Cerveterin Banditaccia-nekropolis antaa parhaan kuvan siitä, millaisia etruskien kaupungit olivat

Necropoli della Banditaccia
Cerveteri, Italia

14.9.2022

Etruskit olivat Keski-Italiassa noin 900–100 eKr. vaikuttanut kansa, joka kehitti yhden Välimeren piirin antiikin johtavista korkeakulttuureista. Tämä ajanlaskun alun tienoilla kadonnut ja roomalaistunut salaperäinen kansa on kiehtonut minua jo vuodesta 2012, jolloin pääsin ensimmäistä kertaa kurkistamaan sen historiaan paikan päällä.

Näkymä hautakammiosta, Tomba dei doli

Meidän nähtävillemme etruskien perinnöstä ovat jääneet erityisesti lukuisat haudat ja hautausmaat. Etruskeilla oli tapana haudata vainajansa ikuisen elämän toivossa hienoihin kuolleiden kaupunkeihin eli nekropoleihin, jotka louhittiin kallioihin ja kiveen.

Yksi hienoimmista etruskien kuolleiden kaupungeista on nykyisessä Cerveterin kaupungissa sijaitseva Banditaccian nekropolis. Se muodostaa yhdessä maalatuista haudoistaan tunnetun Tarquinian Monterozzin nekropoliksen kanssa Unescon maailmanperintökohteen. Paikan kiinnostavuudesta kertoo, että syyskuun 2022 Italian-matkalla tekemäni vierailu oli jo kolmas kerta Banditacciassa. Nyt pääsin näyttämään paikkaa omalle perheelleni.

Antiikin roomalaiset tunsivat nykyisen Cerveterin kaupungin nimellä Caere. Etruskien kielellä sen nimi oli Cisra. Se oli yksi etruskialueen eli Etrurian rikkaimmista ja mahtavimmista kaupungeista ja jäsen 12 etruskikaupungin löyhässä liittokunnassa. Caeressa oli jopa 25 000 asukasta. Kaupunki eli kukoistuskauttaan 600-luvulta 300-luvulle ennen ajanlaskumme alkua. Sen jälkeen se joutui voimistuvan Rooman vallan alaisuuteen.

Itse kaupungista ei ole säilynyt paljoa, ja nykyinen Cerveteri on rakennettu sen paikalle. Kuolleiden kaupungit oli tapana rakentaa kaupunkikukkulan läheisille muille kukkuloille. Sen vuoksi ne ovatkin säilyneet paremmin, koska niiden paikalle ei ole ollut tarvetta rakentaa uutta.

Banditaccian nekropolis levittäytyy jopa sadan hehtaarin alalle. Caeren kaupunki ei koskaan kasvanut niin isoksi, mutta elävät saattoivatkin käyttää aina samoja rakennuksia.

Keskikokoinen tumulus

Banditaccian hautoja voisi helposti koluta monta tuntia, mutta tällä kertaa teimme paikalle puolentoista tunnin täsmäiskun. Enempää ei yhdeksän kuukauden ikäinen perheen pienin olisi jaksanut.

Paikka todellakin muistuttaa kaupunkia erilaisine rakennuksineen ja katuineen.

Täältä löytyy kumpumaisiin tumuluksiin maan alle rakennettuja koko suvun hautakammioita, kuutiomaisia hautoja, kadun varrelle asemoituja rivitalomaisia hautoja ja vaatimattomampia yksittäisiä hautakuoppia. Haudat on louhittu tulivuoriperäiseen tuffikiveen ja kallioon.

Mengarelli-tumuluksen dromos

Isoimpiin hautoihin laskeudutaan portaat alas dromos-käytävää pitkin. Dromokset oli tapana täyttää maalla, kun hautaukset oli tehty.

Aluetta halkoo pääkatu Via degli inferi (Manalan jumalien katu). Sen kivisessä pinnassa näkyvät paikoitellen etruskien ruumiskärryjen pronssisten pyörien kuluttamat syvät urat.

Nekropoliin suurimman kumpuhaudan eli tumuluksen halkaisija on 60 metriä, ja sen sisällä on neljä erillisillä sisäänkäynneillä varustettua hautaa. Nekropoliin isot tumulukset ovat 500-luvulta eKr.

Kumpuhaudat näyttävät vähän Tolkienin hobittien kotiseudun Konnun rakennuksilta.

Koska haudat olivat kuolleiden taloja, ne rakennettiin vastaamaan ajan arkkitehtuuria. Etruskien asuintaloja ei ole säilynyt, mutta hautojen kautta saamme todennäköisesti käsityksen myös heidän maallisista asumuksistaan.

Hautausmaa antaa kuvaa myös etruskien kaupunkisuunnittelusta. Kahden kadun varteen on sijoiteltu riviin pienempiä hautoja, kuin rivitaloja.

Kuva toukokuulta 2013. Huomaa vehreä kasvillisuus.

Tämän lähemmäs etruskien kaupungin ja asumusten kokemista ei todennäköisesti ole mahdollista päästä virtuaalitodellisuuden ulkopuolella.

Tomba dei rilievi

Kuuluisin nekropoliin haudoista on Tomba dei rilievi eli Reliefien hauta. Sen erityispiirre ovat seinien värikkäät stukkokoristelut. Tällaista maalatuin reliefein varustettua etruskihautaa ei ole löytynyt mistään muualta.

Tomba dei rilievi, haudan vasen sivusta, jossa on myös leposijoja tyynyineen.

Etruskit uskoivat elämän jatkumiseen kuoleman jälkeen. Jotta ikuinen elämä sujuisi mukavasti, hautoihin piti siis sijoittaa vainajien tarvitsemia tavaroita. Tomba dei rilievin seinille on kuvattu työkaluja, aseita, köysi, kirves, miekka, kilpi, kypärä ym. Taisteluvarustuskin piti siis olla kunnossa. Perheenpään ja hänen puolisonsa leposija oli takaseinällä keskellä. Vuoteelle on tehty jopa tyynyt kivestä. Leposijan alla seinässä näkyy koristeluna Manalan porttia vartioiva Kerberos-koira. Piirtokirjoitus kertoo haudan kuuluneen Matuna-suvulle. Hauta oli käytössä 300–200-luvuilla ennen ajanlaskun alkua.

Kaikkiin muihin yleisön nähtävillä oleviin hautoihin pääsee sisään, mutta reliefihautaa katsellaan ovella olevan lasin takaa. Järjestelyllä halutaan suojella reliefejä ja maalipintoja lääppimiseltä, hengitykseltä ja ilmanalan vaihteluilta. Lasin takana kosteutta ja lämpötilaa voidaan säädellä.

Frescoja ei Banditaccian haudoissa juurikaan ole. Joissakin haudoissa voi nähdä jäljiä maalista. Etruskien maalaustaidetta voi sen sijaan ihailla maailmanperintökohteen toisessa osassa Tarquinian Monterozzi-nekropoliilla.

Tomba dei rilieviin laskeudutaan komean 400-vuotiaan tammen juurelta. Haudan sisäänkäynti on tammen juurella aitauksen luona.

Kapiteelien haudassa erityislaatuista ovat kahden keskihallia kannattavan pylvään aiolialaiset kapiteelikoristeet. Doorilainen, joonialainen ja korinttilainen ovat monelle tuttuja, mutta tätä pylvästyyppiä ei muuten koulussa opetettukaan!

Kapiteelien hauta (Tomba dei capitelli) on 500-luvulta eKr. Haudan pohjapiirustus antaa kuvaa vainajien sijoittelusta hautaan. Useissa isoimmissa haudoissa on monta hautakammiota, joihin pääsee keskushuoneen kautta. Ovien ohella sivukammioissa saattaa olla myös ikkunat keskushuoneeseen.

Tomba dei capitelli

Mengarellin tumulus (500-luvulta eKr.) on koko nekropoliksen suurimpia, ja sen ainoaan hautaan laskeudutaan syvälle maan alle.

Mengarellin tumuluksen haudassa

Hautojen tuoksu on hieman tunkkainen ja kellarimainen. Ilma on kosteahkoa ja kesäkuumallakin niissä on viileämpää kuin ylhäällä ulkona.

On jännä tunne katsella etruskien leposijoja, joilla heidän maalliset jäänteensä ovat joskus maanneet odottamassa tuonpuoleisessa alkavia juhlia. Kaksi ja puoli vuosituhatta sitten hautausmaa on ollut täydessä käytössä ja ajan ihmiset ovat tunteneet sinne haudattuja vainajia henkilökohtaisesti.

Hautakammioiden ohella tarjolla oli edullisempiakin hautausvaihtoehtoja, kuten yllä olevassa kuvassa näkyvät pienet yksittäiset hautakuopat.

Haudoista löytyneisiin esineisiin voi tutustua Rooman museoissa sekä Cerveterin omassa arkeologisessa museossa. Tunnetuimpia Banditaccian nekropoliksesta löytyneistä esineistä on terrakotasta valmistettu ns. Puolisoiden sarkofagi (koostaan huolimatta se on uurna), joka on esillä Roomassa Villa Giulian etruskimuseossa.

Etruskit käyttivät sekä ruumishautausta että uurnahautausta.

Puolisoiden sarkofagi. Kuva vuodelta 2016

Banditaccian nekropolis on kaiken kaikkiaan hyvin vaikuttava paikka. Haudat ovat kiehtovia ja tekee mieli päästä käymään mahdollisimman monessa. Isojen tammien, pinjojen ja sypressien varjostama alue on myös kaunis, ja mitä pidemmäs pääportilta mennään sitä rauhallisemmaksi paikka käy ja villiintyneemmäksi kasvillisuus muuttuu.

Maalaisidylliä vahvistaa nekropoliin sijainti peltojen keskellä. Lampaat laiduntavat Banditaccian ympäristössä yhä kuten antiikin ajan kreikkalaisen runoilijan Licafronen säkeessä, jossa hän kutsui paikkakuntaa homeeristyylisellä adjektiivilla ’lampaiseksi’.

Lampaita arkeologisen alueen ulkopuolella. Kuva syyskuulta 2016.

Syyskuussa lämpötilan kohotessa vielä lähelle 30 astetta ruoho näytti jo kuuman kesän kulottamalta. Kauneimmillaan Banditaccia on varmaankin aikaisin keväällä, kun luonto on herännyt eloon, vihreässä on vielä voimaa ja kukat ovat puhjenneet kukkaan. Tässä alla kuva toukokuulta 2013.

14- ja 12-vuotiaiden poikien mielestä Banditaccia oli hieno; heidän mielestään kiinnostavampi kuin Ostian kaupungin rauniot. Tätä näkemystä on helppo ymmärtää: Onhan maanalaisiin hautoihin laskeutuminen ja hautaholvien tutkiminen hieno elämys.

Tomba dei capitelli

Banditacciaan tutustumisen ja Cerveterissä nautitun lounaan jälkeen suuntasimme meren rannalle Santa Severaan. Tämä sopi hyvin päivän teemaan, sillä paikalla sijaitsi etruskien aikaan Caeren satamakaupunki Pyrgi. Siitä ei ole jäljellä mitään nähtävää, mutta alueen arkeologiset kaivaukset ovat tuoneet päivänvaloon kirjoitusta sisältävät upeat Pyrgin kultalevyt, jotka ovat esillä Roomassa Villa Giulian etruskimuseossa.

Pyrgin kultalevyt

Kahden levyn teksti on etruskien kielellä ja yhden teksti foinikiaksi. Foinikialaisen tekstin avulla on pystytty tulkitsemaan myös etruskiksi kirjoitettua tekstiä.

Taulujen tekstiin voi tutustua tästä Wikipedialinkistä.

Santa Severan ranta sopii hyvin rannalla rentoutumiseen. Bonuksena historian ja arkkitehtuurin ystäville rannalla voi ihailla veden rajasta nousevaa keskiaikaista Santa Severan linnaa.

Kaupunkitunnelmaa Ostiassa

Ostia Antica, Italia
13.9.2022

Rooman satamakaupunki Ostia on yksi parhaiten säilyneistä antiikin Rooman kaupungeista. Se sijaitsi Tiber-joen suulla noin 25 kilometrin päässä Rooman kaupungista. Kaupungin nimi tulee latinan sanasta ’ostium’, joka tarkoittaa joensuuta.

Ostia ei ole yhtä tunnettu kuin dramaattisesti tuhoutunut Pompeji, mutta juuri tästä syystä sen raunioilla voi nauttia antiikin kaupungin tunnelmasta ilman massiivisia matkailijaryhmiä.

Pääsin tutustumaan Ostiaan syyskuussa 2022, kun matkailimme perheeni kanssa Roomassa ja lähiseudun rannikolla. Me teimme retken Ostiaan Fregenen rannikkokaupungista, mutta Ostia soveltuu hyvin päiväretkikohteeksi myös Roomasta käsin.

Ostian sijainti Roomasta mereen laskevan Tiber-joen suulla teki siitä luonnollisen paikan Rooman satamalle. Meriteitse tuodut lastit purettiin Ostiassa pienempiin jokilaivoihin, jotka hoitivat liikennettä Rooman kaupunkiin ja sieltä takaisin satamaan.

Seinämaalaus esittää Ostian ja Rooman väliseen viljakuljetukseen käytettyä jokilaivaa. Kuva Museokeskus Vapriikin Ostia-näyttelystä vuodelta 2020.

Ensimmäiset merkit Ostian satamasta ovat 300-luvun loppupuoliskolta ennen ajanlaskun alkua. Silloin Ostia sijaitsi meren rannan tuntumassa. Antiikin aikaan rantaviiva oli noin neljä kilometriä lähempänä kaupunkia kuin nykyisin. Tiberin kuljettama liete ja muta eli sedimentit ovat sittemmin kasvattaneet näinkin paljon vanhan Ostian ja meren välistä maa-aluetta.

Aluksi Ostiassa oli vain roomalaisten sotilastukikohta turvaamassa merenkulkua, mutta myöhemmin sataman oheen kasvoi kaupunki. Vahvimmalla kukoistuskaudellaan 100-luvulla jKr. Ostia oli Rooman valtakunnan tärkein satamakaupunki ja noin 50 000 asukkaan kansainvälinen merenkulun ja kaupan keskus.

Ostian kautta Roomaan kuljetettiin viljaa, viiniä ja muita elintärkeitä tuotteita. Ostiassa oli jopa viisikerroksisia kerrostaloja, temppeleitä, kylpylöitä, kauppoja, baareja, varastorakennuksia, leipomoita, pesuloita, hautausmaita ja teatteri.

Ostian teatteri, jossa oli vierailumme aikaan pystytettynä esiintymislava.

Ostian asema satamapaikkana alkoi huonontua jo ajanlaskun alun aikaan. Tiberin kuljettama liete ja muta madalsivat jokea Ostian kohdalla, eivätkä isot laivat enää päässeet Ostian satamaan. Keisari Claudius (vallassa 41–54 jKr.) perusti uuden Portuksen sataman noin kolme kilometriä Ostiasta pohjoiseen. Keisari Trajanus (vallassa 98–117) rakennutti sinne edelleen vuonna 104 kuusikulmaisen satama-altaan laivojen lastien purkamisen helpottamiseksi. Tämä allas on edelleen olemassa Fiumicinon lentokentän tuntumassa ja näkyy vaikkapa Google Mapsin satelliittikuvassa (alla). Allas ei enää sijaitse lähelläkään meren rantaa. Satamatoiminnan siirtyessä Portukseen Ostiasta tuli enemmän hallinnollinen, kaupallinen ja uskonnollinen keskus.

Ostian kaupunkialueesta on kaivettu esiin vasta noin 1/3, joten alueella on vielä paljon löydettävää tulevillekin sukupolville. Kaupungin keskusta on esiin kaivettujen alueiden joukossa.

Ostiassa on hieno tunnelma. Siellä voi kulkea rauhassa sateenvarjomaisten pinjojen varjossa isoista laavakivenlohkareista rakennettuja teitä pitkin. Meidänkin vierailumme aikaan lämpötila oli 30 asteen paikkeilla, joten puiden antama suoja oli tervetullutta. Syyskuussa Ostian kaduilla ei ollut ruuhkaa: muutamia yksittäisiä kävijöitä ja joitakin koululaisryhmiä.

Minä Cardo Maximus -kadulla

Vaikka monista taloista on jäljellä vain pohjakerros, joissakin paikoissa voi silti aistia antiikin aikaista kaupunkitunnelmaa. Taloissa oli tyypillisesti 3–5 kerrosta. Katutasossa oli kauppoja ja muita liiketiloja. Mitä korkeammalle raunioiden seinät kohoavat, sitä lähemmäs kaupunkitunnelmaa pääsee. Tämän tuntee oikeastaan missä tahansa arkeologisessa kohteessa. Jos taloista on jäljellä vain perustusten kiviä, paikan olemus kukoistusaikanaan jää vaikeammin kuviteltavaksi kuin jos rakennusten seinät ovat pystyssä tai jos niihin pääsee astumaan jopa sisälle katon alle.

Katumaisema lähellä Ostian Forumia. Taustalla Capitoliumin temppelirakennus

Kauppatiloja Ostiasta on tähän mennessä löytynyt yli 800. Keskusaukio Forum oli tärkein kaupankäynnin paikka. Tyypillinen ostialainen kauppa sijaitsi kadun tai sisäpihan varrella ja siinä oli ovi tai tuotteiden esittelyyn sopiva aukko kadulle. Keskimääräinen kaupan koko Ostiassa oli tutkimusten mukaan 40 m2. Kauppojen edustalla saattoi olla pylväskäytäviä. Kuvaa täydentämään voi kuvitella kauppiaiden myyntihuudot ja kalan sekä teurastettujen eläinten hajun.

Via di Diana ja Dianan taverna oikealla

Ostian parhaiten säilynyt baari on Dianan taverna. Baaritilan seinässä oleva maalaus esittää tarjolla olleita ruokia (ja kastanjetteja eli soittoakin ehkäpä kuultiin).

Myyntitiskin päässä näkyy marmorinen mortteli. Rakennuksessa oli myös käymälä ja suihkulähteellä varustettu takatila. Ei olisi vaikeaa kuvitella pistäytyvänsä kadulta tähän tavernaan. Antiikin aikaisena asiakkaana olo saattaisi kuitenkin olla hieman toisenlainen kokemus kuin se, johon oman kokemusmaailmani pohjalta pystyn kuvittelemaan.

Nimensä mukaisesti Dianan taverna sijaitsi Dianan kaduksi nimetyllä kadulla. Sen varrella olevat talot muistuttivat nykyisten kaupunkien kerrostaloja.

Dianan kadun taloja. Pienoismallin kuva Vapriikin Ostia-näyttelystä vuodelta 2020.

Vettä kaupunkiin saatiin aluksi kaivoista ja keräämällä sadevettä. Ajanlaskumme ensimmäisinä vuosikymmeninä Ostiaan rakennettiin akvedukti. Lopulta niitä oli käytössä kolme. Akvedukteilla saatiin vettä kylpylöihin, käymälöihin ja suihkulähteisiin. Neptunuksen kylpylät (Terme di Nettuno) lattiamosaiikkeineen olivat ylellisesti koristellut.

Neptunuksen kylpylöiden lattiamosaiikkeja

Ostian teatterissa oli tilaa jopa 4000 hengelle, ja siellä järjestettiin monenlaisia teatteriesityksiä. Kilpa-ajorataa tai gladiaattoritaistelujen pitopaikkaa Ostiasta ei ole löytynyt.

Vilkkaan kansainvälisen liikennöinnin vuoksi Ostia oli myös monien uskontojen rantautumispaikka Roomaan. Muualta tulleita uskontoja olivat mm. Vähästä-Aasiasta tuotu Kybelen eli Magna Materin kultti sekä egyptiläistaustaiset Isiksen ja Serapiksen kultit. Kristinuskon harjoittamisesta ja ensimmäisistä kirkoista on merkkejä 300-luvulta jKr. alkaen. Myös juutalaisia Ostiassa oli.

Persialaistaustaisena pidetty Mithran kultti sai paljon kannattajia Ostiassa. Se oli vain miehet jäsenikseen hyväksynyt mysteerikultti, joka kasvoi samaan aikaan kristinuskon kanssa. Kultti oli suosittu sotilaiden ja vapautettujen orjien keskuudessa. Ostiasta on löytynyt poikkeuksellisen paljon (18 kpl) Mithran pyhättöjä eli mithraeumeja. Ne olivat pieniä luolamaisia tiloja, jotka oli muokattu jo olemassa oleviin rakennuksiin. Pyhäköissä keskeisellä paikalla alttarin takana oli patsas, jossa Mithra surmaa härän. Uhraaminen symboloi maailman uudelleen luomista.

Mithra uhraa härän. Ostiasta löytynyt patsas oli esillä Vapriikin näyttelyssä vuonna 2020.

Perinteisempiä roomalaisia kultteja varten oli toki omat temppelinsä. Jupiterille, Junolle ja Minervalle pyhitetty Capitolium sijaitsi kaupungin keskustassa Forumin laidalla.

Capitolium Forumilta nähtynä

Tiiliseinässä nykyään ulospäin näkyvät reiät oli tehty marmoripylväiden ja laattojen kiinnittämistä varten. Rakennuksen julkisivu oli siis marmoria, ei tiiltä.

Capitoliumin sivuseinää

Toisin kuin Pompejissa, Ostiassa ei ole kovinkaan paljon talojen seinämaalauksia nähtävillä. Muutamia kuitenkin näin. Ehkä tarkemmin etsimällä niitä olisi löytynyt lisää, koska seinämaalauksia harrastettiin myös Ostisssa. Joitakin kuvia voi ihailla Wikimedia Commonsissa.

Rooman valtakunnan loppuaikoina Ostia alkoi autioitua ja rappeutua. Lopulta se hylättiin kokonaan ja rauniot hautautuivat lietemaan alle. Ostian seutu muuttui soiseksi ja malarian vaivaamaksi. Tuntuu kummalliselta, että ihmiset lopettivat ylläpitämästä ja asuttamasta kehittynyttä kaupunkia kerrostaloineen ja vesijohtojärjestelmineen. Sen sijaan he alkoivat asua pienemmissä kylissä ja vaatimattomammissa talokyhäelmissä.

Sellaisia vaikutuksia sivilisaatioiden luhistumisella kuitenkin on. Aikansa suurmahti Rooman valtakunta luhistui ja sivilisaatio taantui vuosisadoiksi. Tämä saa miettimään, voisiko ihmiskunnan nykyinen valtavan nopean kehityksen aika loppua johonkin katastrofiin, kuten totaaliseen ympäristötuhoon, ydinsotaan tai tappavaan pandemiaan, joka syöksisi koko sivilisaation takaisin alkukantaisiin oloihin.

Ostian arkeologisen alueen vieressä sijaitsee keskiajalla rakennettu Ostian linna, jonka rakennutti myöhemmin paaviksi nimellä Julius II noussut kardinaali. Siihen aikaa muinainen Ostian kaupunki oli jo lähes tuhannen vuoden ajan levännyt maan alla.

Ostiassa riittää paljon katseltavaa, mutta jo parin tunnin vierailulla saa hyvän yleiskuvan muinaisesta kaupungista.

Antiikin aikaista Ostiaa ei tule sekoittaa moderniin Ostian kaupunkiin. Arkeologinen kohde tunnetaan nimellä Ostia Antica.

Neptunuksen kylpylöiden portti

Muutama tämän blogikirjoituksen kuvista on Tampereella Museokeskus Vapriikissa 2019–2020 esillä olleesta Ostia-aiheisesta näyttelystä, joka antoi Suomen oloissa hyvän katsauksen Ostiaan. Yksityiskohtaisempia näkökulmia haluavien kannattaa etsiä käsiinsä näyttelyn yhteydessä julkaistu muhkea kirja Ostia – Portti Roomaan (toim. Arja Karivieri & Marjo Meriluoto), jossa on Ostiaan perehtyneiden tutkijoiden artikkeleja.

Parco archeologico di Ostia Antica – aukioloajat ja muuta tietoa kohteesta

Lähteitä ja luettavaa:

Ostia – Portti Roomaan, toim. Arja Karivieri & Marjo Meriluoto

Decumanus Maximus, itä–länsi-suuntainen pääkatu

Piknik roomalaisessa akveduktipuistossa

Akvedukti Aqua Claudia

Parco degli acquedotti, Rooma
10.9.2022

Syyskuussa teimme ensimmäisen viisihenkiseksi kasvaneen perheen yhteisen ulkomaan matkan. Kohteena oli tietysti Rooma, jonne oli ollut matka varattuna jo huhtikuussa 2020. Se reissu peruuntui, kun pandemia jylläsi Italiassa pahimmillaan.

Halusimme näyttää Rooman tärkeimpiä nähtävyyksiä perheen teineille, jotka olivat käyneet kaupungissa viimeksi päiväkoti-ikäisinä. Minulle ja Saaralle osa vierailukohteista oli jo entuudestaan tuttuja, mutta kyllä jaksan Colosseumilla, Forum Romanumilla, Pantheonissa tai Pietarinkirkossa käydä vielä jatkossakin.

Minua kiinnosti kuitenkin käydä katsomassa myös jotain sellaista paikkaa, jota en ollut ennen nähnyt. Rooman vesihuollosta vastanneet isot akveduktit olivat kiehtoneet mieltä jo pitkään ja tiesin, että niitä löytyy kaupungin eteläosasta luonnon keskeltä. Nämä akveduktit ovat näkyvillä muun muassa Federico Fellinin elokuvassa La dolce vita sekä Paolo Sorrentinon Suuressa kauneudessa. Meidän aikaamme säilyneiden akveduktien ympärille on muodostettu akveduktipuisto, Parco degli acquedotti. Sehän kuulosti ihan eväsretkikohteelta!

Akvedukti Aqua Claudian raunioita.
Aqua Claudia -akveduktin raunioita

Roomalainen ystäväni kertoikin, että Parco degli acquedotti on suosittu piknikpaikka erityisesti keväällä, jolloin nurmikot ovat vihreitä. Syyskuussa kesän aurinko oli jo polttanut nurmet keltaiseksi, mutta maisemat olivat silti hienot.

Ajoimme metrolla hyvän matkaa keskustasta ja turistien vilinästä kaakkoon Giulio Agricolan metroasemalle. Sen lähistöltä kävimme ostamassa paninit ja muut retkieväät ja suuntasimme matkarattaiden kanssa puistoon.

Moderneja kerrostaloja Giulio Agricolan metroaseman lähellä.
Moderneja kerrostaloja Viale Giulio Agricolan varrella matkalla akveduktipuistoon.

Puistoon päästyämme asumalähiön kerrostalot jäivät taakse ja edessämme oli maaseutumaisemaa: avointa niittyä ja siellä täällä lehtipuita ja sateenvarjomäntyjä. Saavuimme puistoon Felice-akveduktin kaaren alta. Edessä päin näkyi jäljellä olevia pätkiä korkealla kaarien päällä kulkeneesta Aqua Claudia -akveduktista.

Näkymä Felice-akveduktin kaaren läpi puistoon.
Näkymä puistoon Felice-akveduktin kaaren läpi. Taustalla näkyy Aqua Claudia -akveduktia.

Akveduktit olivat aikansa huipputeknologiaa. Ensimmäinen Rooman vesihuoltoa takaamaan tehty akvedukti rakennettiin 300-luvun lopussa eKr.

Roomalaisten akvedukteissa vesi virtasi painovoimaisesti eli akveduktin alkupään piti olla korkeammalla kuin sen päätepiste. Koska lähtökohtana oli kuljettaa raikasta vettä lähistön vuorilta alavalla maalla sijaitsevaan kaupunkiin, riittävä korkeusero oli taattu. Insinööritaitoa tarvittiin, jotta kallistus saatiin riittäväksi koko akveduktin pituudelta. Tähän puolestaan tarvittiin paikoitellen korkealla maan pinnan yläpuolella kaarirakenteen päällä kulkevia akveduktisiltoja, joiden avulla tasainen kallistus oli mahdollista toteuttaa koko akveduktin pituudelle. Kaikki akveduktien osuudet eivät olleet siltojen päällä, vaan osa oli maan alla. Wikipedia kertoo, että myös pääkaupunkiseudulle vettä Päijänteestä kuljettavaa tunnelia voi kutsua akveduktiksi, koska vesi virtaa siinä painovoimaisesti.

Aqua Claudia -akveduktin raunioita.
Aqua Claudia -akveduktin jäänteitä

200-luvulla jKr. Rooman kaupungin vesihuoltoa palveli 11 akveduktia, joiden kokonaispituus oli yli 400 kilometriä. Voit katsoa kartan akveduktien reiteistä tästä.

Parco degli acquedottin kautta kulki yhteensä seitsemän akveduktin reitti. Isoimmat nykyisin puistossa näkyvät rakenteet kuuluvat Aqua Claudiaan ja Aqua Feliceen. Anio Vetus -akveduktista ei ole puistossa nähtävää, sillä se kulki tällä kohtaa maan alla.

Aqua Claudia -akvedukti.
Aqua Claudia

Claudiuksen akveduktin (italiaksi Acquedotto Claudio, latinaksi Aqua Claudia) rakentamisen aloitti keisari Caligula vuonna 38 jKr., mutta se sai nimensä keisari Claudiukselta, jonka valtakaudella vuonna 52 akvedukti valmistui. Akveduktin pituus oli 69 kilometriä. Aqua Claudia kulki osittain maan alla ja osittain kaaria pitkin.

Tähän akveduktirakennelmaan yhdistyy toinenkin akvedukti: Anio Novus kulkee akveduktipuistossa Claudian päällä. Anio Novus kulki samalla reitillä ja osittain samoja rakenteita pitkin kuin Aqua Claudia.

Marcia-akveduktin jäänteitä ja Felice-akveduktia.
Marcia-akveduktin jäänteitä on näkyvillä taustalla oikealla. Keskellä kulkee Felice-akvedukti maan pinnalla olevana putkena.

Aqua Marcia rakennettiin vuonna 144 jKr., ja se oli 91 kilometrin mittaisena yksi Rooman pisimmistä akvedukteista. Akveduktipuistossa näimme Marciasta jäljellä olevan pienen pätkän. Marcia tuhoutui suurelta osin, kun paavit rakennuttivat akvedukteista uusimman, Felicen, 1500-luvun loppupuolella.

Felice-akvedukti.
Felice-akvedukti

Felicen rakentamiseen käytettiin Marcian kiviä, ja se on yhä käytössä kastelutarkoituksiin. Myös akveduktit Tepula ja Iulia tuhoutuivat lähes kokonaan Felice-akveduktin rakentamisen yhteydessä.

Kivettyä Via Latina -tietä on kaivettu esiin maan alta.
Via Latina

Akveduktien lisäksi puistosta löytyy pätkä esiin kaivettua roomalaisten tietä, Via Latinaa, joka aikanaan jatkui Rooman kaupungista 240 kilometriä kaakkoon. Kivetty tie oli noin neljän metrin levyinen.

Lampi puiden ympäröimänä.
Alueelle vehreyttä myös loppukesällä tuo pieni puro ja sen varrella oleva lampi.

Parco degli acquedotti on osa Via Appia antican laajempaa puistoaluetta. Meidän retkellämme se tarjosi rauhoittavan pistäytymisen luonnon helmaan Rooman keskustan hälinästä. Nautimme mukavan piknikin puun alla, kunnes ilmaisesti puussa pesineet ampiaiset äkkäsivät herkkumme. Neuvokas neljätoistavuotias kuitenkin keksi käydä viemässä pörriäisille prosciutto-uhrilahjoja vähän kauempana sijaitsevalle kivelle, ja saimme sillä tavalla ostettua hieman aikaa eväiden syöntiin.

Felice-akveduktia.
Maan pinnalla tässä kohtaa kulkevan Felice-akveduktin yli pääsee kävelemään portaita pitkin.

Olin tyytyväinen, että teimme tämän retken Rooman keskustan ulkopuolelle ja lähdimme katsomaan hienot maisemat ja akveduktit.

Jos on Roomassa vähänkään pidempään, kannattaa käyttää päivä tai pari retkiin keskusta-alueen ulkopuolelle. Ainakin Tivolin kaupungissa 30 kilometriä Roomasta itään haluaisin jollakin tulevalla matkalla vierailla. Siellä on keisari Hadrianuksen rakennuttama laaja huvilakompleksi Villa Adriana hienoinen vesialtaineen sekä renessanssiaikainen Villa d’Esten huvila upeine puutarhoineen.

Tällä matkalla kävimme parissa muussakin Rooman lähistön kohteessa: antiikin aikaisessa satamakaupunki Ostiassa ja etruskien hautapaikassa Cerveterin Banditaccian nekropolissa. Kerron niistä seuraavissa blogikirjoituksissani.

Katso Video Rooman akveduktipuistosta:

Lisätietoa:

Akveduktipuiston esite (pdf englanniksi)

Akveduktipuiston kotisivu (italiaksi)

Antiikin historia ja kulttuuri: Rooman akveduktijärjestelmä

Wikipedia: Luettelo Rooman akvedukteista (englanniksi)