Ponte Milvio 24.4.–2.5.2016
Ponte Milvio on Tiberin ylittävä silta Roomassa noin kolmen kilometrin päässä Piazza del Popololta ja viisi kilometriä Rooman valtakunnan aikaisesta keskuksesta Forum Romanumilta. Sen vaiheet ulottuvat jopa 2500 vuoden taakse. Historiallisessa yhteydessä silta tunnetaan myös nimellä Milviuksen tai Mulviuksen silta.
Sillan nimeä kantava asuinalue on keskustasta katsottuna Tiberin pohjoispuolella. Tukikohtanani reilun viikon Rooman matkallani huhti–toukokuun vaihteessa oli sieltä vuokraamani huoneisto.
Kämppää Roomasta etsiessäni alkoi kiehtoa ajatus, että olisi varmasti mieltä ylentävää päästä ylittämään näin muinaisilta ajoilta periytyvä silta päivittäin useitakin kertoja. Silta siis nosti Ponte Milvion osakkeita silmissäni, vaikka alue on vähän etäällä keskustasta – hyvien liikenneyhteyksien päässä kylläkin.
Ja olihan siltaa astellessa hienoa miettiä, mitä kaikkea tällä paikalla on tapahtunut. Suomessa yksikään silta ei pääse lähellekään näin pitkää historiaa. Enpä sitten tiedä, tuntevatko paikalliset yleviä tunteita siltaa astellessaan päivästä ja vuodesta toiseen. Ehkä sitä ei silloin osaa samalla tavalla arvostaa.
Joka tapauksessa Ponte Milviosta on kehittynyt viime vuosina eläväinen ja trendikäs kaupunginosa, joka vetää paikallisia kauempaakin ravintoloihin ja baareihin. Ehkä paremmin kuin historiastaan Ponte Milvio tunnetaan nykyään rakkauden siltana.
Casa Rocchi -blogista luin, että vuonna 2007 ilmestyneessä romanttisessa nuortenelokuvassa Ho voglia di te, päähenkilöt kiinnittävät ”rakkauden lukon” sillalle. Elokuvan vaikutuksesta lukkoja alkoi ilmestyä sillalle siinä määrin, että lukkojen kiinnittäminen kiellettiin 2012, kun yksi lyhtypylväs oli kaatunut jokeen lukkojen painosta. Nyt lukkoja oli taas yhteen pylvääseen ilmestynyt, mutta ehkä ne käydään sahaamassa nopeasti pois. Loppuuko rakkaus nyt lyhyempään?
Kuhertelevia nuoriapareja näkyy sillalla etenkin iltaisin, ja minäkin sain kunnian ikuistaa yhden parin heidän kännykällään. Vaikkei lukkoa toisikaan, niin ehkä täällä kuuluu käydä ainakin nappaamassa kuva.
Mutta mennään historiaan, kun sitä tässä tapauksessa löytyy. Sillan tarina ulottuu huikeasti jopa 2500 vuoden päähän. Milvion silta on paikassa, jossa pohjoisesta tulleet Flaminian ja Cassian tiet saavuttivat Tiberin. Ensimmäinen silta oli paikalla jo mahdollisesti 500-luvulla eKr., ja se oli todennäköisesti puusilta. 109 eKr. sensori Marcus Aemilius Scaurus rakennutti sen uudelleen kivestä. Nykyisten pilareiden perustat ovat tältä ajalta.
Sillan historiallisista vaiheista kuuluisin on Milviuksen sillan taistelu, jonka on katsottu olleen käännekohta kristinuskon voittokululle. Taistelu käytiin 28. lokakuuta 312. Se oli Rooman keisarin asemasta taistelleiden Konstantinus Suuren ja Maxentiuksen välisen sisällissodan viimeinen välienselvittely. Taistelu päättyi Maxentiuksen tappioon ja hukkumiseen Tiberiin. Tunnetun tarinan mukaan Konstantinus näki ennen taistelua enteen, jossa hänelle luvattiin voittoa taivaalla näkyvän ristin muodossa. Latinaksi ”In hoc signo vinces” – tässä merkissä voitat. Ristit maalattiin sotilaiden kilpiin, ja sen jälkeen voitto vain korjattiin laariin.
Konstantinuksen voittoa on pidetty ratkaisevana käänteenä kristinuskon etenemisessä vainotusta lahkosta Rooman valtionuskonnoksi. Voiton kunniaksi pystytetyssä Konstantinuksen riemukaaressa Colosseumin lähellä ei kuitenkaan ole viittauksia tarinaan rististä. Muutenkin Konstantinus antoi kastaa itsensä vasta kuolinvuoteellaan, mutta kristinusko kyllä laillistettiin jo Milviuksen taistelua seuranneena vuonna 313. Joten eiköhän Milvion sillalla voi joka tapauksessa tuntea olevansa maailmanhistoriallisesti käänteentekevässä paikassa.
Silta koki muodonmuutoksia 1400-luvulla ja 1800-luvun alussa tehdyissä uudistuksissa, joissa muun muassa muokattiin isolla kädellä jo 200-luvulta peräisin ollutta pohjoispään tornia.
Euroopan hullun vuoden 1848 jälkimainingeissa silloista Kirkkovaltiota hallinnut paavi joutui pakenemaan Roomasta Giuseppe Garibaldin julistaman Rooman tasavallan tieltä vuonna 1849. Garibaldi ajoi useista pikkuvaltioista koostuneen Italian yhdistämistä.
Garibaldin hanke kariutui vielä tässä vaiheessa paavin avuksi lähetettyjen ranskalaisten joukkojen väliintuloon. Kansallisen kulttuuriperinnön puolustaminen ei välttämättä sodissa hädän hetkellä kovin korkealle kohoa. Ranskalaisten etenemisen pysäyttämiseksi Garibaldin joukot räjäyttivät Ponte Milvion sillä seurauksella, että sillan ylemmät rakenteet tuhoutuivat. Tässä kuva sillasta 1849 tuhon jälkeen. Paavi Pius IX korjautti sillan päästyään palaamaan Roomaan 1850.
Kaikkien näiden muutosten jälkeen alkuperäisestä sillasta ei ehkä ole niin kovin monta kiveä enää jäljellä. Näinhän on monien muidenkin historiallisten kohteiden laita. Ne ovat kuin Theseuksen laiva, jonka osat yksi toisensa jälkeen vaihdettiin uusiin niin, ettei lopulta ollut jäljellä mitään alkuperäistä. Laiva oli tavallaan kuitenkin se sama laiva. Ehkä moneen kertaan korjaillut rakennukset ovat kuin postmoderni identiteetti, erilaisisten sirpalaiden yhdistelmiä. Ponte Milviossakin tuntuu olevan vielä antiikin aikasta identiteettiä jäljellä myöhempien kolhujen ohella.
Silta muuttui kävelysillaksi 1950-luvulla. Ihmettelen, miten tällä sillalla autoja on edes mahtunut kulkemaan? Niin kapea se on etenkin portin kohdalta. Autoliikenne pohjoisen suuntaan kulkee viereistä Flaminion siltaa pitkin. Se näyttää ihan hienolta kauempaa, mutta kävelijöistä autiolla sillalla vallitsee jopa pelottavan aavemainen tunnelma ja sillan ympäristö oli sen verran epämääräisen oloista, ettei pimeän aikaan sinne olisi mieli tehnyt.
Tänä päivänä Ponte Milvion kulmakunta on pohjoisen Rooman vilkas ravintola- ja biletysalue. Turistit eivät juurikaan tänne tietään löydä. Liikkeellä on käytännössä katsoen pelkästään italialaisia.
Piazzale di Ponte Milvion aukion ympäriltä ja sivukaduilta löytyy iso valikoima ravintoloita pikaruokapaikoista gourmet-tarjontaan. Jälkimmäisen osalta suosittelen lämpimästi Casa Maestosoa, jossa mielikuvituksellinen neljän ruokalajin illallinen veti suun leveään hymyyn eikä laskukaan aiheuttanut sydänkohtausta. Myös baareja on iso liuta, joista hauskimmat ovat ehkäpä kaksi vihreää kioskia, jotka toimivat pääasiassa ulkoilmassa. Toisessa järjestetään jopa karaokeiltoja, ja karaokea tunnuttiin vedettävän pitkälti yhteislauluperiaatteella. Laulu raikasi Milvion sillan yli Tiberin toiselle rannalle saakka pitkälle yöhön.
Lähteitä
Tuomas Heikkilä ja Liisa Suvikumpu: Euroopan kehdossa: 12 avainta myyttien ja pyhien Roomaan
