun alussa perustama veljeskunta korosti köyhyyttä tapana seurata Kristusta. Suomessa tiedetään toimineen keskiajalla kolme fransiskaaniluostaria – Viipurissa, Raumalla ja Kökarissa.

Merimaisema. Taustalla näkyy saari, jolla Kökarin kirkko sijaitsee.
Kökarin kirkko näkyy kuvan keskellä ylhäisessä yksinäisyydessään Hamnön saarella.

Ei ole tiedossa, miksi fransiskaanit päätyivät perustamaan luostarin ulkosaaristoon Kökarille. Fransiskaanit toimivat tavallisesti kaupungeissa auttamassa muita köyhiä ja saarnaamassa heille.

Ylipäänsä Kökarin luostarin toiminnasta on vain vähän tietoja. Ensimmäinen maininta luostarista on vuodelta 1472, mutta luostari on saattanut olla toiminnassa jo aikaisemmin. Arkeologiset löydöt ovat antaneet viitteitä, että alueella oli merenkulkijoiden kappeli ja mahdollisesti kirkko jo ennen luostaria.

Sisäkuva kirkosta.
Nykyinen kirkko sisältä

Kirjalliset maininnat eivät paljoa luostarin toiminnasta kerro. Lähinnä luostari mainitaan siellä munkkina olleiden henkilöiden yhteydessä tai parissa testamentissa. Vain kolme nimeltä tunnettua munkkia voidaan yhdistää luostariin.

Yksi heistä oli teologian tohtoriksi asti edennyt suomalaissyntyinen Stephanus Laurentii, joka aloitti mahdollisesti hengellisen uransa luostarista. Ulkomaillakin vaikuttanut Stephanus Laurentii kuoli 1496, ja hänet tuotiin haudattavaksi Kökariin. Hänestä muistuttaa nykyisen kirkon lattiaan 1970-luvulla asennettu laatta.

Stephanus Laurentiin muistolaatta kirkon lattiassa.

Luostarin sijoittumiseen Kökarille vaikutti mahdollisesti saaren ohi kulkeva tärkeä syvä laivaväylä. Nykyisin Kökar saattaa tuntua eristäytyneeltä ja kaukaiselta, mutta keskiajalla meritiet olivat kätevin tapa matkustaa ja kuljettaa tavaroita. Niinpä saarella on varmasti riittänyt kulkijoita. Myös hyvät kalastusmahdollisuudet ovat saattaneet vaikuttaa luostarin paikkaan.

Franciscuskappelin näyttelyssä on alueelta löytyneitä esineitä, mm. astioiden ja ruukkujen palasia, jotka tosin ovat luostaria myöhemmältä ajalta. Luostariin sen sijaan liittyvät ehtoollismalja ja luostarin nimen sisältävä sinetti. Näitä arvokkaimpia esineitä ei näyttelyssä ole. Sinetistä oli sentään kopio esillä.

Keskiaikaisten kynien ja luostarin sinetin kopiot.

Kirkon pihalla on nykyäänkin hautausmaa. Kaivauksissa on löytynyt jopa 1300–1400-luvun hautoja. Ravinnon perusteella osan vainajista on arveltu olleen saaristolaisia, toisten taas muualta muuttaneita munkkeja. Keski-ikä ei ollut ollut korkea: Suurin osa aikuisista oli kuollut 25–35-vuoden iässä.

Valokuva arkeologisesta kaivauksesta, jossa tutkittiin vanhoja hautoja.
Valokuva vanhojen hautojen arkeologisesta kaivauksesta. Kuva otettu Franciscuskappelin näyttelystä.

Luostarin toiminta päättyi, kun kuningas Kustaa Vaasa aloitti Ruotsin valtakunnassa uskonpuhdistuksen 1527. Luostareiden maat ja omaisuus takavarikoitiin valtiolle. Franciscuskappelissa oleva näyttely kertoo, että kuuleman mukaan osa munkeista jäi saarelle ja meni naimisiin, kun taas toiset lähtivät tiehensä.

Kökarin kirkko ja etualalla hautausmaa.

Kökarin nykyinen vuonna 1784 valmistunut kirkko on rakennettu luostarikirkon paikalle ja sen perustusten päälle. Kirkko sijaitsee dramaattisessa maisemassa Hamnön saaren rantakallioilla. Kökarin erikoisuus on se, että kirkon lähellä ei pappilan lisäksi ole muita rakennuksia eikä asutusta. Kirkko sijaitsee erillisellä saarella, johon toki pääsee nykyään autotietä kapean salmen yli.

Etualalla luostarin ruokalan kiviset perustukset ja taustalla Franciscuskappeli, joka on rakennettu luostarin kellarin raunioiden suojaksi.
Etualalla luostarin ruokalan kiviset perustukset ja taustalla Franciscuskappeli, joka on rakennettu luostarin kellarin raunioiden suojaksi.

Kirkon vieressä maassa näkyy luostarin refektorion eli ruokasalin kiviset perustukset. Luostarin holvirakenteisen kellarin jäänteitä suojelemaan rakennettiin 1970-luvulla puinen Franciscuskappeli, joka toimii kappelina ja museona.

Kuva Franciscuskappelin sisäpuolelta. Luostarin kellarin raunioita.
Franciscuskappeli ja luostarin kellarin rauniot.

Yritin sähköpostilla ruotsiksi tiedustella Ahvenanmaan eteläisestä saaristoseurakunnasta kirkon ja kappelin aukioloaikoja, mutta en saanut vastausta. Kirkon ja kappelin ovet olivat kuitenkin elokuun lopussa arkipäivänä avoinna.

Asuinrakennusten perustuksia.
Kirkon eteläpuolisten asuinrakennusten perustuksia

Kirkon eteläpuolisesta maastosta löytyy myös keskiaikaisten asuinrakennusten perustuksia. Kirkon takaa rantakalliolta löytyy kivenkoloon muodostunut vesiallas, Franciscuskappelin opasteiden mukaan se olisi voinut olla munkkien kaivo.

Vesiallas kallionkolossa. Taustalla meri.
Tässäkö oli munkkien kaivo? Nykyään tästä lähteestä on vedetty vesijohto hautausmaalle.

Kökarin kirkko on ollut esikuvana Ulla-Lena Lundbergin menestysromaanin Jään kirkolle. Kirja kertoo ulkosaariston nuoren kirkkoherraperheen vaiheista toisen maailmansodan jälkeen. Kökaria ei kirjassa mainita nimeltä, mutta viitteet ovat selvät: Lundberg on kotoisin Kökarista, kirjan saaren kuvaus vastaa hyvin Kökarin kahteen kyläkeskukseen jakautunutta kuntaa ja kirjailijan isä oli jäihin nuorena hukkunut kirkkoherra. Kirkkoherran ja hänen vaimonsa hautakivi löytyy hautausmaalta. Kirkon lähellä on myös kirjasta tuttu pappila ja hautausmaan portin edessä on ruumiskivi, jolle vainajan arkku asetettiin.

Kaksi kuvaa vierekkäin. Yksityiskohta ruumiskiven selitelaatasta ja koko ruumiskivi maassa hautausmaan aidan edustalla.
L.S. Liksten – ruumiskivi

Nyt siirrytään ajassa kauemmas taaksepäin. Ensimmäiset havainnot elämästä Kökarilla ajoittuvat pronssikauteen, noin vuoteen 1000 ennen ajanlaskumme alkua. Silloin merenpinta oli korkeammalla ja vesi peitti Kökarin saaret nykyisiä korkeimpia kohtia lukuun ottamatta.

Otterböte-nimisestä paikasta löydettiin satakunta vuotta sitten kivisiä rakenteita maan pinnasta. 1940-luvulta alkaen useampaan otteeseen tehdyt arkeologiset tutkimukset osoittivat, että paikalla oli sijainnut hylkeenpyytäjien leiri kolmisen tuhatta vuotta sitten.

Otterböte sijaitsee Kökarin korkeimmilla paikoilla Kalenin kallioylängöllä. Sinne pääsee noin 600 metrin mittaista polkua lähimmältä autotieltä.

Otterböten pronssikautinen asuinpaikka suurten tammien varjossa.

Aivan kuin monissa Kreikan muinaiskohteissa täälläkin paikka oli maisemaltaan todella kaunis. Suojaavien pyöröreunaisten kallioiden keskellä on pala vihreää nurmea ja vanhoja tammia antamassa varjoa.

Otterböten asuinpaikka ylhäältä läheiseltä kalliolta nähtynä.
Asuinpaikka on keskellä olevan nurmikon kohdalla. Muutamia rakenteiden muotoja erottuu.

Paikalla on yhdeksän pyöreän muotoista asumusten pohjaa. Halkaisijaltaan ne ovat 4–7 metrisiä. Voisi kuvitella niiden päälle asettuneen teltan tai suipon majan kaltaisia rakennelmia. Kiviset rakennusten perustukset ovat edelleen nähtävissä maassa samoin kuin pieni kuoppa, joka on saattanut olla kaivo. Arkeologit löysivät paikalta myös tulisijojen paikkoja ja tunkiokasoja.

Otterböten pronssikautisen asumuksen perustaa maassa heinikon seassa.

Luulöydösten perusteella on saatu viitteitä asukkaiden ruokavaliosta. Yleisimpiä olivat harmaahylkeen luut. Hylkeiden metsästystä varten täällä asuttiinkin. Myös muiden ravintoeläinten, kuten lampaiden, vuohien jan sikojen luita on löytynyt. Paikalta on löytynyt myös keramiikkaa.

Astioiden tekotapa muistuttaa Itämeren etelärannikolta, mm. Puolan alueelta ja Tanskalle kuuluvalta Bornhomin saarelta löytyneitä ruukkuja. Keramiikasta löytyi myös jäänteitä viljatuotteista eli niiden käyttäjät ovat olleet maanviljelyskulttuurin edustajia. Näin on päätelty, että leirin asukkaat olisivat tulleet eteläisen Itämeren alueelta Kökarille hylkeenmetsästykseen talvikaudeksi. Kotiin viemisiksi saatiin hylkeiden nahkoja ja hylkeen rasvasta poltettua traania.

Kirjoittaja Otterböten asuinpaikalla. Maassa näkyvissä asumusten perustuksia. Taustalla isoja tammia ja kallioita.
Asumuksen perustukset ympärilläni

Traanin polttamiseen käytettyjen kuoppien paikkoja on löydetty isot määrät läheisiltä kallioilta. Maastokartta-palvelun kartta oli täynnä muinaismuiston karttamerkkejä, ja ne olivat ilmeisesti juuri traanikuoppia.

Traanikuoppa. Poltossa halkeilleita kiviä maassa.
Traanikuoppa. Pienet kivet ovat kovassa kuumuudessa halkeilleitaisompien kivien paloja,

Asuinpaikan yläpuoliselta kalliolta näkyy merelle. Pronssikaudella meri oli lähempänä, mutta silloinkin kalliot antoivat suojan tuulilta. Me sisällytimme Otterböten asuinpaikalla käynnin Kalenin luontopolkuun, joka tarjosi pari tuntia kävelyä ylhäisessä yksinäisyydessä.

Matkan varrella oli myös merkkejä 1900-luvun sotahistoriasta. Ahvenanmaan demilitarisoinnista poikkesivat ensin venäläiset ensimmäisen maailmansodan aikana. Heidän linnoituksensa räjäytettiin pois sodan jälkeen. Suomalaiset yrittivät linnoittaa saarta talvisodan jälkeen, mutta Neuvostoliiton vaatimuksesta aloitetut linnoitusrakenteet tuhottiin. Ja lopulta jatkosodan aikana suomalaisten rakentamat linnoitukset räjäytettiin 1945.

Nyt totaalinen hiljaisuus lepäsi näiden kallioiden yllä, ja saimme välillä mahdollisuuden pulahtaa mereen uimaan rantakallioilta kaikessa rauhassa.

Kirjoittaja uimassa meressä. Taustalla avomerta ja kallioita.

Keskiaikaisen luostarin esittely Kökarin kunnan sivuilla

Otterböten asuinpaikan esittely Kökarin kunnan sivuilla

Hylkeenpyytäjä-astronomien jätinkirkko Pielisen saaressa

30.6.2019
Iso Mahosaari, Lieksa

Lieksassa mökkeillessämme tuli mahdollisuus tutustua arkeologiseen kohteeseen ilman matkustamista, sillä mökkirannasta näkyvällä saarella sijainnee muinainen jätinkirkko.

Kuulin jätinkirkosta pari vuotta sitten, kun olin täällä mökillä ensimmäistä kertaa. Nyt päätimme toteuttaa tutkimusretken, ja lähdimme vaimoni Saaran ja hänen isänsä Markun kanssa veneellä Isoon Mahosaareen.

Jätinkirkot ovat kivikaudella noin 3000–1800 eKr. kivilohkareista tehtyjä rakennelmia, joiden alkuperäistä merkitystä ei tunneta. Erilaisten tulkintojen mukaan niiden on arveltu olevan palvontapaikkoja, linnoituksia, uhripaikkoja, poroaitauksia, hylkeenlihan kylmävarastoja, asuinrakennusten perustuksia tai tähtitieteellisiä observatorioita. Suomen viitisenkymmentä jätinkirkkoa sijaitsevat Perämeren rannikolla, jossa ne olivat aikanaan lähellä silloista merenrantaa. Nyt ollaan kuitenkin kaukana idässä, Lieksassa Pielisen rannalla. Aiemmin todennettuja jätinkirkkoja ei ole sisämaasta löytynyt.

Iso Mahosaaren hiekkarantaa ja etäämmällä rantautunut vene. Sää on poutapilvinen.

Saaressa on mökkejä, joista osalla on edessään upeat luonnonhiekkarannat. Myös jätinkirkon lähistöllä on pari mökkiä, mutta nyt niissä ei ollut asukkaita paikalla. Toinen näistä mökeistä oli niin lähellä jätinkirkkoa, että olisin pitänyt korrektina mennä kysymään lupaa alueen tutkimiseen, jos mökillä olisi näkynyt elämää.

Jätinkirkon pohjoispuolella sijaitseva kiviröykkiö keskellä nuorehkoa mäntymetsää
Jätinkirkon pohjoispuolella sijaitseva kiviröykkiö

Ison Mahosaaren jätinkirkko sijaitsee saaren kaakkoiskulmassa Pieliseen pistävällä niemenharjanteella. Edetessämme männikköistä harjannetta kohti kärkeä vastaamme tuli ensimmäisenä kivistä kasattu röykkiö. Tämä oli selkeimmin havaittava muinaiskohde täällä. Itse jätinkirkon paikallistamisessa meillä menikin hetki, sillä kivirakennetta oli hieman hankala hahmottaa muutenkin kivikkoisesta maastosta. Jos emme olisi tienneet, mitä etsimme, emme olisi varmastikaan edes tajunneet olevamme muinaisen rakennuksen paikalla.

Paikalla olleet kivirakennelmat oli kuitenkin tunnistettu muinaisjäännöksiksi jo 1970-luvulla. Vuonna 2013 arkeoastronomiaan perehtynyt tähtitieteilijä Marianna Ridderstad kävi tutkimassa Ison Mahosaaren kiviröykkiöitä ja tulkitsi ne jätinkirkoksi. Hänen artikkelinsa tutkimuksesta julkaistiin samana vuonna Tähdet ja avaruus -lehdessä, jota julkaisee Tähtitieteellinen yhdistys Ursa.

Mitä tekemistä tähtitieteellä sitten on muinaishistorian kanssa? Arkeoastronomia on tieteenala, joka pyrkii selvittämään kuinka muinaiset ihmiset tulkitsivat taivaalla näkyviä ilmiöitä, kuten tähtiä ja planeettoja ja niiden liikettä, ja mikä vaikutus näillä oli heidän kulttuuriinsa.

Jätinkirkon kehävallia. Valli etenee kuvassa etualalta taaemmas. Kiviaidan tyyppinen matala kivimuodostelma mäntymetsässä.
Jätinkirkon kehävallia. Valli etenee kuvassa etualalta taaemmas.

Artikkelissa esitetyn piirroksen perusteella aloimme vihdoin hahmottaa jätinkirkon muotoa aluskasvillisuuden ja kivikon keskeltä. Pituutta kivilohkareista ladotulla muurilla tai kehävallilla on reilut 20 metriä ja leveyttä vähän alle sen. Kehävalli noin kaksi metriä leveä. Astronomia astuu kehiin siinä vaiheessa, kun todetaan, että jätinkirkon akseli ja mahdolliset porttien paikat on asemoitu talvipäivänseisauksen auringonnousun ja kesäpäivänseisauksen auringonlaskun mukaan. Tämän pystyi paikan päällä jo päättelemään ilmansuuntien mukaan, mutta Ridderstad vahvisti asian mittauksilla. Tässä kohtaa mykkinä makaavat kivet paljastavat vähän visusti pitämästään salaisuudesta.

Muistakin isoista jätinkirkoista on havaittu tähtitieteellisiä suuntauksia, mm. rakenteiden kohdentamista tasaus- ja seisauspäivien auringonnousuihin tai -laskuihin. Nämä tuskin ovat aivan sattumaa. Samanlaista taivaankappaleiden liikkeiden mukaan suuntaamista on käytetty Länsi-Euroopan megaliiteissa kuten Stonehengessä. Niidenkään tarkkaa käyttötarkoitusta ei tunneta, mutta minusta vaikuttaisi siltä, että tällaiset auringon liikkeistä suuntansa saaneet ja vaivalla pystytetyt rakennukset, myös Suomen jätinkirkot, olisivat voineet hyvinkin olla vuodenkiertoon liittyviä palvontapaikkoja.

Jätinkirkon painaumakohta kuvassa keskellä. Mäntymetsää ja mustikanvarpuja. Oikealla jätinkirkon kehävallia. Keskellä on oletettu painauma.
Jätinkirkon painaumakohta kuvassa keskellä. Oikealla näkyy kehävallia.

Ridderstadin artikkelin mukaan jätinkirkon kehävallin sisäpuolella on painanne, joka saattaisi olla muurin sisäpuolella olleen rakennuksen paikka. Painaumankin havaitsimme vain piirroksen perusteella. Sen keskeltä löytyi valitettavasti myös modernia metalliromua. Kehävallin kolme sivustaa olivat selkeämmin nähtävissä, mutta itäpuolelta kivivallia ei voinut hahmottaa.

Kivistä ladottua matalaa kehävallia yksityskohtana
Kehävallia

Muiden jätinkirkkojen ympäristöstä löydettyjen esineiden perusteella tutkijat ovat päätelleet, että jätinkirkot ovat kuuluneet ns. Pöljän kulttuuriin, joka vaikutti Pohjanmaan ja Savo-Karjalan seudulla. Kulttuuri on nimetty Savossa olevan Pöljä-nimisen esineiden löytöpaikan mukaan. Pöljän kulttuurin ihmiset osasivat valmistaa asbestilla vahvistettua keramiikkaa, ja hylkeenpyynti oli merkittävä elinkeino. Niihin aikoihin hylkeitä löytyi vielä sisävesistäkin nykyistä enemmän, niiden jäätyä loukkuun järviin jääkauden jäljiltä. Ihan pöljiä täällä silloin eläneet ihmiset eivät voineet olla, jos he osasivat tarkkailla auringonkierron suuntia ja suunnitella rakennuksia sen mukaan. Jätinkirkkojen ajoitusta on päätelty myös sen perusteella, missä kohtaan rantaviivan on tiedetty minäkin aikana kulkeneen.

Ison Mahonsaaren jätinkirkon ympärillä olevat kiviröykkiöt ovat mahdollisesti olleet hautoja. Arkeologisin kaivauksin voisi saada niistä lisätietoa. Kuten kuvista näkyy, itse muinaisrakennelmat eivät ole erityisen näyttäviä. Niitä oli hankala hahmottaa maastossa ja vielä vaikeampi vangita valokuviin.

Vaikka Ison Mahosaaren jätinkirkko ei maallikolle mikään tajuntaa räjäyttävä monumentti olekaan, on silti jännää ajatella, miten täällä ihan mökkimaisemissa on tuhansia vuosia sitten ollut muinaisen astronomiaa tunteneen kulttuurin rituaalipaikka. Mitä täällä on palvottu, mitä kieltä puhuttu ja miten eletty yhdessä? Näihin kysymyksiin ei ole vastausta. Tuntuu, että täällä kauniissa Pielisen metsäsaaressa ollaan ison mysteerin äärellä.

Lähteitä

Marianna Ridderstad: Itä-Suomesta löytyi jätinkirkko (Tähdet ja avaruus 6/2013)