Ihmeitätekevä Tinoksen Madonna

Panagia Evangelistria -kirkon julkisivu ja kukkia etualalla

Panagia Evangelistrian kirkko
Tinos, Kreikka
3.6.2019

Täytyy myöntää, etteivät uskonnolliset syyt painaneet vaakakupissa edes yhden sielun vertaa, kun valitsimme neljän hengen perheemme lomakohteeksi jotakin Kreikan saarta, jonne olisi helppo päästä Ateenasta käsin. Siitä huolimatta päädyimme Tinokselle, joka on Kreikan ortodoksien tärkein pyhiinvaelluskohde. Tinoksen ihmeitätekevästä Neitsyt Marian ikonista ja pyhiinvaeltamisesta sinne olin toki kuullut jo aikaisemmin. Tinos oli ollut kiinnostavien saarten listallani, ja nyt oli aika tutustua siihen kunnolla.

Kykladien saariryhmään kuuluva Tinos tarjosi meille kahdeksan päivän aikana aitoa kreikkalaista elämää, maistuvaa ruokaa, retkiä ympäri saarta historian ja luonnon ihmettelyn parissa, hienoja rantoja ja erityisesti poikien, eli Joosen (10 v) ja matkalla 9-vuotissyntymäpäiväänsä viettäneen Veikon, mielestä parasta juttua – isoja aaltoja.

Panagia Evangelistrian kirkko ulkopuolelta. Punainen matto johtaa kirkkoon.

Kreikkalaiset ortodoksit vaeltavat sankoin joukoin Tinokselle joka vuosi 15. elokuuta, jolloin vietetään Panagia-juhlaa Neitsyt Marian kuolonuneen nukkumisen muistoksi. Traditio juontaa juurensa vuoteen 1822, jolloin nunna Pelagia sai unessa näyn, että maasta tulee kaivaa esiin pyhä ikoni ja hautautunut kirkko. Pelagia näki unen toistuvasti, mutta vasta kolmannella kerralla hän pystyi karistamaan epäilyksensä ja meni kertomaan asiasta muille. Hänelle ilmestynyt Neitsyt Maria uhkasi jo sairastumisella ja Pelagian nimen pyyhkimisellä pois elävien kirjasta ellei hän kertoisi näystään.

Välillä turhina lopetetut etsinnät tuottivat tarinan mukaan lopulta tulosta, kun syvältä maan alta löytyi muinainen kirkko ja sieltä kahtena palasena Neitsyt Mariaa esittävä ikoni. Sen väitetään olleen maan alla 800 vuotta. Jos historiallisesti haluaa ajatella, pari sataa vuotta tuohon vielä lisää ja hautaamisajankohta voisi osua ikonoklasmin aikaan, jolloin ikoneja tuhottiin harhaoppisina ja niitä kätkettiin piiloihin suojaan hävitykseltä. Hautaamissyynä voisi olla myös piilottaminen saaria ryöstelleiltä merirosvoilta. Löydetty ikoni paransi heti sairaita, ja saarella riehunut koleraepidemiakin talttui.

Ikonin löytyminen innosti itsenäisyyssotaa (1821–1831) Turkkia vastaan käyneitä kreikkalaisia, ja siitä tuli vapaustaistelun symboli.

Pääportin luona oleva kappeli, johon pyhiinvaeltajien pitkät kynttilät jätetään palamaan. Oven vieressä pakattuja kynttilöitä.
Pääportin luona oleva kappeli, johon pyhiinvaeltajien pitkät kynttilät jätetään palamaan. Oven vieressä pakattuja kynttilöitä.

Vaikka ikonin löytymistä on vasta alle 200 vuotta ja tapauksesta on kirjattuja muistiinpanoja, en tullut täysin vakuuttuneeksi siitä, että tapahtumien kulku kestää perusteellista, puolueetonta tarkastelua. Tätä ei edistänyt myöskään kirkon kansliasta saamani opaskirjanen, jonka lähestymistapa historialliseen ja nykyiseen todellisuuteen oli hyvin uskonnollisesti värittynyt.

Ikonilla sanotaan olevan parantavia voimia, ja siksi sairaat ja heidän omaisensa saapuvat Tinokselle hakemaan parannusta. Neitsyen eli Madonnan ikonia varten rakennettiin nopeasti Panagia Evangelistrian kirkko (Hyvien uutisten Neitsyt Marian kirkko), joka on Tinoksen uskonnollinen keskus. Kirkko on kreikkalaiseksi kirkoksi ulkopuolelta melko epätavallisen näköinen palatsimaisine julkisivuineen ja varsinaista kirkkoa ympäröivine majoitus-, museo- ja toimistorakennuksineen.

Kirkon sisäpihaa ja majoitusrakennus

Neitsyt Marian kirkon rakennuksissa on pieni taidemuseo, johon on koottu Tinoksen kirkkojen ikoneita sekä myös maallisten tinoslaisten taiteilijoiden teoksia. Kirkkoon ja museoon on vapaa pääsy, eikä pukeutumista kontrolloitu. Pitkät housumme olivat toki asialliset.

Elokuun 15. päivän lisäksi tärkeitä juhlapäiviä Tinoksen Panagia Evangelistria -kirkossa ovat ikonin löytämisen muistopäivä 30. tammikuuta sekä Marian ilmestyspäivä ja Pelagian unen muistopäivä 23. heinäkuuta.

Konttauskaista satamasta ylös kirkolle

Asialle omistautuneimmat pyhiinvaeltajat konttaavat kirkolle johtavan 800 metrin mittaisen ylämäen satamasta asti. Konttaajien elämän helpottamiseksi suurimmalle osalle matkaa on kadun varteen tehty pehmustettu konttauskaista. Näimme eri päivinä useita ihmisiä konttaamassa kirkkoa kohti, osa varustautuneena polvisuojin. Loppumatkalla kirkon edustalta sisälle tarjolla on punaista mattoa. Erityisesti elokuun kuumuudessa konttaaminen on varmasti silti hikistä työtä.

Konttaajia etenemässä kirkolle

Nyt ei ollut mikään sesonkiaika, joten pääsimme kirkkoon sisään jonottamatta ja saimme rauhassa katsella pyhää ikonia. Se oli niin tehokkaasti vuorattu hopealla ja varustettu koruriipuksin, että oli erittäin hankalaa erottaa edes pientä vilausta kaiken tämän kuorrutuksen alla olevasta puisesta ikonista. Tämä saattaisi jopa aiheuttaa epäuskoisemmassa ajatuksen, että mahtaakohan alla edes olla mitään oikeaa ikonia, mutta ehkä tässäkin tapauksessa on syytä vain uskoa lujasti asiaan. Kreikkalaiset suutelevat ikonia suojaavaa lasia, mutta me jätimme tällä kertaa tämän vaiheen välistä.

Ikoni esittää arkkienkeli Gabrielia antamassa Marialle puhtauden symbolia, liljaa merkiksi siitä, että hän on synnyttävä Messiaan.

Vuodelta 1858 peräisin oleva piirros ikonista. Ei näytä ihan 1000-luvun tyyliltä mielestäni.
Vuodelta 1858 peräisin oleva piirros ikonista. Ei näytä ihan 1000-luvun tyyliltä mielestäni. Kuva kirkon esitekirjasesta.

Kirkossa ei saanut kuvata sisällä, joten voin vain kuvailla, että sen katosta riippui valtava määrä suitsutusastioita ja hopeisia lahjaesineitä, mm. laivojen pienoismalleja. Kuten antiikin aikana, nyttemminkin temppelistä avun pyyntöihinsä saaneiden tapoihin kuuluu osoittaa kiitollisuuttaan vastalahjoin.

Kaivo, josta voi pullottaa itsellen pyhää vettä

Varsinaisen kirkon kellarissa on kaivanto, josta ikonin kerrotaan löytyneen. Paikalla on nyt kaivo, josta kirkossa vierailevat saavat pullottaa mukaansa pyhää vettä. Sen avulla sairaudet paranevat täällä ja kotipuolessa. Itsekin halusin toki saada edes tilkkasen tätä vettä mukaani, ja sitä varten ostin läheisestä uskonnollista rihkamaa myyvästä puodista pikkuriikkisen madonnankuvalla varustetun pullon, jonka täytin kirkon hanasta.

Kirjoittaja kirkon edustalla kädessään pieni pullollinen pyhää vettä

15. elokuuta vietettävä Panagia-juhla täyttää Tinoksen äärimmilleen, ja ikonia kuljetetaan juhlasaatossa. Koko väkijoukko ei välttämättä kuitenkaan ole parhaalla juhlatuulella, vaan paikalle saapuminen voi tuntua monelle viimeiseltä oljenkorrelta taistelussa sairauksia vastaan. Juhlaan sattumalta vuoden 1950 Kreikan purjehduksellaan osallistunut kirjailija Göran Schildt koki tuskaa kaiken sen hädän, kurjuuden ja sairauden näkemisestä, mikä Tinoksella juhlapäivänä oli esillä. Siihen aikaan saarella harvinaisena ulkomaalaisena hänet puolisoineen liitettiin heti satamasta Kreikan pääministerin, arkkipiispan ja muiden silmäätekevien seurueeseen. Ikonin saattaminen kirkkoon ei ollut pelkästään hauskaa, kun maahan reitin varrelle oli asetettu makaamaan sairaita. ”…jos pääministeriä hävetti puoleksikaan niin paljon kuin meitä, silloin on hyvät toiveet Kreikan sosiaalipolitiikan puolesta”, Schildt kirjoitti Odysseuksen vanavedessä -kirjassaan.

Tinoksella on ehkä olemassa joku parantavien voimien perinne, sillä myös antiikin aikaan sieltä haettiin parannusta vaivoihin. Tällöin pyhättönä oli Poseidonin ja hänen puolisonsa Amfitriten mukaan nimetty temppeli, jonka rauniot sijaitsevat Kionian kylässä kolmisen kilometrin päässä Tinoksen kaupungista. Tavallisista tavoista poiketen Poseidoniin liitettiin Tinoksen palvontapaikalla parantavia voimia. Kirkon lisäksi kävimme myös Poseidonin temppelin raunioilla, ja ehkä nämä vierailumme takasivat sen, että pysyimme terveinä koko lomamme ajan.

Polvisuojaimet konttaamiseen
Jonkun konttaajan seuraavaa varten jättämät polvisuojat konttauskaistan alussa

Draculan (väärillä) jäljillä Transilvanian linnoissa

Näkymä Rasnovin linnoitukselta lumihuippuisille Karpaateille

Branin linna ja Râşnovin linnoitus, Romania
11.4.2019

Romania päätyi minun ja ystäväni Juhon kevätmatkakohteeksi vähän siitä syystä, että miksipä ei kokeiltaisi. Vietimme pääosan ajasta Bukarestissa, mutta onneksi päätimme tehdä pienen ekskursion Transilvaniaan tutustuaksemme linnoihin ja aistiaksemme pääkaupungin ulkopuolista tunnelmaa.

Valitsimme ensimmäisen päivän kohteeksemme Draculan linnaksikin mainostetun Branin linnan ja toiselle päivälle Pelesin kuninkaallisen linnan. Yöpymistukikohtana sai toimia Brașovin kaupunki, jonne pääsee Bukarestista junalla.

Matkanteko Romanian rautateillä tuntui olevan rentouttavaa puuhaa, jos ei ole kiire. Vain noin 170 kilometrin matka kesti junalla lähes kolme tuntia, ja välillä lönkyteltiin rentoa polkupyöräilyvauhtia Karpaattien solassa. Brașovista taitoimme loppumatkan Braniin melko nuhruisella paikallisbussilla.

Branin linna etäältä

Branin linnaBranin linna sijaitsee dramaattisella paikalla laakson keskellä kohoavalla kivisellä harjanteella. On helppo ymmärtää linnan paikan valinta, sillä linnasta käsin on voitu hallita kulkua laaksossa.

Bran on varmasti Romanian tunnetuin linna, ja ansaitsematon maine Draculan linnana tuo paikalle runsaasti turisteja. Lähestyessämme linnaa ohitimme liudan kaikenlaista Dracula-krääsää myyviä kojuja.

 

Linnan maineeseen Draculan linnana liittyy kolme toimijaa: 1400-luvulla vaikuttanut ruhtinas Vlad III, irlantilaissyntyinen kirjailija Bram Stoker (1847-1912) ja Romanian kommunistihallinto.

Vlad III:n muotokuva
Vlad III:n muotokuva Branin linnasta

Aloitetaan Vladista. Vlad III (noin 1431-1476) oli Etelä-Romaniassa sijainneen Valakian ruhtinas. Vlad tunnettiin myös nimellä Țepeș eli Seivästäjä, koska hänen kerrottiin suosineen teloitustapana erityisen julmaa seivästämistä. Vlad ehti elämänsä aikana toimia kahdesti Unkarin ja Osmanien valtakunnan välissä olleen Valakian vasallivaltion ruhtinaana, palvellen vuorotellen Osmanien valtakuntaa ja Unkaria. Välillä hän joutui pakenemaan maastaan ja oli myös pitkiä aikoja vihollistensa vankina. Lopulta turkkilaiset päättivät Vladin tempoilut irrottamalla hänen päänsä ja viemällä sen Konstantinopoliin. Branin linna ei koskaan ollut Vladin oma linna, eikä hän ollut hallitsijana Transilvaniassa, mutta hän saattoi olla linnassa vankina 1462.

Vladia on pidetty vampyyrihahmo Draculan esikuvana. Dracula tarkoittaa valakian kielellä paholaista, eikä Dracula-nimeä ole käytetty Vladista kertovissa romanialaisissa tarinoissa. Sen sijaan venäläisissä ja saksalaisissa tarinoissa Dracula-nimi on ollut käytössä. Vladin hallinto oli verinen varmasti ainakin vastustajille. Näissä kansantarinoissa Vladiin alettiin yhdistää vampyyrimaista verenjuontia. Tarinoita vampyyreista tai vastaavista verta imevistä kuolleista nousseista olennoista tunnetaan eri puolilla maailmaa. Laajin kansanperinne aiheesta on elänyt Itä-Euroopassa, josta se on sitten levinnyt länsimaiseen populaarikulttuuriin.

Vampyyrien tunnetuksi tekemisessä tärkeä rooli oli Bram Stokerilla, joka julkaisi klassikoksi muodostuneen vampyyriromaaninsa Dracula vuonna 1897. Hänen muistiinpanoistaan ilmenee, ettei hän tiennyt Vlad Seivästäjästä juuri mitään. Dracula-nimen Stoker lainasi kuitenkin romaaninsa kreivi Draculan hahmolle, luultavasti siksi, että paholaista tarkoittava sana tuntui sopivalta.

Näillä varusteilla vampyyreista selvitään. Taistelupakkaus vampyyreita vastaan Vapriikin Dracula-näyttelyssä. Välineistö ei ole autenttista vaan keräilykrääsää 1900-luvulta.
Näillä varusteilla vampyyreista ja ihmissusista selvitään. Taistelupakkaus Vapriikin Dracula-näyttelystä. Välineistö ei ole autenttista vaan keräilykrääsää 1900-luvulta. Mukana mm. vasara ja puuvaarna, krusifiksi sekä pistooli hopealuodin ampumista varten. Vihkivedestä ja valosipulistakaan ei haittaa ole.

En ole koskaan ollut mikään Dracula-aiheisen populaarikulttuurin fani, joten aihe oli itselleni melko tutkimaton. Kävin kuitenkin pohjustamassa matkaa tutustumalla maaliskuussa Tampereen Vapriikki-museokeskuksen Dracula-näyttelyyn. Näyttelyn mukaan Dracula-nimi oli ainoa asia, joka yhdisti Vladia ja Stokerin Draculaa. Stoker ei koskaan käynyt Transilvaniassa eikä tuntenut alueen linnoja, ei myöskään Branin linnaa. Niinpä romaanin kuvaukset Draculan linnasta eivät vastaa Brania. Transilvania tuntui varmasti riittävän eksoottiselta paikalta kreivi Draculan kotiseuduksi.

Muinaisen Valakian ruhtinaan ja populaarikultturin Draculan toivat yhteen yllättäen kommunistit. Nykyisen maineensa Draculan linnana Branin linna sai nimittäin vasta Ceaușescun aikaisessa Romaniassa 1970-luvulla, kun kommunistihallinto alkoi houkutella maahan länsituristeja valuuttatulojen toivossa. Dramaattisen näköinen Branin linna sopi tarkoitukseen, vaikkei historiallista yhteyttä ollutkaan. Olettaisin useimpien paikalla vierailevien nykyään olevan tästä tietoisia, mutta Branissa on mahdollista yhdistää yhteen paikkaan Dracula-perinnettä ja komealla paikalla sijaitseva hyvin säilynyt linna.

Romanian kommunistisen ajan Dracula-aiheista matkailumainontaa. Kuvia mainoksista. Kuva Rasnovin linnoituksesta.
Romanian kommunistisen ajan Dracula-aiheista matkailumainontaa. Kuva Rasnovin linnoituksesta.

Meillä oli mielessä vierailla oikeammassakin Draculan linnassa eli Poenarin linnoituksessa, joka todella toimi Vlad III:n linnana. Vaikka Branin ja Poenarin välillä oli Google Mapsissa vain reilut sata kilometriä, todellisia kulkuyhteyksiä käyttäen matkaan olisi saanut kulumaan aikaa tuntikaupalla. Poenari on raunioitunut linnoitus korkealla kukkulan huipulla, ei mikään ison luokan turistikohde. Sillä ei ollut edes nettisivua. Onneksi löysin paikallisen kaupunginmuseon sivuilta romaniankielisen tekstin, jonka tajusin jotenkin liittyvän linnoituksen aukiolotilanteeseen. Googlen kääntäjä kertoi, että linnoitus oli suljettu 27. maalikuuta alkaen alueella liikkuvien karhujen vuoksi. Tätä ennen linnoitukseen oli tehty päivittäin kaksi kierrosta metsänvartijoiden suojaamina, mutta nyt tästäkin oli luovuttu karhuinvaasion vuoksi. Romaniassa tosiaan sanotaan olevan eniten karhuja Euroopassa, noin 6000 yksilöä, kun Suomessa karhuja on noin 2000.

Kuningatar Maria
Kuningatar Maria

Siispä takaisin Braniin. Vladin sijaan Branin linnassa asui toinen kuninkaallinen, sitä residenssinään 1920- ja 1930-luvulla käyttänyt kuningatar Maria. Transilvania liitettiin Romanian valtioon ensimmäisen maailmansodan jälkeen, kun Itävalta-Unkarin alueet menivät uusjakoon. Branin linnasta tuli englantilaissyntyisen ja korkeissa piireissä hieman kapinallisen kuningatar Marian pakopaikka Bukarestin hovielämästä. Linnan nykyinen sisustus oli rakennettu vastaamaan tämän aikakauden tilannetta. Linna palautettiin Romanian syrjäytetyn kuninkaallisen suvun omistukseen 2006-2009, ja toimii nykyisin museona. Hieman ihmettelen, miksi tasavallassa on tarvetta palautella omaisuutta entisille kuninkaallisille, kun valtiolta ja kansan selkänahastahan kuninkaallisetkin ovat linnansa aikanaan hankkineet. Mutta tapansa kullakin maalla.

Branin linnan sisätiloja. Takka.

Ennen eteenpäin siirtymistä muutama sana vielä Branin linnan historiasta, joka ulottuu 1200-luvulle. Ensimmäisen linnan paikalle perusti saksalainen ritarikunta, teutonit. Saksalaisen ritarikunnan tekosista kerrotaan Malborkin linnaa käsittelevässä kirjoituksessani. Mongolit ajoivat teutonit kuitenkin tiehensä ja taisivat tuhota alkuperäisen linnan mennessään.

Kapea porraskäytävä Branin linnassa

Nykyisen kivilinnan rakensivat saksilaiset 1300-luvulla. Bran toimi Transilvanian rajalinnana ja myöhemmin varustuksena Eurooppaan laajentuvia turkkilaisia vastaan.

Rasnovin linna vuoren rinteellä. Takana lumihuippuisia vuoria.
Râşnovin linnoitus kaupungin suunnalta nähtynä. Itse en saanut bussin ikkunasta napattua ihan näin dramaattista kuvaa. Kuva: Wikimedia, Neighbor’s goat, CC BY-SA 3.0 ro

Koska Branin linnassa vierailun jälkeen meillä näytti olevan aikaa, päätimme käydä katsomassa vielä yhtä linnoitusta ennen asettumista yöksi Brașoviin. Menomatkalla Braniin bussista oli Râşnovin kaupungin yläpuolisella kukkulalla näkynyt kiinnostavan näköinen Râşnovin linnoitus. Bussiaikataulussa oli juuri tässä kohtaa harmillisen pitkä vuoroväli, joten tilasin puhelimella Uber-taksin, joka löytyikin lähistöltä. Sillä taitoimme nopeasti 14 kilometrin matkan ja pääsimme suoraan paikalle, josta tie lähti kiemurtelemaan linnoitukselle.

Rasnovin linnoitus

Râşnovin linnoitus toimi Branin tavoin Transilvanian etelärajan suojana ja alueen saksilaisten asukkaiden pakopaikkana vihollisen uhatessa. Kukkulan huipulle rakennetussa linnoituksessa olikin sisällä taloja asukkaita varten. Linnoitus toimi turvana mm. tataareilta ja turkkilaisilta.

Rasnovin linnoituksen muurit

Historiallisten lähteiden mukaan linnoitus joutui antautumaan vain kerran: vuonna 1612 viholliset saivat katkaistua linnoituksen vesihuollon löydettyään reitin salaiselle lähteelle. Tästä viisastuneena linnaan kaivettiin samalla vuosisadalla 146 metriä syvä kaivo. Legendan mukaan turkkilaiset sotavangit kaivoivat kaivoa 17 vuotta. Erään version mukaan heille luvattiin vapaus, kun kaivo olisi valmis. Synkemmän version mukaan lupaus jäi lunastamatta, ja kaivon valmistuminen tiesi kuolemaa vangeille.

Rasnovin linnoituksen kaivo. 2 kuvaa. Ulkokuva ja kuva alas kaivoon.

Onneksi ehdimme käydä täälläkin – niin hienolta paikalta Râşnovin linna vaikutti. Linnoitukselta oli komeat näkymät vielä lumihuippuisille Karpaateille sekä lehdettöminä ja pehmeänruskeina kevään etenemistä odottaviin lehtipuumetsiin lähikukkuloiden rinteillä. Rasnovin kaupunki näkyy myös hyvin linnoituksen alapuolella, ja linnan lähellä rinteessä on Hollywood-tyyliset RASNOV-kirjaimet. Meille tuntemattomaksi jääneestä syystä tällaiset kirjaimet löytyvät myös läheisestä Brașovista, jonne suuntasimme seuraavaksi majoittumaan.

Näkymä Rasnovin linnoitukselta Karpaattien suuntaan. Kukkuloita.

Tarkoituksena oli mennä bussilla Rasnoviin. Pysäkillä odotellessamme henkilöauto pysähtyi paikalle ja kuski keräsi kyytiin pysäkiltä siellä odotelleet kaksi paikallista. Kun vielä ihmettelimme, mitä tapahtuu, meitäkin viitottiin sisään. Tiedustelimme hintaa, ja se oli sama kuin bussissa. Niin matka Brașoviin sujui kansantaksissa tiiviissä tunnelmassa mutta mukavasti rupatellen.

Brașov on suuri kaupunki, jossa on paljon neuvostohenkistä betoniarkkitehtuuria, mutta myös erittäin viehättävä keskieurooppalaistyylinen vanhakaupunki. Olisimme viihtyneet pidempäänkin kuin yhden illan ja yön.

Paluumatkalla Bukarestiin jäimme pois junasta Sinaiassa, ja kävimme opastetulla kierroksella Peleșin linnassa, jota tosin paremmin kuvaisi sana palatsi. Kuninkaalliseksi metsästyslinnaksi ja kesäresidenssiksi 1800-luvun lopulla rakennettu uusrenessanssipalatsissa riitti hienosti koristettuja huoneita toinen toisensa perään.

Pelesin linna ulkoa

Pelesin linnan pääaula

 

Linkkejä

Branin linnan virallinen kotisivu

Malbork – maailman suurin tiililinna ja ristiretkeilevien soturimunkkien kotipesä

Malborkin linna
Malbork, Puola
Vierailtu 11.7.2018

Linnat ovat kiinnostaneet minua siitä asti, kun lapsena näin Suomen linnoja ja rakentelin legoista omia. Niinpä maailman suurimmaksi keskiaikaiseksi tiililinnaksi nimitetty Malborkin goottilainen linna oli ehdoton päiväretkikohde heinäkuisella Puolan perhelomallamme. Matkaseurue käsitti itseni lisäksi Saaran sekä Joosen (10 v) ja Veikon (8 v), joiden arvelimme myös saattavan pitää linnasta.

Keskilinna
Keskilinna oli hallinnollinen keskus, jossa suurmestarilla oli palatsinsa.

Pidimme viiden päivän ajan tukikohtanamme Gdanskin kaunista historiallista keskustaa, joka ilmeestään huolimatta on todellisuudessa melko uusi. Toisen maailmansodan lopussa kaupunki tuhoutui noin 90-prosenttisesti, ja talot rakennettiin sittemmin entisenlaisiksi – tai tarkemmin sanottuna julkisivut tehtiin suunnilleen samanlaiseksi kuin ennen tuhoa; sisätilaratkaisut olivat asia erikseen.

Suurmestarin palatsi suoraan edessä kauempana, oikealla ylälinnaa
Suurmestarin palatsi suoraan edessä kauempana, oikealla ylälinnaa

Malborkin kaupunki sijaitsee linnuntietä mitattuna noin 20 kilometrin päässä Gdanskista sisämaahan, ja sinne pääsee kätevästi maaseudun halki kiitävällä junalla 30–45 minuutissa, junayhteyden tyypistä riippuen. Malborkin asemalta kävelimme reilun kilometrin linnalle, joka kohoaa Nogatjoen rannalla.

Uloimman vallihaudan äärellä
Uloimman vallihaudan äärellä

Neitsyt Marian mukaan nimetyn Marienburgin (puolaksi Malbork) linnan rakensi saksalainen ritarikunta 1270-luvulta alkaen. Alun perin Pyhälle maalle suuntautuneita ristiretkiä varten perustettu ritarikunta siirsi päämajansa Venetsiasta Malborkiin vuonna 1309. Sen ristiretket alkoivat suuntautua itään, Euroopan viimeistä pakanavaltiota Liettuaa vastaan. Käännytystyö ei varmaankaan ollut mitään kunnioittavaa kulttuurien kohtaamista vaan raakaa miekkalähetystyötä.

Taistelevia teutoneja seinämaalauksessa
Teutonit tositoimissa eli saksalaisen ritarikunnan toimintaa

Marienburgin linna toimi ritarikunnan suurmestarin palatsina ja myös luostarina. Linnasta hallittiin saksalaisen ritarikunnan alueita, jotka käsittivät sen suuruuden aikana myös pääosan Baltiasta.

Linnan pienoismallista saa käsityksen linnan koosta.
Linnan pienoismallista saa käsityksen linnan koosta.

Linnan valtava koko alkoi hahmottua uloimman vallihaudan äärellä. Esilinnasta, keskilinnasta ja ylälinnasta koostuva kompleksi on 21 hehtaarin kokoinen. Ylitimme vallihaudan ja etenimme laajan esilinnan alueelle, jossa oli ennen kaikkea linnan huoltoon liittyviä rakennuksia.

Suurmestarin palatsin kesäruokasali
Suurmestarin palatsin kesäruokasali

Seuraavan vallihaudan ympäröimässä keskilinnassa oli ritarikunnan hallinnollinen keskus. Täällä on suurmestarin palatsi, ruoka- ja juhlasaleja, neuvoston kokoustilat, kappeli ja monia muita tiloja. Huoneita voitiin lämmittää lattian alle rakennetun lämminilmaputkiston avulla. Lämpö tuotettiin kellarissa olevilla höyrykattiloilla. Suurmestarin yksityiskäyttöön varatut tilat olivat melko hulppeat verrattuna tavallisten munkkien kammioihin. Raskaat johtotehtävät vaativat täälläkin ilmeisesti riittäviä kannustimia.

Yhdessä rakennussiivessä oli asenäyttely ja muun muassa nämä panssarivarustukset.

Keskilinnan nurmikkoinen sisäpiha tarjosi mahdollisuuden pieneen lepohetkeen.

Pihan kulmassa on muutaman suurmestarin patsaat. Suurmestari Siegfried von Feuchtwangen menetti oikean kätensä ilmeisesti puna-armeijan vallattua linnan 1945.

Täältä etenimme linnan sisimpään osaan, joka oli jälleen vallihaudalla suojattu ylälinna. Tässä osassa asuivat linnan munkit – ritarikuntahan oli uskonnollinen veljeskunta sotaisuudestaan huolimatta.

Ylälinnan linnanpiha ja kaivo
Ylälinnan linnanpiha ja kaivo

Linnan kirkko kärsi ehkä pahimmat vauriot toisessa maailmansodassa, ja se jouduttiin rakentamaan palasista lähes kokonaan uudelleen. Kirkon portti ns. Kultainen portti on hienosti koristeltu. Yksi sen kuva-aiheista esittää Raamatun kertomusta viisaista ja tyhmistä morsiusneidoista. Tässä kuvassa ovat ne tyhmät.

Ylälinnan viimeisenä puolustusasemana saattoi toimia linnasta erillään pitkähkön käytävän päässä oleva Dansker-torni. Sillä oli myös tärkeä tehtävä linnan käymälänä. Pyyhkimiseen käytettiin kaalinlehtiä. Jätökset putosivat ”wc-istuimilta” suoraan alas vallihautaan.

Muistan Olavinlinnassa olevan samanlaisen ratkaisun huvittaneen minua jo kuusivuotiaana, kun kävin siellä ensimmäisen kerran. Kyllä se huvitti Joosea ja Veikkoakin, kun viime kesänä kävimme Olavinlinnassa.

Teutoniritareiden hallitessa Marienburgia, linnaa ei koskaan valloitettu taistellen. Saksalainen ritarikunta kuitenkin alkoi heikentyä Grunwaldin taistelussa 1410 Puolalle kärsityn tappion jälkeen, ja sen alueet kutistuivat. Viimein vuonna 1457 piirityksen jälkeen puolalaiset ostivat puolelleen linnaa vartioineet tsekkiläiset palkkasoturit, ja ritarikunnan aika Malborkissa oli ohi.

Linnan kirkko
Linnan kirkko

Puolalaiset hallitsivat Malborkia kolmisensataa vuotta, jolloin se toimi varuskuntana, hallinnollisena keskuksena ja kuninkaan tilapäisresidenssinä. Ruotsalaiset miehittivät linnaa muutaman vuoden 1600-luvulla Ruotsin ja Puolan välisen sodan aikana.

Puolan ensimmäisessä jaossa vuonna 1772 Malbork siirtyi Preussille, josta sittemmin tuli yhdistynyt Saksa. Toisen maailmansodan loppupuolella vuonna 1945 linna kärsi mittavat vauriot etenevän puna-armeijan tulituksessa. Epätoivoiset saksalaiset ja kostonhaluiset neuvostoliittolaiset eivät paljoa kulttuuriarvoista perustaneet.

Linna toisen maailmansodan jälkeen
Linna toisen maailmansodan jälkeen

Sodan jälkeen Malbork (Marienburg) siirtyi Saksalta Puolalle, kun Saksan itärajaa ja samalla Puolaa siirrettiin Stalinin tahdon mukaisesti reilusti länteen. Linnan entistystyöt kestivät ihan viime vuosiin saakka. Kuten Gdanskissa, täälläkin isoja osia jouduttiin rakentamaan kokonaan uudelleen. Nyt UNESCOn maailmanperintökohteeksi listattu linna on kuitenkin saatu palautettua loistonsa kuntoon.

Linna samasta suunnasta kuin vuoden 1945 kuvassa. Vasemmalla kirkon tornissa näkyvä neitsyt Mariaa esittävä reliefi jouduttiin rakentamaan kokonaan uudelleen sen tuhouduttua tykkitulessa.
Linna samasta suunnasta kuin vuoden 1945 kuvassa. Vasemmalla kirkon tornissa näkyvä neitsyt Mariaa esittävä reliefi jouduttiin rakentamaan kokonaan uudelleen sen tuhouduttua tykkitulessa.

Oppaina linnassa meillä oli paikannuksella toimivat audioguidet, jotka aloittivat kunkin paikan selostamisen aina siirryttyämme kyseiseen kohtaan. Varsin näppärää! Opastukset olivat melko perusteelliset, mutta lapsille pyydetyt ”simplified English” -guidet osoittautuivat olevan ihan samat kuin englanninkieliset perusversiot. Niinpä poikien oli vaikea pysyä kärryillä audioguiden opastuksesta. Ehkä he saivat vahingossa väärät versiot.

Parin tunnin kiertelyn jälkeen Joose ja Veikko alkoivat olla aika väsyneitä ja lähdimme vetäytymään linnanpihojen halki kohti rautatieasemaa. Lasten arvioissa Malborkin linnaretki ei kohonnut ihan Puolan matkan kärkikohteisiin, vaikka linnan kaupasta ostetut puumiekat kiinnostivatkin. Itse olisin samanikäisenä varmasti ollut ihan innoissani tästä paikasta, mutta kaikilla meillä taitaa olla omat kiinnostuksen kohteemme iästä huolimatta. Ennen Gdanskiin palaamista söimme vielä maistuvat myöhäiset lounaat paikallisessa ravintolassa yhteensä noin 15 eurolla.

Aseiden käytön vaikutuksia kuvaava taulu
Aseiden käyttö saattaa vakavasti vahingoittaa sinua ja lähelläsi olevia.

Lähteitä

Wikipedia
Rick Steves Snapshot Krakow, Warsaw & Gdansk
Linnan opasteet ja audioguide

Malborkin linnan kotisivut