Poseidonin suosiossa Sounion temppelillä

Poseidonin temppeli
Soúnio (Σούνιο), Kreikka
Vierailtu 19.6.2017

Mikä olisikaan luonnollisempi paikka merenjumala Poseidonin palvontapaikaksi kuin Attikan niemimaan viimeinen niemennokka, jossa Ateenasta edemmäs Egeanmerelle suunnanneet purjehtijat jättivät hyvästit mannermaalle.

Toiseen suuntaan tultaessa rantapenkereellä 60 metriä merenpinnan yläpuolella hohtava temppeli oli Ateenaan saapuville merenkävijöille ensimmäinen näky Manner-Kreikasta. Se oli ennen kaikkea paikka, jossa merenkävijät kävivät uhraamassa Poseidonille suotuisten tuulten saamiseksi ja meren raivon lepyttämiseksi. Merimatkojen jälkeen oli myös syytä osoittaa kiitollisuutta, jotta Poseidon pysyisi tyytyväisenä jatkossa.

Temppeli on noin 70 kilometrin päässä Ateenasta ja niinpä oiva päiväretkikohde. Hyppäsinkin eräänä aamuna Ateenassa oleskellessani KTEL:in bussiin Mavromateonin bussipysäkeiltä lähellä Victorian metroasemaa ja matkasin paikallisbussilla lähes pari tuntia Sounioon.

Perille pääsee kahta reittiä. Valitsin menomatkalle maisemiltaan kauniimman rantareitin, joka kiemurtelee kohti Sounion niemeä Saroninlahden rantoja pitkin.

Bussissa vieressä istunut vanhempi kreikkalaisnainen halusi kertoa minulle, mitä kreikkalaisella mytologialla olisi sanottavanaan määränpäästäni. Tarina olikin minulle tuttu, mistä molemmat varmaankin olimme mielissämme.

Kuten niin usein, nytkin tarina oli silkkaa tragediaa, mutta myös opettavainen.

Egeanmeri ja purjeveneitä
Tästäkö Aigeus hyppäsi?

Ateenan kuningas Aigeus hyppäsi epätoivossaan Sounion kalliolta alas mereen nähtyään poikansa Theseuksen laivan palaavan mustin purjein Kreetalta, jossa Theseus oli ollut surmaamassa Minotauros-hirviön.

Theseus oli vain hieman hajamielinen. Hän oli unohtanut nostaa valkeat purjeet merkiksi isälleen. Toinen asia, jonka hän matkalla ”unohti” oli hänen Kreetalta löytämänsä rakastettu Ariadne, jonka Theseus jätti Naksoksen saarelle.

Mutta pitää siis tehdä niin kuin on sovittu eikä saa heittää kirvestä kaivoon liian varhaisessa vaiheessa, vaan pitää katsoa tilanne loppuun asti. Teollaan Aigeus antoi kuitenkin Sounion rannoilta aukeavalle merelle nimen, jolla sen tunnemme, Egeanmeri (Aigeianmeri).

Myös Homeros mainitsee Sounion Odysseiassa ateenalaisten pyhänä niemenä. Troijasta palanneet kreikkalaiset sotapäälliköt erkaantuivat sieltä kukin omaan suuntaansa.

Bussimatkan aikana sataa tirautti muutaman pisaran, mutta perille päästyäni tummat pilvet tyytyivät kiertämään niemen kuitenkin korostaen Poseidonin uhmakasta luonnetta. Minulla oli mitä ilmeisimmin välit kunnossa merten valtiaan kanssa, ja tumma taivas vain antoi dramaattisen taustan valokuville.

Kohti temppeliharjannetta noustessa tulee selväksi, että korkea sijainti tarjosi strategista etua Ateenan johtavan meritien vartioimiseksi. Temppelin ympäristö olikin linnoitettu muurilla. Toinen vartioimisen arvoinen kohde olivat lähistöllä sijainneet ja Ateenaa vaurastuttaneet Laurionin (Lávrio) hopeakaivokset. Vartiointimentaliteetista huolimatta hopeakaivoksilta pakoon päässeitä orjia kohtaan Sounion asukkaat olivat laupeamielisiä. Poseidonin pyhättöalueen sanotaan tarjonneen heille suojaa ja mahdollisuuden jatkaa pakomatkaa laivojen mukana.

Temppelin perustus ja pylväitä

Arkeologit ovat tutkineet Sounion temppelialuetta 1880-luvulta lähtien. Temppelin nykyinen ilme on peräisin 1950-luvulla suoritetuista entistämistoimista, joissa muun muassa neljä pylvästä pystytettiin uudelleen.

Itse asiassa paikalla on ollut kaksikin varsinaista temppeliä. 490-luvulla eKr. alueella käynnistettiin varhaisemman temppelin rakennustyöt, mutta persialaiset tuhosivat rakenteet jo vuonna 480 eKr. samalla kun kävivät hävittämässä Ateenan maan tasalle.

Nykyinen doorilaista tyyliä edustava temppeli valmistui 440-luvulla, samaan aikaan kun Ateenaa jälleenrakennettiin Perikleen johdolla.

Tietyt arkkitehtooniset piirteet muistuttavat Hefeistoksen temppeliä Ateenassa, ja onkin arveltu, että temppelit olisi suunnitellut sama arkkitehti.

Nyt Poseidonin temppelistä on jäljellä yhdeksän pylvästä eteläsivulla ja kuusi pohjoissivustalla. Näiden lisäksi pystyssä ovat sisäänkäyntiä reunustaneet pilarirakenteet ja yksi päätypylväs itäpäädyssä.

Oletettavasti temppelin sisällä oli Poseidonin kulttipatsas, mutta sitä ei ole säilynyt.

Persialaisten tuhoamaan varhaisemman temppelin edustalla seisoi kolmimetrinen kouros-patsas, Sounion Kouros. Se löydettiin maan alta vuonna 1906. Mahdollisesti temppelin hävityksen yhteydessä vahingoittunut patsas oli haudattu maahan temppelin kappaleiden kanssa. Patsaan on arveltu olleen lahjoitus Poseidonille. Alueelta on läydetty myös muita kouros-patsaita. Kävin tervehtimässä arkaaista hymyään hymyilevää Sounion Kourosta Ateenan arkeologisessa museossa.

Sounion muurein ympäröidyllä pyhättöalueella oli myös muita rakennuksia, kuten pylväskäytäviä ja asuinrakennuksia. Esiin on kaivettu noin sata metriä pitkä katu ja sitä reunustaneiden talojen perustuksia. Ne ovat hellenistiseltä ajalta, 200–100 eKr. Yhdessä talossa säilytysastioiden pohjien jäänteitä näkyy maassa.

Lähistöllä oli myös Athenelle omistettu pienempi temppeli, jonka rauniot näkyvät viereisellä kukkulalla. Näin ateenalaisille tärkeimmät jumaluudet, Athene ja Poseidon olivat molemmat läsnä Souniossa.

Antiikin Kreikan uskonnon kadottua palvontapaikatkin menettivät merkityksensä ja alkoivat rapistua ja joutua tuhotöiden uhreiksi. Tarunhohtoinen ja maisemiltaan vaikuttava Sounio on kuitenkin houkutellut matkailijoita jo varhain.

Venetsialaiset purjehtijat kutsuivat paikkaa pylvästen niemeksi (Capo Colonne). Menneinä vuosisatoina monet paikalla vierailleet hakkauttivat nimensä temppelin marmoriin. Näin teki myös vuosina 1810–11 temppelistä inspiraatiota hakenut runoilija lordi Byron. Tänä päivänä vastaavasta tempusta päätyisi varmaankin telkien taa.

Byronin kaiverrus
Byronin nimi näkyy ylemmän harkon alaosassa.

Matkaoppaissa sanotaan Sounion olevan suosittu auringonlaskun aikaan, mutta kesällä aurinko laskee niin myöhään, ettei sitä olisi ainakaan viimeiseen bussiin mielivä ehtinyt jäädä ihailemaan. Myös turistiruuhkista varoiteltiin, mutta kesäkuisena maanantaipäivänä paikalla ei ollut ruuhkaa ja temppelillä sai välillä istuskella ihan omassa rauhassaankin.

Souniosta jatkoin nälkäisenä matkaa satamakaupunki Lavrioon, joka vaikutti varsin uinuvalta, mutta tarjosi hyvän aterian. Arkeologinen museo ja hopeakaivokset eivät olleet maanantaipäivänä tutustuttavissa. Paluu Lavriosta Ateenaan sujui sisämaan reittiä, mutta bussiyhteyden selvittäminen vaati parit kyselyt paikallisilta. Niin kutsuttuna bussiasemana toimineella aukiolla ei nimittäin ollut mitään tietoa aikatauluista eikä edes pysäkkimerkkejä. Näköjään täällä asiat pitää vain tietää. Vähemmän seikkailunhaluisten onkin ehkä paras palata Souniosta samaa bussireittiä takaisin Ateenaan.

Temppeli muinaiselta laivojen kiinnityspaikalta nähtynä

Lähteitä

Blue Guide Greece the Mainland, 2006

Alueen opastaulut

Wikipedia

Sounion arkeologisen alueen virallinen sivu

 

Kykladisen kulttuurin jäljillä

Miten kiehtovia voivatkaan olla kadonneet muinaiset kulttuurit, joista ei ole säilynyt mitään kirjoitettua ja joiden arvoitusta nykymaailma voi yrittää hahmottaa vain ihmettelemällä löytämiemme esineitä ja raunioita?

Löydettyjen esineiden hämmästyttävän taidokkuuden ja meidän silmiimme lähes modernistisen ilmaisun perusteella Egeanmerellä Kykladien saaristossa nykyisen Kreikan alueella noin 3200–1200 eKr. vallinnut kykladinen kulttuuri on yksi kiinnostavimmista.

Kykladinen kulttuuri oli Egeanmeren pronssikauden kulttuureista varhaisin. Se oli vanhempi kuin Kreetan minolainen kulttuuri, mutta sittemmin molemmat kulttuurit kehittyivät rinnakkain vaiheessa, jossa metallin käyttö, maanviljely ja pienimuotoinen kaupungistuminen levisi Lähi-idästä nykyisen Kreikan alueelle.

Erityisesti mielikuvitusta kiehtovia ovat kykladisen kulttuurin marmoriset idolihahmot, jotka suljetuin suin pitävät salaisuutensa. Näiden ihmishahmoisten, usein naispuolisten figuurien merkitys on osittain arvailujen varassa.

Tyypillinen naispuolinen idoli, jolla on kuvattu nenä, rinnat ja vatsan päälle päällekkäin asetetut kädet. (Kykladisen taiteen museo, Ateena)
Tyypillinen naispuolinen idoli, jolla on kuvattu nenä, rinnat ja vatsan päälle päällekkäin asetetut kädet. (Kykladisen taiteen museo, Ateena)

Kykladisen kuvanveiston kukoistuskausi ajoittui vuosiin 2800–2300 eKr. Veistosten pelkistetty muotokieli tuo mieleen kuitenkin modernin taiteen. Kykladisesta taiteesta ovatkin saaneet vaikutteita mm. sellaiset 1900-luvun mestarit kuin Pablo Picasso, Amadeo Modigliani, Alberto Giacometti ja Henry Moore.

Pelkistämisen taitoa (Naksoksen arkeologinen museo)
Pelkistämisen taitoa (Naksoksen arkeologinen museo)

Kykladisen kuvanveiston hienoimmat saavutukset ovat niin kutsutulta varhaiselta kykladiselta kaudelta II (2800–2300 eKr.). Aikakaudelle ominainen veistostyyppi esittää seisovaa alastonta naishahmoa, pää hieman kallistettuna taaksepäin ja kädet aseteltuna vatsan päälle. Koska paljon idoleita on löydetty haudoista, on niiden ajateltu liittyvän vainajille tarkoitettuihin rituaaleihin.

Haudoissa olevia patsaita on tulkittu mm. jalkavaimoiksi, palvelijoiksi, statussymboleiksi tai ihmisuhrien korvikkeiksi. Ottaen huomioon, että suurin osa figuureista on naispuolisia, ei vaikuta kovin naisystävälliseltä. Toisaalta naispuoleisten ja toisinaan pulleavatsaisten hahmojen on tulkittu liittyvän myös hedelmällisyyskultteihin. Hedelmällisyys oli tärkeä teema itäisen Välimeren muidenkin kulttuurien uskonnoissa, joten miksei Kykladeillakin. Tutkimuksessa pidetään uskonnollista selitystä tähän mennessä parhaimpana oletuksena. Näin ollen patsaat olisivat edustaneet naispuolisia jumalhahmoja.

Osittain tulkintoja haittaa se, ettei menneinä vuosisatoina tehtyjä löytöjä dokumentoitu, kuten modernissa arkeologiassa. Museoihinkin päätyneistä esineistä ei välttämättä tiedetä niiden tarkkaa löytöpaikkaa ja -kontekstia.

Laivan tai veneen malli Fylakopista Milokselta
Laivan tai veneen malli Fylakopista Milokselta

Kykladisen kulttuurin myöhäisvaiheessa Kykladit alkoivat ajautua Kreetan minolaisen ja Kreikan mannermaalla vaikuttaneen mykeneläisen kulttuurin vaikutuspiiriin kulttuurin lopulta sulautuessa näihin. Arkeologisten löytöjen perusteella on päätelty, että murrosvaihe oli levoton ja täynnä mullistuksia. Tässä vaiheessa omalaatuinen taide alkoi hävitä, ja veistokset muuttuivat vaatimattomammiksi ja alkeellisemmiksi.

Fylakopin 1 vaiheen idoleita vuosilta 2300–2000 eKr.
Myöhäisempiä idoleita, Fylakopin I vaiheesta vuosilta 2300–2000 eKr.

Pienimuotoinen kaupungistuminen sen sijaan eteni, mistä ovat osoituksena Fylakopin kaupunkimaisen asutuskeskuksen rauniot Miloksen saarella (n. vuosilta 2300–1100 eKr.). Kaupungin esihistoriallinen nimi on vaipunut unohdukseen, ja se tunnetaan nykyään lähellä sijaitsevan kylän nimellä. Kykladisena kautena Milos oli tunnettu erityisesti obsidiaanista, kovasta, mustasta tuliperäisestä lasista, josta tehtiin aseita ja työkaluja.

Fylakopin raunioita
Fylakopin raunioita

Kävin tutustumassa Fylakopin arkeologiseen alueeseen kuumana kesäkuun päivänä 2015. Alueelta on löydetty merkkejä neljästä eri asutusvaiheesta, jotka päättyivät aina kaupungin tuhoutumiseen ja uudelleenrakentamiseen sen viimeistä vaihetta lukuun ottamatta. Näkyvät rakenteet ovat lähinnä kahdelta viimeiseltä kaudelta, jolloin kaupunki oli minolaisen ja mykeneläisen kulttuurin vaikutuspiirissä.

Fylakopin raunioita
Fylakopin raunioita

Meren rantajyrkänteellä sijaitsevasta kaupungista osia on vuosisatojen varrella kadonnut mereen rantapenkereen sortumien myötä. Näkyvissä on mm. rakennusten perustuksia sekä ns. kyklooppimuuritekniikalla tehtyä kaupunginmuuria. Niin sanotusta pilarihuoneesta on löydetty minolaistyylinen lentäviä kaloja esittävä fresko, joka on Ateenassa Kansallisessa arkeologisessa museossa, kuten muutkin tärkeimmät löydökset. Miloksella Fylakopin löytöjä on nähtävillä Plakan kylässä sijaitsevassa arkeologisessa museossa.

Kreikan parhaat kykladista kulttuuria esittelevät kokoelmat ovat Ateenassa Kykladisen taiteen museossa ja Kansallisessa arkeologisessa museossa. Paikan päällä Kykladien saarilla parhaiten varustettu museo lienee Naksoksen arkeologinen museo.

Kykladisen taiteen museo on Ateenassa sijaitseva yksityisomistuksessa oleva museo, joka on keskittynyt kykladiseen kulttuuriin sekä Kreikan ja Kyproksen antiikkiin. Vaihtuvien näyttelyiden skaala on ulottunut antiikin ajan teemanäyttelyistä Ai Weiwein nykytaiteeseen. Kykladisen kulttuurin esineet on koottu yhteen museon neljästä kerroksesta, ja ne on valaistu näyttävästi pimennetyissä saleissa.

Kolme kykladista idolia Kykladisen taiteen museosta
Kykladisen taiteen museon kokoelmista. Vasemmalla kuppia pitelevä istuva hahmo noin vuodelta 2600 eKr. Tämä on ainoa löydetty kuppia pitelevä kykladinen idoli, ja sen on tulkittu olevan miespuolinen. Keskellä harvinainen miespuolista seisovaa hahmoa esittävän idolin palanen, joka on poikkeuksellinen myös massiiviselta kooltaan (ollut kokonaisena noin 1 metri). Suuren koon vuoksi noin vuodelta 2500 eKr. peräisin olevan patsaan on arveltu esittävän jumalhahmoa. Oikealla naishahmon kappale, josta näkyy hyvin tietyssä idolityypissä harjoitettu tapa piirtää häpykarvojen alue kolmiona.

Ateenan Kansallisessa arkeologisessa museossa saa myös hyvän käsityksen kykladisen kulttuurin kehityksestä ja vaiheista.

Idolien esittäminen eteni yksinkertaisista viulunmuotoisista figuureista (3200–2800 eKr.) kohti luonnollisempaa tyyliä ja sen jälkeen kohti pelkistetympää esitystapaa (2800–2300 eKr.) kunnes figuurit muuttuivat jälleen hyvin yksinkertaisiksi, ja minun nähdäkseni taidemuoto alkoi taantua (2300–2000 eKr.). Idolipatsaiden koko vaihtelee viidestä senttimetristä 152 senttimetriin, joista jälkimmäinen on tosin poikkeuksellinen koko. Tyypillisesti patsaat ovat melko pienikokoisia, 20–40-senttisiä.

Joidenkin idolien pinnasta on mm. ultvaviolettikuvauksen ja kemiallisten analyysien kautta löydetty jäänteitä maalista. Idolit saattoivatkin näyttää hieman erilaiselta maalattuine piirteineen. Meidän silmiimme pelkistetyltä näyttävä marmorinen perusmuoto ei ehkä ollutkaan se ilmiasu, joka näillä patsailla aikanaan oli. Maalin mukana on kadonnut mahdollisuutemme katsoa tarkemmin kykladisen ajan ihmistä, ja jäljelle on jäänyt vain ihmisyyden perusmuoto paljaana marmoripintana.

Jos ajatellaan edellä mainittua aikajännettä, se on 1200 vuotta. Kun katsoo taiteen kehitystä, patsaiden muotokieli toki muuttui aika reippaasti, mutta toisaalta aika on pitkä, jos laskee nykyajasta taaksepäin ja miettii, mitä siinä ajassa on keksitty ja kehitetty.

Viulunmuotoisia idoleita. Tämä muotokieli oli voimissaan 3200–2800 eKr. Viulunmuotoisuudestaan huolimatta nämä esittivät ihmishahmoja. Joissakin patsaissa esiintyy mm. viivalla piirretty häpykolmio. Viulunmuotoiset figuurit olivat yleensä ohuita ja pienikokoisia.
Viulunmuotoisia idoleita. Tämä muotokieli oli voimissaan 3200–2800 eKr. Viulunmuotoisuudestaan huolimatta nämä esittivät ihmishahmoja. Joissakin patsaissa esiintyy mm. viivalla piirretty häpykolmio. Viulunmuotoiset figuurit olivat yleensä ohuita ja pienikokoisia. (Kansallinen arkeologinen museo, Ateena)
Kuvassa vasemmalla varhainen ns. Plastiras-tyypin idoli, joka esittää miespuolista metsästäjää, 3200–2800 eKr. Tämä oli ensimmäinen idolityyppi, jossa pyrittiin ihmiskehon luonnolliseen esittämiseen. Pelkistämisen aste ei kohonnut vielä samalle tasolle kuin myöhemmässä vaiheessa. Keskellä varsin harteikkaana esitetty naishahmo, jonka vatsa on esitetty hieman paisuneena, oletettavasti raskauden merkkinä. Oikealla korkein löydetty idolipatsas, luonnollista 1,52 metrin kokoa oleva naisidoli, joka edustaa yleistä Spedos-tyyppiä. Löydetty Amorgokselta. 2800–2300 eKr.
Kuvassa vasemmalla varhainen ns. Plastiras-tyypin idoli, joka esittää miespuolista metsästäjää, 3200–2800 eKr. Tämä oli ensimmäinen idolityyppi, jossa pyrittiin ihmiskehon luonnolliseen esittämiseen. Pelkistämisen aste ei kohonnut vielä samalle tasolle kuin myöhemmässä vaiheessa. Keskellä varsin harteikkaana esitetty naishahmo, jonka vatsa on esitetty hieman paisuneena, oletettavasti raskauden merkkinä, ns. dokathismata-tyyppi. Oikealla korkein löydetty idolipatsas, luonnollista 1,52 metrin kokoa oleva naisidoli, joka edustaa yleistä Spedos-tyyppiä. Löydetty Amorgokselta. 2800–2300 eKr. (Kansallinen arkeologinen museo, Ateena)

Harmi, ettemme voi kuulla kykladisen kulttuurin musiikkia. Musiikki oli kuitenkin mukana kuvioissa ja harppu helisi ja huilu vihelsi. Nämä soittajat on löydetty Keroksen saarelta.

Kaikki löydetyt muusikkofiguurit ovat miespuolisia, joten on päätelty, että naiset eivät toimineet muusikon hommissa Kykladeilla.

Kykladisia "paistinpannuja"Idolien ohella kykladisen kulttuurin ihmetystä herättäneimpiä esineitä ovat niin kutsutut ”paistinpannut”. Näiden koristeltujen keraamisten esineiden käyttötarkoitusta ei tunneta. Arvaukset vaihtelevat keittiötarkoituksista peileihin ja rituaaliesineisiin. Ruoanvalmistuksen tai tulen jälkiä ei ole havaittu löydetyistä esineistä. Osa löydöistä on tehty haudoista, mutta nämä paistinpannut eivät ole mikään yleinen kykladisista haudoista löydetty esine. Salaisuutensa pitävät pannut ovat kuitenkin kiehtovaa katsottavaa ja ihmeteltävää. Miten neljän tai viiden tuhannen vuoden päästä meidän nykyisin käyttämiemme esineiden arveltaisiin olevan, jos niistä ja koko meidän elintavastamme ei säilyisi mitään tietoja jälkipolville?

Naksoksen arkeologisen museon kokoelmia
Naksoksen arkeologisen museon kokoelmia

Naksoksen arkeologisen museon aukiolo oli supistettu säästösyistä vain kahteen viikonpäivään, tiistaihin ja lauantaihin, kun vierailin saarella kesäkuussa 2016. Ehdin tehdä vain pikaisen puolen tunnin visiitin korkealla vanhankaupungin, Kastron, laella vanhassa jesuiittakoulun rakennuksessa toimivaan museoon ennen Delokselle suuntautuneen päiväretken lähtöä. Tässä vähän vanhanaikaisessa museossa oli yllättävän mielenkiintoinen kokoelma kykladisia esineitä.

Kivipiirros, n. 2700 eKr.
Kivipiirros, n. 2700 eKr.

Kykladisen kulttuurin esineistöä on Naksoksella esillä myös Apeiranthoksen arkeologisessa museossa. Tämäkään museo ei ole monena päivänä viikossa auki, mutta sattumalta se oli avoinna juuri silloin, kun piipahdin Apeiranthoksessa päiväretkellä. Tässä vain yhden huoneen kokoisessa museossa näytteillä olevat esineet näyttivät pääosin sellaisilta, jotka eivät olleet muualle kelvanneet. Melkeinpä mielenkiintoisempaa, kuin katsoa näytteille asetettuja esineitä, oli aistia vanhanaikaista museotunnelmaa. Rikkoutuneiden kykladisten idolien ohella kiinnostavia olivat kykladisen kauden kivikaiverrukset.

Lähteitä

Erja Salmenkivi: Kreikan varhaisimmat kulttuurit, artikkeli kirjassa Kulttuuri Antiikin maailmassa,  Teos, Helsinki 2009.

Museum of Cycladic Art: Guide to the Collections. Athens 2013.

Wikipedia: Kykladinen kulttuuri

Kurkistuksia aikaan ennen tulivuorenpurkausta Santorinilla

kevatfresko2

Vierailtu 28.5.2016 (Akrotiri), 30.5.2016 (Firan museot), 11.6.2016 (Kansallinen arkeologinen museo, Ateena)

Santorini tunnetaan auringonlaskuistaan, kykladisista valkoisista kylistään – joiden talot tosin ovat paljolti muuttuneet turistien asumuksiksi – sekä jylhistä tulivuorimaisemistaan. Juuri tuliperäistä toimintaa on kiittäminen siitä, että täällä on säilynyt noin 3500–3700 vuoden takaisen ison kaupunkikeskuksen rauniot ja niistä löytyneet upeat seinämaalaukset, jotka vievät meidät elävästi matkalle aikaan ennen tulivuorenpurkausta.

Santorini eli Thera on tulivuorisaari, joka on muuttanut muotoaan vuosituhansien varrella isojen tulivuorenpurkausten mukana. Nykyisen muotonsa kraatterijärven, Kalderan, ympärillä saari saavutti pääpiirteissään noin 1600 eKr. tapahtuneen purkauksen jälkeen. Mahdollisesti joskus kauan sitten pyöreällä saarella oli nykyisen kaltainen kapea muotonsa jo ilmeisesti ennen tätä viimeisintä isoa purkausta.

santorini

Akrotiri-nimellä nykyään tunnettu esihistoriallinen asutuskeskus alkoi muodostua saaren eteläpäähän jo 5000 vuotta sitten, alueella vallinneen kykladisen kulttuurin kaudella.

Akrotirista kehittyi pronssikaudella aikansa suurkaupunki ja vilkas kauppapaikka. Tämä on voitu päätellä muun muassa kaupunkialueen isosta koosta, monikerroksisista rakennuksista ja kehittyneestä viemärijärjestelmästä sekä vauraudesta, jota ilmentävät esimerkiksi talojen seinämaalaukset, esinelöydöt ja pitkälle erikoistunut ammatillinen työnjako.

pithoi

Kaupungin sijainti oli ihanteellinen Kreikan mannermaan ja Kreetan välissä, ja sen kulttuuri oli oletettavasti minolainen. Yhteydet olivat hyvät myös itäiselle Välimerelle Egyptiin ja Syyriaan asti.

Kukoistus päättyi massiiviseen tulivuorenpurkaukseen noin vuoden 1600 eKr. paikkeilla. Tulivuorenpurkaus oli yksi suurimpia, joita historiasta tunnetaan.

Aikaisempien teorioiden mukaan purkauksen ja sitä seuranneen tsunamin katsottiin johtaneen Kreetan minolaisen kulttuurin kuihtumiseen. Nykyiset selitysmallit eivät kuitenkaan suoraviivaisesti tue tätä näkemystä. Joka tapauksessa tuhkapilvi leijui koko itäisellä Välimerellä ja räjähtyksen ääni on saattanut kuulua koko Euroopassa ja Lähi-idässä. Paljon myöhemmin Platon yhdisti Santorinin Atlantis-myyttiin, mille voi toki nähdä perusteensa.

huonekalut1

 

Rakenteista on todettu maanjäristysten aiheuttamia pahoja vaurioita jo ajalta ennen tulivuorenpurkausta. Kaupunki oli kuitenkin kunnostettu näiden järistysten jälkeen. Luultavasti tuhoisasta tulivuorenpurkauksesta saatiin viitteitä jo ennakolta ja kaupunki evakuoitiin. Raunioista ei nimittäin ole löytynyt juuri ollenkaan arvoesineitä eikä ruumiita, kuten esimerkiksi Pompejista. Ei ole tietoa siitä, selvisivätkö asukkaat pakoon vai koituiko tuhkasade heidän kohtalokseen.

Vain yksi kultaesine, kaurista esittävä pieni figuuri, on löydetty. Se on ehkä unohtunut tai jätetty pyhänä esineenä suojelemaan kaupunkia.

Esihistoriallisen Theran museossa esillä oleva kultainen kaurista esittävä figuuri löydettiin vuonna 1999.
Kultainen kaurisfiguuri

Tulivuorenpurkausta on yritetty ajoittaa monin luonnontieteellisin menetelmin, mm. radiohiiliajoituksella, Grönlannin ikijäätä tutkimalla sekä Irlannista löytyneiden vanhojen puiden vuosirenkaita tutkimalla. Nämä menetelmät eivät ole kuitenkaan tuottaneet yksiselitteistä vastausta purkauksen ajankohdasta.

Jotkut teoriat puhuvat 1600-luvun lopun puolesta, toiset puolestaan ajoittavat tapauksen 1500-luvun jälkipuoliskolle. Joka tapauksessa purkauksen seurauksena kaupunki peittyi laavaan ja tuliperäiseen tuhkaan. Useiden metrien kerros näitä säilytti kadut, aukiot ja talot sekä sisällä olleet esineet ja seinämaalaukset sellaisina kuin ne olivat 3500–3700 vuotta sitten.

trianglesquare1

Kaupungin talot olivat jopa kolmikerroksisia. Tähän mennessä esiin kaivetut rakennukset ovat olleet pääasiassa asuintaloja, mutta myös pari julkista rakennusta on tunnistettu. Tuhkaan hautautuneista huonekaluista on saatu valmistettua kipsivaluja täyttämällä lahoamisen seurauksena tyhjäksi jääneitä onkaloita kuten Pompejissa.

Kipsivalu muinaisesta pöydästä. Thiran esihistoriallinen museo
Kipsivalu muinaisesta pöydästä. Esihistoriallisen Theran museo

Ei tiedetä, mitä kieltä Akrotirin asukkaat puhuivat. Kuten ei tiedetä sitäkään, millä nimellä he kutsuivat kaupunkiaan. On oletettu heidän edustaneen samaa kulttuuria kuin Kreetan minolaiset. Minolaiset hallitsivat kyllä kirjoittamisen, mutta heidän käyttämäänsä lineaari-A-kirjoitusta ei ole kyetty tulkitsemaan. Se siitä osataan sanoa, ettei se ole kreikan kieltä, toisin kuin sitä myöhemmin seurannut lineaari-B, jonka kirjoitusjärjestelmä tunnetaan.

Lineaari-A-kirjoituksella kirjoitettujen savitaulujen palasia. Esihistoriallisen Theran museo
Lineaari-A-kirjoituksella kirjoitettujen savitaulujen palasia. Theran esihistoriallinen museo

Itse Akrotirin minolaisen kaupungin raunioita voi tutkia sen sijaintipaikalla Akrotirin kylästä etelään päin. Arkeologinen alue on melko lähellä merta ja kuulua Punaista rantaa. Alueella on helppo liikkua rakennusten väliin tehtyjä kulkusiltoja pitkin, ja raunioiden päälle rakennettu katos suojaa auringolta. Freskoja ei sen sijaan Akrotirissa ole, vaan ne on jaettu Esihistoriallisen Theran  museoon (Museum of Prehistoric Thera) Santorinin Firassa sekä Ateenan Kansalliseen arkeologiseen museoon.

akrotiri_yleiskuvaa

Thiran esihistoriallinen museo (Prehistoric Museum of Thira)

Esihistoriallisen Theran museo (Prehistoric Museum of Thira)

Akrotirin freskot ovat läheistä sukua Kreetan minolaisille freskoille, mutta eroavaisuuksiakin on. Akrotirille ominaista on valkoisen taustan käyttö.

Maalauksissa kuvataan eläimiä, luontoa ja ihmisen toimintaa. Myös geometrisia muotoja esiintyy koristeaiheina.

Käytetyn väripaletin muodostivat laastin valkoinen, maan mineraalipigmenteistä saadut musta, punainen ja keltainen sekä synteettisesti valmistettu Egyptin sininen ja mineraalipohjainen glaukofaanista saatu sininen.

Punaista mineraalipigmenttiä sekä kalkkilaastin aineksia
Punaista mineraalipigmenttiä sekä kalkkilaastin aineksia

Tulivuorenpurkauksen aikaisten seinämaalausten alta on löytynyt myös merkkejä aiemmista maalauksista. Tyylit vaihtuivat aikakausien mukaan, mutta uusia maalauksia tehtiin myös maanjäristyksissä vaurioituneiden tilalle.

On esitetty, että huoneiden maalaukset ovat liittyneet huoneiden käyttötarkoitukseen ja asukkaisiin. Taide olisi siis ollut hyvin tiiviisti kytköksissä niin juhlaan kuin arkeenkin. Maalauksia oli yleensä huoneessa kaikilla seinillä, ja niillä luotiin maisemia huoneisiin.

Naisten fresko
Naisten fresko

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa – etenkin jos sanoja ei ole saatavilla. Maalauksista voidaan tehdä paljon päätelmiä Kreikan pronssikauden kulttuurista. Ne kertovat vaatetuksesta, hiustyyleistä, koristautumisesta, elinkeinoista, rituaalimenoista, sodankäynnistä, laivoista ja rakennuksista. Lähes jokainen löydetyistä freskoista on säilynyt vain osittain. Museoissa niitä on täydennetty moderneilla lisäyksillä, jotka pyrkivät kuvaamaan teoksen kokonaisuutta sellaisena kuin se mahdollisesti on ollut.

nainen

Ns. naisten freskossa näkyy pukeutumisesta ja koristautumisesta päätellen ylhäisiä naisia, mahdollisesti suorittamassa uskonnollista rituaalia. Naisilla on yllään koruja, meikkiä ja hiustyyli näyttää varsin viehättävältä. Varmasti etenkin miesten mielestä viehättävä on myös vaate, joka jättää rinnat paljaiksi. Mielenkiintoista muotia! Taustana on tyylitelty tapetinomainen tähtitaivas. Fresko on esillä Theran esihistoriallisessä museossa.

kevatfresko_yksityiskohta

Kevätfreskoon, joka tunnetaan myös nimellä liljafresko, ihastuin jo vuonna 2012 nähdessäni sen Ateenan arkeologisessa museossa. Liljat heiluvat kevättuulessa ja pääskyset lentelevät taivaalla. Ajatuksiin piirtyy kevät, joka koitti tuhansia vuosia sitten. Talven jälkeen ilmassa on iloa ja raikkautta. Tuoreet kasvit nousevat maasta ja pääskyset nousevat kohti korkeutta lämpimän tuulenvirin puhallellessa. Vaikka maailma on muuttunut niistä ajoista niin paljon, uskoisin että kevään on täytynyt tuntua ihmisistä samanlaiselta silloinkin. Kevät täynnä odotusta, kevät ennen tulivuorenpurkausta, joka muutti kaiken. Kevätfresko on yksi varhaisimpia maisemamaalauksia. Fresko ei siis ole esillä Santorinilla, vaan Ateenassa Kansallisessa arkeologisessa museossa. Siellä kävin sitä tälläkin matkalla ihailemassa Ateenaan päästyäni.

apinat

Sinisiä apinoita esittävä fresko on pahoin turmeltunut, mutta sen palasista on pääteltävissä teoksen kokonaisuus. Teos esittää rantakallioilla kiipeileviä apinoita. Se on esillä Theran esihistoriallisessa museossa.

apinat2

Yksi apinoista katsoo suoraan katsojaan, muut on esitetty sivuprofiilissa. Apinat tuskin olivat sinisiä silloinkaan, mikä kertoo taiteilijan mielikuvituksesta ja taiteellisesta vapaudesta. Ehkä sininen väri antoi sopivan kontrastin suhteessa kallioihin. Apinoita saattoi sen sijaan ollakin Santorinilla, ainakin yksi fossiloitunut apinan kallo on löydetty. Joka tapauksessa apinat olivat eläiminä tuttuja maalarille, mahdollisesti myös Afrikasta tai Lähi-idästä tulleiden vaikutteiden kautta.

papyrus2

Papyrusfreskossa näkyvät egyptiläiset vaikutteet. Papyrusta ei kasvanut Santorinilla, mutta se oli kasvina tuttu saaren asukkaille. Papyrusfreskon huone oli mahdollisesti rituaalikäytössä, sillä sieltä on löytynyt rituaaleissa käytettyjä astioita. Fresko on Esihistoriallisen Theran museossa.

ruusukkeet

Ruusukefresko on puhtaasti koristekuviointiin perustuva maalaus. Kuviot on taidokkaasti maalattu ja värit ovat kauniit. Fresko on Esihistoriallisen Theran museossa.

African

Afrikkalaista miestä esittävästä freskosta on säilynyt vain pieni palanen. Kuvan hahmo on arvioitu afrikkalaiseksi tumman ihon ja hiusten perusteella. Miehellä on iso korvakoru. Palmun lehdet on kuvattu sinisinä, koska vihreä väri ei kuulunut Akrotirin maalareiden värivalikoimaan.

nyrkkeily
Nyrkkeilijäfresko. Klikkaa kuvaa suuremmaksi.

Nyrkkeilijäfreskossa kaksi poikaa ottaa mittaa toisistaan. Hahmot voidaan tunnistaa pojiksi tummana kuvatusta ihosta. Naispuolisten henkilöiden iho kuvattiin valkeana. Vasemmanpuoleinen nyrkkeilijä on koristautunut lukuisin koruin, kun puolestaan hänen vastustajallaan ei ole koruja. Tämä voi kertoa erosta ottelijoiden yhteiskunnallisessa asemassa. Fresko on nähtävänä Ateenan Kansallisessa arkeologisessa museossa.

Antilooppifresko esittää kahta tummin ääriviivoin piirrettyä antilooppia. Se on peräisin samasta huoneesta kuin nyrkkeilijäfresko ja on myös esillä Ateenan Kansallisessa arkeologisessa museossa.

antiloopitjanyrkkeilijat
Nyrkkeilijäfresko ja antilooppifresko Ateenan kansallisessa arkeologisessa museossa. Asetelma jäljittelee löytöpaikan olosuhteita.

Alueen järjetelmälliset kaivaukset alkoivat 1967. Tähän mennessä kaupungista on kaivettu arvioiden mukaan vasta pieni osa, sen keskusta. Kohde oli monta vuotta suljettuna sen suojaksi rakennetun katoksen romahdettua vuonna 2005, jolloin yksi vierailija sai surmansa. Myös Akrotirin löytänyt arkeologi Spyridon Marinatos kuoli kaivausten äärellä 1974. Jostakin luin että syynä olisi ollut rakenteiden sortuman alle jääminen, toisessa lähteessä mainittiin syyksi sydänkohtaus.

Opasteet Akrotirin raunioilla voisivat olla paremmatkin. Vierailusta saa enemmän irti, jos on tutustunut kohteeseen hieman jo ennakkoon. Sen sijaan Esihistoriallisen Firan museossa on erittäin hyvät opasteet, joista saa hyvän käsityksen Akrotirin kaupungista ja kulttuurista. Museossa on freskojen lisäksi esillä kattava valikoima Akrotirista löytynyttä esineistöä.

Kannu on arvioitu rituaalikäyttöön valmistetuksi. Huomaa nännit.
Kannu on arvioitu rituaalikäyttöön valmistetuksi. Huomaa nännit.

Freskoista tehtyihin jäljennöksiin voi tutustua Firassa Santozeum-nimisessä yksityisessä näyttelytilassa. The Thera Foundationin yhteistyössä Gettyn ja Kodak Pathén kanssa toteuttamat aidon kokoiset jäljennökset tarjoavat mahdollisuuden tutustua Akrotirin seinämaalausten kokonaisuuteen yhdessä paikassa.

Sahraminkerääjät-freskon jäljennös Santozeumissa. Amatöörimäisesti asennetut lamput hieman häiritsevät. Alkuperäinen Sahraminkerääjät-fresko ei ole esillä museoissa.
Sahraminkerääjät-freskon jäljennös Santozeumissa. Amatöörimäisesti asennetut lamput hieman häiritsevät. Alkuperäinen Sahraminkerääjät-fresko ei ole esillä museoissa.

Santozeum oli hieman hankala löytää Firan sokkeloisilta kujilta. Freskojen jäljennöksiin saikin tutustua lähes omassa rauhassa. Olin tosin hieman pettynyt jäljennösten laatuun. Erityisesti kaikki värit eivät näyttäneet vastaavan aitoa. Saattaisiko nykytekniikka olla niin heikkoa, että parikymmentä vuotta vanhojen jäljennösten värit olisivat jo päässeet haalistumaan?

Kalastajafresko on säilynyt hyvin, mutta siitä on yleisön nähtävillä vain jäljennös Santozeumissa.
Kalastajafresko on säilynyt hyvin, mutta siitä on yleisön nähtävillä vain jäljennös Santozeumissa.

Linkkejä

Akrotirin arkeologisen alueen virallinen sivu (aukioloajat ym.)
Museum of Prehistoric Thera
Kansallinen arkeologinen museo, Ateena
Santozeum
Thera Foundationin vanhat sivut seinämaalauksista

 

Lähteitä

Mark Cartwright: Akrotiri Frescoes
Wikipedia
Erja Salmenkivi: Kreikan varhaisimmat kulttuurit (teoksessa Kulttuuri antiikin maailmassa, Teos 2009)
Christos Doumas: Akrotiri on Thera – The Excavation of a Buried City (teoksessa Great Moments in Greek Archaeology, Kapon Editions 2007)