Ihmeitätekevä Tinoksen Madonna

Panagia Evangelistria -kirkon julkisivu ja kukkia etualalla

Panagia Evangelistrian kirkko
Tinos, Kreikka
3.6.2019

Täytyy myöntää, etteivät uskonnolliset syyt painaneet vaakakupissa edes yhden sielun vertaa, kun valitsimme neljän hengen perheemme lomakohteeksi jotakin Kreikan saarta, jonne olisi helppo päästä Ateenasta käsin. Siitä huolimatta päädyimme Tinokselle, joka on Kreikan ortodoksien tärkein pyhiinvaelluskohde. Tinoksen ihmeitätekevästä Neitsyt Marian ikonista ja pyhiinvaeltamisesta sinne olin toki kuullut jo aikaisemmin. Tinos oli ollut kiinnostavien saarten listallani, ja nyt oli aika tutustua siihen kunnolla.

Kykladien saariryhmään kuuluva Tinos tarjosi meille kahdeksan päivän aikana aitoa kreikkalaista elämää, maistuvaa ruokaa, retkiä ympäri saarta historian ja luonnon ihmettelyn parissa, hienoja rantoja ja erityisesti poikien, eli Joosen (10 v) ja matkalla 9-vuotissyntymäpäiväänsä viettäneen Veikon, mielestä parasta juttua – isoja aaltoja.

Panagia Evangelistrian kirkko ulkopuolelta. Punainen matto johtaa kirkkoon.

Kreikkalaiset ortodoksit vaeltavat sankoin joukoin Tinokselle joka vuosi 15. elokuuta, jolloin vietetään Panagia-juhlaa Neitsyt Marian kuolonuneen nukkumisen muistoksi. Traditio juontaa juurensa vuoteen 1822, jolloin nunna Pelagia sai unessa näyn, että maasta tulee kaivaa esiin pyhä ikoni ja hautautunut kirkko. Pelagia näki unen toistuvasti, mutta vasta kolmannella kerralla hän pystyi karistamaan epäilyksensä ja meni kertomaan asiasta muille. Hänelle ilmestynyt Neitsyt Maria uhkasi jo sairastumisella ja Pelagian nimen pyyhkimisellä pois elävien kirjasta ellei hän kertoisi näystään.

Välillä turhina lopetetut etsinnät tuottivat tarinan mukaan lopulta tulosta, kun syvältä maan alta löytyi muinainen kirkko ja sieltä kahtena palasena Neitsyt Mariaa esittävä ikoni. Sen väitetään olleen maan alla 800 vuotta. Jos historiallisesti haluaa ajatella, pari sataa vuotta tuohon vielä lisää ja hautaamisajankohta voisi osua ikonoklasmin aikaan, jolloin ikoneja tuhottiin harhaoppisina ja niitä kätkettiin piiloihin suojaan hävitykseltä. Hautaamissyynä voisi olla myös piilottaminen saaria ryöstelleiltä merirosvoilta. Löydetty ikoni paransi heti sairaita, ja saarella riehunut koleraepidemiakin talttui.

Ikonin löytyminen innosti itsenäisyyssotaa (1821–1831) Turkkia vastaan käyneitä kreikkalaisia, ja siitä tuli vapaustaistelun symboli.

Pääportin luona oleva kappeli, johon pyhiinvaeltajien pitkät kynttilät jätetään palamaan. Oven vieressä pakattuja kynttilöitä.
Pääportin luona oleva kappeli, johon pyhiinvaeltajien pitkät kynttilät jätetään palamaan. Oven vieressä pakattuja kynttilöitä.

Vaikka ikonin löytymistä on vasta alle 200 vuotta ja tapauksesta on kirjattuja muistiinpanoja, en tullut täysin vakuuttuneeksi siitä, että tapahtumien kulku kestää perusteellista, puolueetonta tarkastelua. Tätä ei edistänyt myöskään kirkon kansliasta saamani opaskirjanen, jonka lähestymistapa historialliseen ja nykyiseen todellisuuteen oli hyvin uskonnollisesti värittynyt.

Ikonilla sanotaan olevan parantavia voimia, ja siksi sairaat ja heidän omaisensa saapuvat Tinokselle hakemaan parannusta. Neitsyen eli Madonnan ikonia varten rakennettiin nopeasti Panagia Evangelistrian kirkko (Hyvien uutisten Neitsyt Marian kirkko), joka on Tinoksen uskonnollinen keskus. Kirkko on kreikkalaiseksi kirkoksi ulkopuolelta melko epätavallisen näköinen palatsimaisine julkisivuineen ja varsinaista kirkkoa ympäröivine majoitus-, museo- ja toimistorakennuksineen.

Kirkon sisäpihaa ja majoitusrakennus

Neitsyt Marian kirkon rakennuksissa on pieni taidemuseo, johon on koottu Tinoksen kirkkojen ikoneita sekä myös maallisten tinoslaisten taiteilijoiden teoksia. Kirkkoon ja museoon on vapaa pääsy, eikä pukeutumista kontrolloitu. Pitkät housumme olivat toki asialliset.

Elokuun 15. päivän lisäksi tärkeitä juhlapäiviä Tinoksen Panagia Evangelistria -kirkossa ovat ikonin löytämisen muistopäivä 30. tammikuuta sekä Marian ilmestyspäivä ja Pelagian unen muistopäivä 23. heinäkuuta.

Konttauskaista satamasta ylös kirkolle

Asialle omistautuneimmat pyhiinvaeltajat konttaavat kirkolle johtavan 800 metrin mittaisen ylämäen satamasta asti. Konttaajien elämän helpottamiseksi suurimmalle osalle matkaa on kadun varteen tehty pehmustettu konttauskaista. Näimme eri päivinä useita ihmisiä konttaamassa kirkkoa kohti, osa varustautuneena polvisuojin. Loppumatkalla kirkon edustalta sisälle tarjolla on punaista mattoa. Erityisesti elokuun kuumuudessa konttaaminen on varmasti silti hikistä työtä.

Konttaajia etenemässä kirkolle

Nyt ei ollut mikään sesonkiaika, joten pääsimme kirkkoon sisään jonottamatta ja saimme rauhassa katsella pyhää ikonia. Se oli niin tehokkaasti vuorattu hopealla ja varustettu koruriipuksin, että oli erittäin hankalaa erottaa edes pientä vilausta kaiken tämän kuorrutuksen alla olevasta puisesta ikonista. Tämä saattaisi jopa aiheuttaa epäuskoisemmassa ajatuksen, että mahtaakohan alla edes olla mitään oikeaa ikonia, mutta ehkä tässäkin tapauksessa on syytä vain uskoa lujasti asiaan. Kreikkalaiset suutelevat ikonia suojaavaa lasia, mutta me jätimme tällä kertaa tämän vaiheen välistä.

Ikoni esittää arkkienkeli Gabrielia antamassa Marialle puhtauden symbolia, liljaa merkiksi siitä, että hän on synnyttävä Messiaan.

Vuodelta 1858 peräisin oleva piirros ikonista. Ei näytä ihan 1000-luvun tyyliltä mielestäni.
Vuodelta 1858 peräisin oleva piirros ikonista. Ei näytä ihan 1000-luvun tyyliltä mielestäni. Kuva kirkon esitekirjasesta.

Kirkossa ei saanut kuvata sisällä, joten voin vain kuvailla, että sen katosta riippui valtava määrä suitsutusastioita ja hopeisia lahjaesineitä, mm. laivojen pienoismalleja. Kuten antiikin aikana, nyttemminkin temppelistä avun pyyntöihinsä saaneiden tapoihin kuuluu osoittaa kiitollisuuttaan vastalahjoin.

Kaivo, josta voi pullottaa itsellen pyhää vettä

Varsinaisen kirkon kellarissa on kaivanto, josta ikonin kerrotaan löytyneen. Paikalla on nyt kaivo, josta kirkossa vierailevat saavat pullottaa mukaansa pyhää vettä. Sen avulla sairaudet paranevat täällä ja kotipuolessa. Itsekin halusin toki saada edes tilkkasen tätä vettä mukaani, ja sitä varten ostin läheisestä uskonnollista rihkamaa myyvästä puodista pikkuriikkisen madonnankuvalla varustetun pullon, jonka täytin kirkon hanasta.

Kirjoittaja kirkon edustalla kädessään pieni pullollinen pyhää vettä

15. elokuuta vietettävä Panagia-juhla täyttää Tinoksen äärimmilleen, ja ikonia kuljetetaan juhlasaatossa. Koko väkijoukko ei välttämättä kuitenkaan ole parhaalla juhlatuulella, vaan paikalle saapuminen voi tuntua monelle viimeiseltä oljenkorrelta taistelussa sairauksia vastaan. Juhlaan sattumalta vuoden 1950 Kreikan purjehduksellaan osallistunut kirjailija Göran Schildt koki tuskaa kaiken sen hädän, kurjuuden ja sairauden näkemisestä, mikä Tinoksella juhlapäivänä oli esillä. Siihen aikaan saarella harvinaisena ulkomaalaisena hänet puolisoineen liitettiin heti satamasta Kreikan pääministerin, arkkipiispan ja muiden silmäätekevien seurueeseen. Ikonin saattaminen kirkkoon ei ollut pelkästään hauskaa, kun maahan reitin varrelle oli asetettu makaamaan sairaita. ”…jos pääministeriä hävetti puoleksikaan niin paljon kuin meitä, silloin on hyvät toiveet Kreikan sosiaalipolitiikan puolesta”, Schildt kirjoitti Odysseuksen vanavedessä -kirjassaan.

Tinoksella on ehkä olemassa joku parantavien voimien perinne, sillä myös antiikin aikaan sieltä haettiin parannusta vaivoihin. Tällöin pyhättönä oli Poseidonin ja hänen puolisonsa Amfitriten mukaan nimetty temppeli, jonka rauniot sijaitsevat Kionian kylässä kolmisen kilometrin päässä Tinoksen kaupungista. Tavallisista tavoista poiketen Poseidoniin liitettiin Tinoksen palvontapaikalla parantavia voimia. Kirkon lisäksi kävimme myös Poseidonin temppelin raunioilla, ja ehkä nämä vierailumme takasivat sen, että pysyimme terveinä koko lomamme ajan.

Polvisuojaimet konttaamiseen
Jonkun konttaajan seuraavaa varten jättämät polvisuojat konttauskaistan alussa

Poseidonin suosiossa Sounion temppelillä

Poseidonin temppeli
Soúnio (Σούνιο), Kreikka
Vierailtu 19.6.2017

Mikä olisikaan luonnollisempi paikka merenjumala Poseidonin palvontapaikaksi kuin Attikan niemimaan viimeinen niemennokka, jossa Ateenasta edemmäs Egeanmerelle suunnanneet purjehtijat jättivät hyvästit mannermaalle.

Toiseen suuntaan tultaessa rantapenkereellä 60 metriä merenpinnan yläpuolella hohtava temppeli oli Ateenaan saapuville merenkävijöille ensimmäinen näky Manner-Kreikasta. Se oli ennen kaikkea paikka, jossa merenkävijät kävivät uhraamassa Poseidonille suotuisten tuulten saamiseksi ja meren raivon lepyttämiseksi. Merimatkojen jälkeen oli myös syytä osoittaa kiitollisuutta, jotta Poseidon pysyisi tyytyväisenä jatkossa.

Temppeli on noin 70 kilometrin päässä Ateenasta ja niinpä oiva päiväretkikohde. Hyppäsinkin eräänä aamuna Ateenassa oleskellessani KTEL:in bussiin Mavromateonin bussipysäkeiltä lähellä Victorian metroasemaa ja matkasin paikallisbussilla lähes pari tuntia Sounioon.

Perille pääsee kahta reittiä. Valitsin menomatkalle maisemiltaan kauniimman rantareitin, joka kiemurtelee kohti Sounion niemeä Saroninlahden rantoja pitkin.

Bussissa vieressä istunut vanhempi kreikkalaisnainen halusi kertoa minulle, mitä kreikkalaisella mytologialla olisi sanottavanaan määränpäästäni. Tarina olikin minulle tuttu, mistä molemmat varmaankin olimme mielissämme.

Kuten niin usein, nytkin tarina oli silkkaa tragediaa, mutta myös opettavainen.

Egeanmeri ja purjeveneitä
Tästäkö Aigeus hyppäsi?

Ateenan kuningas Aigeus hyppäsi epätoivossaan Sounion kalliolta alas mereen nähtyään poikansa Theseuksen laivan palaavan mustin purjein Kreetalta, jossa Theseus oli ollut surmaamassa Minotauros-hirviön.

Theseus oli vain hieman hajamielinen. Hän oli unohtanut nostaa valkeat purjeet merkiksi isälleen. Toinen asia, jonka hän matkalla ”unohti” oli hänen Kreetalta löytämänsä rakastettu Ariadne, jonka Theseus jätti Naksoksen saarelle.

Mutta pitää siis tehdä niin kuin on sovittu eikä saa heittää kirvestä kaivoon liian varhaisessa vaiheessa, vaan pitää katsoa tilanne loppuun asti. Teollaan Aigeus antoi kuitenkin Sounion rannoilta aukeavalle merelle nimen, jolla sen tunnemme, Egeanmeri (Aigeianmeri).

Myös Homeros mainitsee Sounion Odysseiassa ateenalaisten pyhänä niemenä. Troijasta palanneet kreikkalaiset sotapäälliköt erkaantuivat sieltä kukin omaan suuntaansa.

Bussimatkan aikana sataa tirautti muutaman pisaran, mutta perille päästyäni tummat pilvet tyytyivät kiertämään niemen kuitenkin korostaen Poseidonin uhmakasta luonnetta. Minulla oli mitä ilmeisimmin välit kunnossa merten valtiaan kanssa, ja tumma taivas vain antoi dramaattisen taustan valokuville.

Kohti temppeliharjannetta noustessa tulee selväksi, että korkea sijainti tarjosi strategista etua Ateenan johtavan meritien vartioimiseksi. Temppelin ympäristö olikin linnoitettu muurilla. Toinen vartioimisen arvoinen kohde olivat lähistöllä sijainneet ja Ateenaa vaurastuttaneet Laurionin (Lávrio) hopeakaivokset. Vartiointimentaliteetista huolimatta hopeakaivoksilta pakoon päässeitä orjia kohtaan Sounion asukkaat olivat laupeamielisiä. Poseidonin pyhättöalueen sanotaan tarjonneen heille suojaa ja mahdollisuuden jatkaa pakomatkaa laivojen mukana.

Temppelin perustus ja pylväitä

Arkeologit ovat tutkineet Sounion temppelialuetta 1880-luvulta lähtien. Temppelin nykyinen ilme on peräisin 1950-luvulla suoritetuista entistämistoimista, joissa muun muassa neljä pylvästä pystytettiin uudelleen.

Itse asiassa paikalla on ollut kaksikin varsinaista temppeliä. 490-luvulla eKr. alueella käynnistettiin varhaisemman temppelin rakennustyöt, mutta persialaiset tuhosivat rakenteet jo vuonna 480 eKr. samalla kun kävivät hävittämässä Ateenan maan tasalle.

Nykyinen doorilaista tyyliä edustava temppeli valmistui 440-luvulla, samaan aikaan kun Ateenaa jälleenrakennettiin Perikleen johdolla.

Tietyt arkkitehtooniset piirteet muistuttavat Hefeistoksen temppeliä Ateenassa, ja onkin arveltu, että temppelit olisi suunnitellut sama arkkitehti.

Nyt Poseidonin temppelistä on jäljellä yhdeksän pylvästä eteläsivulla ja kuusi pohjoissivustalla. Näiden lisäksi pystyssä ovat sisäänkäyntiä reunustaneet pilarirakenteet ja yksi päätypylväs itäpäädyssä.

Oletettavasti temppelin sisällä oli Poseidonin kulttipatsas, mutta sitä ei ole säilynyt.

Persialaisten tuhoamaan varhaisemman temppelin edustalla seisoi kolmimetrinen kouros-patsas, Sounion Kouros. Se löydettiin maan alta vuonna 1906. Mahdollisesti temppelin hävityksen yhteydessä vahingoittunut patsas oli haudattu maahan temppelin kappaleiden kanssa. Patsaan on arveltu olleen lahjoitus Poseidonille. Alueelta on läydetty myös muita kouros-patsaita. Kävin tervehtimässä arkaaista hymyään hymyilevää Sounion Kourosta Ateenan arkeologisessa museossa.

Sounion muurein ympäröidyllä pyhättöalueella oli myös muita rakennuksia, kuten pylväskäytäviä ja asuinrakennuksia. Esiin on kaivettu noin sata metriä pitkä katu ja sitä reunustaneiden talojen perustuksia. Ne ovat hellenistiseltä ajalta, 200–100 eKr. Yhdessä talossa säilytysastioiden pohjien jäänteitä näkyy maassa.

Lähistöllä oli myös Athenelle omistettu pienempi temppeli, jonka rauniot näkyvät viereisellä kukkulalla. Näin ateenalaisille tärkeimmät jumaluudet, Athene ja Poseidon olivat molemmat läsnä Souniossa.

Antiikin Kreikan uskonnon kadottua palvontapaikatkin menettivät merkityksensä ja alkoivat rapistua ja joutua tuhotöiden uhreiksi. Tarunhohtoinen ja maisemiltaan vaikuttava Sounio on kuitenkin houkutellut matkailijoita jo varhain.

Venetsialaiset purjehtijat kutsuivat paikkaa pylvästen niemeksi (Capo Colonne). Menneinä vuosisatoina monet paikalla vierailleet hakkauttivat nimensä temppelin marmoriin. Näin teki myös vuosina 1810–11 temppelistä inspiraatiota hakenut runoilija lordi Byron. Tänä päivänä vastaavasta tempusta päätyisi varmaankin telkien taa.

Byronin kaiverrus
Byronin nimi näkyy ylemmän harkon alaosassa.

Matkaoppaissa sanotaan Sounion olevan suosittu auringonlaskun aikaan, mutta kesällä aurinko laskee niin myöhään, ettei sitä olisi ainakaan viimeiseen bussiin mielivä ehtinyt jäädä ihailemaan. Myös turistiruuhkista varoiteltiin, mutta kesäkuisena maanantaipäivänä paikalla ei ollut ruuhkaa ja temppelillä sai välillä istuskella ihan omassa rauhassaankin.

Souniosta jatkoin nälkäisenä matkaa satamakaupunki Lavrioon, joka vaikutti varsin uinuvalta, mutta tarjosi hyvän aterian. Arkeologinen museo ja hopeakaivokset eivät olleet maanantaipäivänä tutustuttavissa. Paluu Lavriosta Ateenaan sujui sisämaan reittiä, mutta bussiyhteyden selvittäminen vaati parit kyselyt paikallisilta. Niin kutsuttuna bussiasemana toimineella aukiolla ei nimittäin ollut mitään tietoa aikatauluista eikä edes pysäkkimerkkejä. Näköjään täällä asiat pitää vain tietää. Vähemmän seikkailunhaluisten onkin ehkä paras palata Souniosta samaa bussireittiä takaisin Ateenaan.

Temppeli muinaiselta laivojen kiinnityspaikalta nähtynä

Lähteitä

Blue Guide Greece the Mainland, 2006

Alueen opastaulut

Wikipedia

Sounion arkeologisen alueen virallinen sivu