Kökar – fransiskaanimunkkien luostari ja hylkeenpyytäjien tukikohta avomeren äärellä

Kökarin kirkko ja kellotapuli. Taustalla meri.27.–28.8.2020
Kökar, Ahvenanmaa

Ahvenanmaan saariston uloin kunta Kökar tuntui minusta kiehtovalta paikalta jo pienenä poikana. Silloin katselin mielelläni karttoja ja lueskelin mummilta saamaani Finlandia-kirjasarjaa, jossa esiteltiin kaikki Suomen kunnat.

Kesän 2020 jatkuessa kauniina vielä elokuun lopulla teimme Saaran kanssa muutaman päivän matkan Ahvenanmaan saaristoon. Pääkohteeksi valitsimme Kökarin, jonne pääsee kahdessa ja puolessa tunnissa lautalla Korppoosta.

Kökar on asukasluvultaan Suomen toiseksi pienin kunta 221 asukkaallaan. Tekemistä, rauhaa, kaunista luontoa ja mielenkiintoista historiaa siellä riitti hyvin parin päivän tarpeisiin.

Kökarin tärkeimmät historiakohteet ovat keskiaikaisen fransiskaaniluostarin rauniot ja pronssikautinen hylkeenpyytäjien leiripaikka. Aloitetaan fransiskaaneista.

Franciscus Assisilaisen 1200-luvun alussa perustama veljeskunta korosti köyhyyttä tapana seurata Kristusta. Suomessa tiedetään toimineen keskiajalla kolme fransiskaaniluostaria – Viipurissa, Raumalla ja Kökarissa.

Merimaisema. Taustalla näkyy saari, jolla Kökarin kirkko sijaitsee.
Kökarin kirkko näkyy kuvan keskellä ylhäisessä yksinäisyydessään Hamnön saarella.

Ei ole tiedossa, miksi fransiskaanit päätyivät perustamaan luostarin ulkosaaristoon Kökarille. Fransiskaanit toimivat tavallisesti kaupungeissa auttamassa muita köyhiä ja saarnaamassa heille.

Ylipäänsä Kökarin luostarin toiminnasta on vain vähän tietoja. Ensimmäinen maininta luostarista on vuodelta 1472, mutta luostari on saattanut olla toiminnassa jo aikaisemmin. Arkeologiset löydöt ovat antaneet viitteitä, että alueella oli merenkulkijoiden kappeli ja mahdollisesti kirkko jo ennen luostaria.

Sisäkuva kirkosta.
Nykyinen kirkko sisältä

Kirjalliset maininnat eivät paljoa luostarin toiminnasta kerro. Lähinnä luostari mainitaan siellä munkkina olleiden henkilöiden yhteydessä tai parissa testamentissa. Vain kolme nimeltä tunnettua munkkia voidaan yhdistää luostariin.

Yksi heistä oli teologian tohtoriksi asti edennyt suomalaissyntyinen Stephanus Laurentii, joka aloitti mahdollisesti hengellisen uransa luostarista. Ulkomaillakin vaikuttanut Stephanus Laurentii kuoli 1496, ja hänet tuotiin haudattavaksi Kökariin. Hänestä muistuttaa nykyisen kirkon lattiaan 1970-luvulla asennettu laatta.

Stephanus Laurentiin muistolaatta kirkon lattiassa.

Luostarin sijoittumiseen Kökarille vaikutti mahdollisesti saaren ohi kulkeva tärkeä syvä laivaväylä. Nykyisin Kökar saattaa tuntua eristäytyneeltä ja kaukaiselta, mutta keskiajalla meritiet olivat kätevin tapa matkustaa ja kuljettaa tavaroita. Niinpä saarella on varmasti riittänyt kulkijoita. Myös hyvät kalastusmahdollisuudet ovat saattaneet vaikuttaa luostarin paikkaan.

Franciscuskappelin näyttelyssä on alueelta löytyneitä esineitä, mm. astioiden ja ruukkujen palasia, jotka tosin ovat luostaria myöhemmältä ajalta. Luostariin sen sijaan liittyvät ehtoollismalja ja luostarin nimen sisältävä sinetti. Näitä arvokkaimpia esineitä ei näyttelyssä ole. Sinetistä oli sentään kopio esillä.

Keskiaikaisten kynien ja luostarin sinetin kopiot.

Kirkon pihalla on nykyäänkin hautausmaa. Kaivauksissa on löytynyt jopa 1300–1400-luvun hautoja. Ravinnon perusteella osan vainajista on arveltu olleen saaristolaisia, toisten taas muualta muuttaneita munkkeja. Keski-ikä ei ollut ollut korkea: Suurin osa aikuisista oli kuollut 25–35-vuoden iässä.

Valokuva arkeologisesta kaivauksesta, jossa tutkittiin vanhoja hautoja.
Valokuva vanhojen hautojen arkeologisesta kaivauksesta. Kuva otettu Franciscuskappelin näyttelystä.

Luostarin toiminta päättyi, kun kuningas Kustaa Vaasa aloitti Ruotsin valtakunnassa uskonpuhdistuksen 1527. Luostareiden maat ja omaisuus takavarikoitiin valtiolle. Franciscuskappelissa oleva näyttely kertoo, että kuuleman mukaan osa munkeista jäi saarelle ja meni naimisiin, kun taas toiset lähtivät tiehensä.

Kökarin kirkko ja etualalla hautausmaa.

Kökarin nykyinen vuonna 1784 valmistunut kirkko on rakennettu luostarikirkon paikalle ja sen perustusten päälle. Kirkko sijaitsee dramaattisessa maisemassa Hamnön saaren rantakallioilla. Kökarin erikoisuus on se, että kirkon lähellä ei pappilan lisäksi ole muita rakennuksia eikä asutusta. Kirkko sijaitsee erillisellä saarella, johon toki pääsee nykyään autotietä kapean salmen yli.

Etualalla luostarin ruokalan kiviset perustukset ja taustalla Franciscuskappeli, joka on rakennettu luostarin kellarin raunioiden suojaksi.
Etualalla luostarin ruokalan kiviset perustukset ja taustalla Franciscuskappeli, joka on rakennettu luostarin kellarin raunioiden suojaksi.

Kirkon vieressä maassa näkyy luostarin refektorion eli ruokasalin kiviset perustukset. Luostarin holvirakenteisen kellarin jäänteitä suojelemaan rakennettiin 1970-luvulla puinen Franciscuskappeli, joka toimii kappelina ja museona.

Kuva Franciscuskappelin sisäpuolelta. Luostarin kellarin raunioita.
Franciscuskappeli ja luostarin kellarin rauniot.

Yritin sähköpostilla ruotsiksi tiedustella Ahvenanmaan eteläisestä saaristoseurakunnasta kirkon ja kappelin aukioloaikoja, mutta en saanut vastausta. Kirkon ja kappelin ovet olivat kuitenkin elokuun lopussa arkipäivänä avoinna.

Asuinrakennusten perustuksia.
Kirkon eteläpuolisten asuinrakennusten perustuksia

Kirkon eteläpuolisesta maastosta löytyy myös keskiaikaisten asuinrakennusten perustuksia. Kirkon takaa rantakalliolta löytyy kivenkoloon muodostunut vesiallas, Franciscuskappelin opasteiden mukaan se olisi voinut olla munkkien kaivo.

Vesiallas kallionkolossa. Taustalla meri.
Tässäkö oli munkkien kaivo? Nykyään tästä lähteestä on vedetty vesijohto hautausmaalle.

Kökarin kirkko on ollut esikuvana Ulla-Lena Lundbergin menestysromaanin Jään kirkolle. Kirja kertoo ulkosaariston nuoren kirkkoherraperheen vaiheista toisen maailmansodan jälkeen. Kökaria ei kirjassa mainita nimeltä, mutta viitteet ovat selvät: Lundberg on kotoisin Kökarista, kirjan saaren kuvaus vastaa hyvin Kökarin kahteen kyläkeskukseen jakautunutta kuntaa ja kirjailijan isä oli jäihin nuorena hukkunut kirkkoherra. Kirkkoherran ja hänen vaimonsa hautakivi löytyy hautausmaalta. Kirkon lähellä on myös kirjasta tuttu pappila ja hautausmaan portin edessä on ruumiskivi, jolle vainajan arkku asetettiin.

Kaksi kuvaa vierekkäin. Yksityiskohta ruumiskiven selitelaatasta ja koko ruumiskivi maassa hautausmaan aidan edustalla.
L.S. Liksten – ruumiskivi

Nyt siirrytään ajassa kauemmas taaksepäin. Ensimmäiset havainnot elämästä Kökarilla ajoittuvat pronssikauteen, noin vuoteen 1000 ennen ajanlaskumme alkua. Silloin merenpinta oli korkeammalla ja vesi peitti Kökarin saaret nykyisiä korkeimpia kohtia lukuun ottamatta.

Otterböte-nimisestä paikasta löydettiin satakunta vuotta sitten kivisiä rakenteita maan pinnasta. 1940-luvulta alkaen useampaan otteeseen tehdyt arkeologiset tutkimukset osoittivat, että paikalla oli sijainnut hylkeenpyytäjien leiri kolmisen tuhatta vuotta sitten.

Otterböte sijaitsee Kökarin korkeimmilla paikoilla Kalenin kallioylängöllä. Sinne pääsee noin 600 metrin mittaista polkua lähimmältä autotieltä.

Otterböten pronssikautinen asuinpaikka suurten tammien varjossa.

Aivan kuin monissa Kreikan muinaiskohteissa täälläkin paikka oli maisemaltaan todella kaunis. Suojaavien pyöröreunaisten kallioiden keskellä on pala vihreää nurmea ja vanhoja tammia antamassa varjoa.

Otterböten asuinpaikka ylhäältä läheiseltä kalliolta nähtynä.
Asuinpaikka on keskellä olevan nurmikon kohdalla. Muutamia rakenteiden muotoja erottuu.

Paikalla on yhdeksän pyöreän muotoista asumusten pohjaa. Halkaisijaltaan ne ovat 4–7 metrisiä. Voisi kuvitella niiden päälle asettuneen teltan tai suipon majan kaltaisia rakennelmia. Kiviset rakennusten perustukset ovat edelleen nähtävissä maassa samoin kuin pieni kuoppa, joka on saattanut olla kaivo. Arkeologit löysivät paikalta myös tulisijojen paikkoja ja tunkiokasoja.

Otterböten pronssikautisen asumuksen perustaa maassa heinikon seassa.

Luulöydösten perusteella on saatu viitteitä asukkaiden ruokavaliosta. Yleisimpiä olivat harmaahylkeen luut. Hylkeiden metsästystä varten täällä asuttiinkin. Myös muiden ravintoeläinten, kuten lampaiden, vuohien jan sikojen luita on löytynyt. Paikalta on löytynyt myös keramiikkaa.

Astioiden tekotapa muistuttaa Itämeren etelärannikolta, mm. Puolan alueelta ja Tanskalle kuuluvalta Bornhomin saarelta löytyneitä ruukkuja. Keramiikasta löytyi myös jäänteitä viljatuotteista eli niiden käyttäjät ovat olleet maanviljelyskulttuurin edustajia. Näin on päätelty, että leirin asukkaat olisivat tulleet eteläisen Itämeren alueelta Kökarille hylkeenmetsästykseen talvikaudeksi. Kotiin viemisiksi saatiin hylkeiden nahkoja ja hylkeen rasvasta poltettua traania.

Kirjoittaja Otterböten asuinpaikalla. Maassa näkyvissä asumusten perustuksia. Taustalla isoja tammia ja kallioita.
Asumuksen perustukset ympärilläni

Traanin polttamiseen käytettyjen kuoppien paikkoja on löydetty isot määrät läheisiltä kallioilta. Maastokartta-palvelun kartta oli täynnä muinaismuiston karttamerkkejä, ja ne olivat ilmeisesti juuri traanikuoppia.

Traanikuoppa. Poltossa halkeilleita kiviä maassa.
Traanikuoppa. Pienet kivet ovat kovassa kuumuudessa halkeilleitaisompien kivien paloja,

Asuinpaikan yläpuoliselta kalliolta näkyy merelle. Pronssikaudella meri oli lähempänä, mutta silloinkin kalliot antoivat suojan tuulilta. Me sisällytimme Otterböten asuinpaikalla käynnin Kalenin luontopolkuun, joka tarjosi pari tuntia kävelyä ylhäisessä yksinäisyydessä.

Matkan varrella oli myös merkkejä 1900-luvun sotahistoriasta. Ahvenanmaan demilitarisoinnista poikkesivat ensin venäläiset ensimmäisen maailmansodan aikana. Heidän linnoituksensa räjäytettiin pois sodan jälkeen. Suomalaiset yrittivät linnoittaa saarta talvisodan jälkeen, mutta Neuvostoliiton vaatimuksesta aloitetut linnoitusrakenteet tuhottiin. Ja lopulta jatkosodan aikana suomalaisten rakentamat linnoitukset räjäytettiin 1945.

Nyt totaalinen hiljaisuus lepäsi näiden kallioiden yllä, ja saimme välillä mahdollisuuden pulahtaa mereen uimaan rantakallioilta kaikessa rauhassa.

Kirjoittaja uimassa meressä. Taustalla avomerta ja kallioita.

Keskiaikaisen luostarin esittely Kökarin kunnan sivuilla

Otterböten asuinpaikan esittely Kökarin kunnan sivuilla

Autiokaupunki Paleohora – yli 30 kirkkoa eikä yhtään asukasta


Paleohora (Παλιαχώρα)
Aegina, Kreikka
Vierailtu 23.6.2017

Juhannusaattomme Aiginalla sujui varsin kirkollisissa merkeissä – vierailimme Saaran kanssa yhden iltapäivän aikana 23 kirkossa tai kappelissa. Yli 30 kirkkoa löytyy saaren entisestä pääkaupungista Paleohorasta. Mitään muuta asutukseen viittaavaa sieltä ei sitten raunioiden lisäksi löydykään: paikalla ei asu enää ketään.

Paleohoran kukkula nähtynä kauempaa

Paleohora tarkoittaa kreikaksi vanhaa kylää. Se toimi Aiginan pääkaupunkina tuhannen vuoden ajan Bysantin ajoista 800-luvulta 1800-luvulle. Sijainti sisämaassa antoi turvaa mereltä tulevia vaaroja vastaan. Uhkana olivat muun muassa merirosvot, valloittajat tai ankarat miehittäjät. Kaikesta tästä varovaisuudesta huolimatta merirosvo Barbarossa hävitti kaupungin ja vei asukkaat orjiksi vuonna 1537.

Rinnettä ja kirkkoja

Paleohoran kukoistuksen päivät alkoivat olla ohi 1800-luvun alussa. Vuonna 1826 asukkaat siirtyivät Aiginan satamakaupunkiin, joka toimi parin vuoden ajan jopa itsenäisyyssotaa käyvän Kreikan väliaikaisena pääkaupunkina. Kreikan itsenäistyttyä meret rauhoittuivat ja pääkaupungin sijainti keskellä saarta ei ollut enää millään tavalla tarkoituksenmukaista.

Agia Kiriakin kirkko
Agia Kiriakin kirkko

Paleohoran talot alkoivat ränsistyä, luhistua ja kadota kartalta. Vain kirkot säilyivät, luultavasti koska saarelaiset ylläpitävät edelleen niitä kunnioituksesta pyhimyksiä kohtaan. Toiset ovat paremmassa kunnossa ja jopa restauroituja, toiset taas ovat selvästi ajan hampaan nakertamia.

Tämä Agios Georgios Katholikoksen kirkon vieressä sijainnut asunto näytti siltä, että siinä oli ehkä asuttu pisimpään koko Paleohoran alueella.
Tämä Agios Georgios Katholikoksen kirkon vieressä sijainnut asunto näytti siltä, että siinä oli ehkä asuttu pisimpään koko Paleohoran alueella.

Paleohora sijaitsee kukkulalla, jonka rinteissä kirkot kohoavat ja jonka huipulla oli aikanaan linnoitus. Niinpä mekin kipusimme paikalle, ensin autolla ja sitten jalkaisin. Polku alueelle lähtee Vathin ja Kontoksen väliseltä tieltä Timios Stavroksen kirkon vierestä. Siellä oli mäntyjen katveessa paikalla päivystävä palomies paloautoineen. Toivoimme, ettei sentään meitä varten. Ehkä täällä palokunta on levittäytynyt valmiiksi eri puolille saarta, jotta palopaikalle päästään mahdollisimman pian, jos jotakin syttyisi.

Polulla Agios Georgioksen kirkon edustalla
Polulla Agios Georgioksen kirkon edustalla

Monet kirkoista on sijoiteltu rinteeseen maan pinnanmuotojen vaatimaan asentoon. Annoimme korkean heinikon reunustaman kapean kivetyn polun johdatella meitä kirkosta kirkkoon.

The Blue Guide tiesi kertoa, että Agios Georgios Katholikoksen kirkossa olisi joskus ollut itsensä Pyhän Yrjön pyhäinjäännös, mutta asukkaat myivät sen Venetsiaan 1500-luvulla. Raha ratkaisi jo silloin. Todennäköisesti myynti ei ollut kuitenkaan yhtään huonompi idea – pyhäinjäännöksistä liikkui niin paljon väärennöksiä, että Pyhällä Yrjölläkin olisi pitänyt varmasti olla useampia ruumiillistumia kaikkiin niihin tarvittavien kappaleiden tuottamiseksi.

Agios Georgios Katholikoksen kirkossa apsis on sijoitettu harvinaisella tavalla kirkon päädyn sijasta rakennuksen toiselle reunalle.
Agios Georgios Katholikoksen kirkossa apsis on sijoitettu harvinaisella tavalla kirkon päädyn sijasta rakennuksen toiselle reunalle.

Alueen kirkkotaide vaihteli ihailua herättävistä hienoista (tosin osin rapistuneista) freskoista aina tahattoman humoristisiin kitsch-tauluihin ja jopa lasten piirustuksiin. Vanhimmat freskot olivat ilmeisesti jopa 1300-luvulta.

Abraham paratiisissa. Fresko Agii Anargyrin kirkossa.
Abraham paratiisissa. Fresko Agii Anargyrin kirkossa.
Näkymä Johanneksen ilmestyksestä. Fresko Agii Anargyrin kirkossa.
Näkymä Johanneksen ilmestyksestä. Fresko Agii Anargyrin kirkossa.
Taulu jossa Jeesus ja opetuslapset viljapellolla. Tähän teemaan olen törmännyt Suomessakin.
Jeesus ja opetuslapset viljapellolla. Tähän teemaan olen törmännyt Suomessakin.
Arkkienkeli Mikael piirroksessa
Arkkienkeli Mikael on päässyt piirrokseen.
Kuva Paleohoran rinteestä alas laaksoon. Punakattoinen Nektarioksen luostari näkyy taustalla alhaalla laaksossa.
Punakattoinen Nektarioksen luostari taustalla alhaalla laaksossa

Ylhäältä rinteeltä oli hyvä näkymä saaren nykyiseen uskonnolliseen keskukseen, Pyhän Nektarioksen luostariin. Nektarios (1846–1920) aloitti luostarin rakentamisen 1900-luvun alussa. Hän oli tunnettu myös kyvystään parantaa sairaita, erityisesti syöpiä, ja ajaa pois demoneita. Viimeisin Nektarioksen ihmeistä tapahtui hänen kuolemansa jälkeen. Kerrotaan nimittäin, että hänen ruumiinsa säilyi monia vuosia turmeltumattomana. Ortodoksikirkko julisti Nektarioksen pyhimykseksi 1961.

Pyhän Nektarioksen valokuva
Nektarioksen muotokuva

Paleohoran kukkulan huipulla on venetsialaisaikaisen linnoituksen rauniot sekä kaksi vesisäiliötä, jotka takasivat vedensaannin etenkin piiritysten aikana. Siellä on myös kaksoiskirkko, jossa vierekkäin ovat Pyhän Dimitrin ja Yrjön kirkot.

Agios Dimitrios ja Agios Georgios, vierekkäiset kappelit kukkulan huipulla
Agios Dimitrios ja Agios Georgios, vierekkäiset kappelit kukkulan huipulla

Arkkienkeli Mikaelin kirkossa meitä odotti pienoinen yllätys, kun kurkistimme erään leuankorkuisen väliseinäkkeen yli. Toisella puolella lojui sikin sokin luita. Ehkä nämä olivat läheisen luostarin munkkien maalliset jäänteet. Näyn viimeisteli seinää vasten nojannut luuta.

Kasa luita

 

Paleohoran rinnettä ja kirkkoja

Sirkkojen sirittäessä heinikoissa oli välillä vaikea kuvitella, millainen kaupunki tässä vielä pari sataa vuotta sitten oli kohonnut. Alueella oli useita satoja asuintaloja, ja nämä ruohikon reunustamat polut olivat aikanaan talojen ympäröimiä ja ihmisvilinän täyttämiä.

Eräs Paleohoran kirkko sisäkuvassa

Legendan mukaan kirkkoja olisi Paleohorassa aikanaan ollut jopa niin paljon, että niitä riitti vuoden jokaiselle päivälle. Uskokoon ken tahtoo, mutta jäljellä olevatkin riittävät pienoiseen kirkkoähkyyn. Reittimme varrella oli 24 kirkkoa, mutta koska kaksi kirkoista oli lukossa, nappasimme 23. kirkon vielä tien poskesta alueen ulkopuolelta paikasta, josta saimme kuvia koko kukkulasta.

Kuumana kesäpäivänä kirkot tarjosivat henkisen rauhan ohella myös tervetullutta viilennystä. Rauhallisesti kohteisiin tutustuen kierrokseen meni parisen tuntia, minkä jälkeen olimme valmiit suuntaamaan rannalle uimaan.

Kirjoittaja sytyttää kynttilän Agios Nikolaoksen kirkossa ikonin edessä.
Agios Nikolaoksen kirkossa

Lähteitä

Blue Guide Greece The Aegean Islands

Alueen opastaulu

Souzana Raphael: Paleochora – Aegina’s Medieval Village

San Galganon raunioluostari ja kiveen istutettu miekka

img_7700bL’Abbazia di San Galgano, Italia
Vierailtu 22.9.2016

Vaikuttava katoton San Galganon raunioluostari kohoaa maalaismaisemassa Toscanan takamailla Chiusdinon ja Monticianon kylien välisessä maastossa, melkeinpä keskellä ei mitään.

Lyhyen kukoistuskauden eläneen luostarin perustamiseen liittyy taianomainen tarina kiveen isketystä miekasta. Raunioiden keskellä voi miettiä myös, miten komea rakennus ajautui rappiolle ja raunioitui sellaiseksi jännittäväksi ja massiiviseksi kuoreksi, joka se nykyään on. Luostarinraunio sypressikujaisine ympäristöineen on myös todella kaunis paikka ilta-auringossa.

img_7697b

San Galganon luostari rakennettiin 1218–1288 Pyhän Galganon (Galgano Guodotti 1148–1181) muistoksi, ja sen munkit kuuluivat sisterssiläiseen sääntökuntaan. San Galgano oli ensimmäinen goottilaista tyyliä edustanut kirkkorakennus Toscanassa.

Luostarin elinkaari jäi lopulta hyvin lyhyeksi. Nälänhätä ja musta surma heikensivät luostariyhteisöä 1300-luvulla ja ryöstelevät palkkasoturit ajoivat lopulta suurimman osan munkeista pois . Sienan tasavalta ei kyennyt suojelemaan luostaria ja englantilaisen palkkasoturin John Hawkwoodin vuonna 1363 iskun jälkeen luostari ei enää kunnolla toipunut. 1300-luvun lopussa ainoa asukas oli luostarin apotti.

img_7733b

1786 salamanisku romahdutti mahdollisesti jo rappeutuneen kellotornin luostarin katon päälle ja holvit romahtivat alas. 1700- ja 1800-luvuilla alueen asukkaat käyttivät kirkon raunoiden kiviä rakennusmateriaalina omiin rakennushankkeisiinsa.

Ristinmuotoisen kirkon massiiviset seinät seisovat vielä vakaina pystyssä. Sivurakennuksen kappelissa on vielä katto tallella ja lipunmyynnin vieressä on pieni taidegalleria, jossa oli tällä hetkellä ikoneita ja nykytaidetta.

img_7714

img_7723

Raunioluostari näyttää varmasti hienolta myös pimeällä, sillä sen sisä- ja ulkopuolella on lamput valaisemista varten. Mutta jos ei ole majoittumassa lähistölle, pimeillä kukkuloilla kiemurteleville teille ajelemaan jääminen ei ehkä ole houkuttelevin vaihtoehto.

img_7770

Luostarin rauniota käytetään hääpaikkana. Mm. formulakuski Kimi Räikkösen häät pidettiin täällä. Tämän tiedon kuuleminen ensi kertaa itse tapahtumapaikalla oli hieman omiaan heikentämään luostariraunion synnyttämää historiallista viehätystä.

Asiaa korjaa vähän se, että San Galganon luostari on päätynyt myös elokuvahistoriaan. Luostarinraunio on tapahtumapaikkana Andrei Tarkovskin elokuvassa Nostalgia (1983).

img_7812b_1

Pyhä Galgano oli legendan mukaan lähikylästä kotoisin ollut soturi, joka eli surutonta elämää. Nähtyään kaksi näkyä, hänen hevosensa pysähtyi tulevan luostarin läheiselle kukkulalle ja kieltäytyi etenemästä. Pyhä Galgano iski miekkansa kiveen lopettaessaan väkivaltaisen uransa ja aloittaessaan uuden elämän Kristuksen palvelijana. Miekka ja kivi sulautuivat heti yhdeksi kappaleeksi, eikä miekkaa voinut enää irrottaa kivestä.

img_7785b

L’Eremo di Montesiepin kappeli on noin 500 metrin päässä luostarista kukkulalla, jossa Pyhä Galgano eli viimeiset aikansa erakkona ja jossa kiveen istutettu miekka vieläkin on.

Sylinterinmuotoinen kappeli rakennettiin kukkulalle ennen luostaria heti Galganon kuoleman jälkeen vuosina 1181–1185.

img_7793b

Kappelin lattiassa keskellä näkyy kivestä nouseva miekan kahva. Pyöreän kappelin kattona on hieno kupoli.

Myöhemmin rakennetussa lisäosassa on huonosti säilyneitä sienalaisen maalarin Ambrogio Lorenzettin freskoja.

img_7790

Pistäydyin myös kappelin viereisessä huoneessa, jossa oli myynnissä mm. hunajaa, oliiviöljyä, viiniä ja kaikenlaista pikkutavaraa tikkareihin saakka. Äkäinen vanha nainen selitti koko ajan jotain italiaksi. Hän valitteli muun muassa sitä, että ihmiset tulevat maksamaan hänelle sisäänpääsymaksua, vaikka tämä on kappeli ja kappeleihin ei ole mitään pääsymaksuja. Hän selitti vihaisella äänensävyllä koko ajan jotain, kun vertailin hunajapurkkeja. Lopulta mummo tuli näyttämään, miten purkit kuuluu laittaa hyllylle, ettei vain jää jäljelle mitään riskiä niiden putoamisesta. Pahoittelin toimintaani ja ostettuani purkillisen auringonkukkahunajaa poistuin auringon laskiessa läntisten kukkuloiden taa.

img_7814b

Aukioloajat ja tietoja Chiusdinon kunnan sivuilla