Naksoksen saarelta on löydetty kolme keskeneräiseksi jäänyttä suurikokoista kouros-patsasta, jotka ovat peräisin 500–600-luvuilta eKr.
Kouros(lausutaan kuros, kreikaksi κούρος, mon. κούροι) on arkaaisen kauden kuvanveistolle ominainen patsastyyppi, jossa atleettinen alaston nuorukainen on kuvattu edestäpäin seisovana, vasen jalka hieman oikeaa edempänä, kädet sivuilla ja vakaa katse suoraan eteen kohdistettuna.
Ensimmäisenä iltanani Naksoksella juuri ennen auringonlaskua teimme Konstantian ja Despoinan kanssa retken katsomaan Melanesin kylän lähellä olevia kahta kourosta. Kuin rakkailla lapsilla näilläkin patsailla tuntuu olevan monta nimeä. Muun muassa Melanesin kouros tai Flerion kourokset löytyvät nettilähteistä. Niiden toisistaan erottamiseksi puhutaan myös Flerion puutarhan kouroksesta ja louhoksen kouroksesta.
Kuten nimistä voi päätellä, toinen Melanesin kouroksista lepää vihannassa laaksossa puiden katveessa (ensimmäinen kuva). Toinen puolestaan sijaitsee mäen rinteessä kivilouhoksen luona (kuva alla).
Kivilouhoksen kouros
Noin kuusimetriset Melanesin kourokset ovat läheisen marmorilouhoksen tuotteita 600-luvulta eKr. Ne hylättiin maastoon, ja ne jäivät vaille lopullista hahmoaan.
Naksoksella on runsaasti hyvälaatuista marmoria, jota on louhittu antiikin ajoista alkaen. Kaivostoimintaa näkyy olevan vieläkin käynnissä.
Yhtenä selityksenä hylkäämiselle on pidetty kuljetuksen yhteydessä tapahtunutta särkymistä. Veistosaihiot kuljetettiin pois kaivokselta köysillä vedettävissä kelkoissa, joita liu’utettiin ohuiden marmorilevyjen päällä. Patsaat viimeisteltiin vasta niiden tarkoitetulla asennuspaikalla. Jos patsas siis särkyi kuljetuksessa, sen viimeistelyyn ei ollut haaskattu aikaa. Louhoksen lähellä olevan kouroksen kasvot ovat lohjenneet kokonaan pois. Niiden paikalla on jäljellä tasainen taulu.
Kivilouhoksen lähelle hylätty kouros. Etualalla on modernina aikana betoniin valetut patsaan keskeneräiset jalat. Keskellä itse kouros. Taustalla vuorenseinämässä näkyy toiminnassa oleva marmorilouhos.
Aihiot olisivat voineet saada tarkemmat inhimilliset piirteet ja kasvot. Toki siinä tapauksessakaan ne piirteet eivät olisi välttämättä meidän silmiemme eteen saakka säilyneet. Niin monille muinaisille kasvoille ajan kuluttava hammas on ollut armoton.
Deloksesta kertovassa jutussani mainittu valtaisa kouros, ns. Naksoksen kolossi oli louhittu myös tästä Melanesin marmorikaivoksesta.
Nimestään huolimatta Melanesin kourokset ei sijaitse ihan samannimisen kylän liepeillä. Järkevintä on saapua paikalle Melanesin ja Kinidaroksen väliseltä tieltä. Kouroksille vievän tien risteyksessä on opaskyltti.
Suurin Naksoksen maahan jätetyistä kouroksista sijaitsee saaren pohjoiskärjessä olevan Apollonaksen kylän lähellä. Apollonaksessa en lähtenyt tällä kertaa käymään pitkän ajomatkan ja rajallisen ajan vuoksi. Muinaiselle kivilouhokselle keskeneräisenä jäänyt patsas on yli kymmenmetrinen ja noin 80 tonnin painoinen. Sen parrasta on päätelty, että kyseessä olisi Dionysoksen patsas.
Naksos on Kykladien saariryhmän suurin ja vehrein saari. Se tunnetaan mytologiassa Ariadnen saarena. Ateenan kuninkaan poika Theseus surmasi Kreetalla Minotauros-hirviön ja selvisi takaisin hirviön labyrintista Kreetan kuninkaan tyttären Ariadnen lankakerän avulla. Paluumatkallaan kotiin hän jostain syystä hylkäsi mukaan lähteneen rakastettunsa Ariadnen Naksokselle.
Theseuksen loppumatka Ateenaankaan ei sujunut ihan täydellisesti. Hän unohti vaihtaa valkoiset purjeet laivaansa vastoin kuningasisälleen antamaansa lupausta. Isä tulkitsi mustista purjeista pojan saaneen surmansa ja heittäytyi mereen rantakalliolta. Dionysos sen sijaan otti Naksoksella Ariadnen morsiamekseen, ja Zeus kohotti Ariadnen jumalten joukkoon. Hänen kruunustaan tuli tähdistö taivaalle.
Myyttien lisäksi Naksoksella on vaiheikas historia esihistoriallisista kykladisen kulttuurin ajoista lähtien. Suuren vaikutuksen Naksoksen luonteeseen jätti venetsialaisvalta 1204–1564.
Vietin Naksoksella muutaman päivän kesäkuussa 2016 Kykladien saarikierroksellani. Paikallistuntemuksensa, majapaikan ja auton minulle tarjosi kreikkalaista vieraanvaraisuutta osoittaen ystäväni Konstantia. Tässä kirjoituksessa risteillään ympäri Naksosta historiaa tutkistellen.
Portára – Apollonin temppelin rauniot
Naksoksen kaupunkia mereltä lähestyttäessä ensimmäisenä matkalaista tervehtii puuttomassa niemennokassa seisova yksinäinen portti. Portárana tunnettu ovi on ainoa pystyssä oleva osa muinaisesta temppelistä.
Yleensä on katsottu temppelin olleen omistettu Apollonille, mutta myös Dionysoksen nimi on ollut mukana arvailuissa. Näin siksi, ettei temppelistä ole mainintaa säilyneissä kirjallisissa lähteissä. Sitä ei myöskään koskaan rakennettu valmiiksi.
Venetsialaisaikana temppelin kiviä käytettiin Naksoksen linnan ja kaupungin rakennustöihin, ja lopulta vain oven karmit jäivät jäljelle. Läheltä liippasi, etteivät nekin kadonneet pirstaleina taivaan tuuliin. Turkkilaisvallan aikana vuonna 1769 venäläinen sotalaiva yritti ampua portáraa, mutta kuula meni ohi.
Illan pimennyttyä oli mukavaa istuskella raunioilla ja ihailla valaistua portáraa ja toisella puolella Naksoksen kaupunkia.
Demeterin temppeli
Ei yhtään ihmetytä, että sadonkorjuun ja viljan jumalattarelle Demeterille omistettua temppeliä ympäröivät tänä päivänäkin viljavat pellot. Naksosta pidetään Kykladien vehreimpänä saarena. 500-luvulta eKr. peräisin olevan temppelin rauniot kohoavat Sangrín kylän lähellä keskellä kreikkalaiselle saarelle harvinaista näkyä: peltojen peittämää laaksoa.
Päivä oli aurinkoinen, mutta saimme Konstantian kanssa pidellä hiuksiamme kovassa tuulessa, kun nousimme temppelikukkulan laelle. Temppelin rauniot löydettiin 1940-luvun lopulla, ja paikalla ollut kappeli siirrettiin sivummas kaivausten tieltä.
Konstantia Demeterin temppelillä. Taustalla uudelleenrakennettu takaseinä.
Paikalta löytyneistä kivistä ja pylväänkappaleista on koottu osa temppelin rakenteista uudelleen. Naksoksen marmorista rakennettu Demeterin temppeli oli muodoltaan harvinainen: Pohjaratkaisultaan se oli lähes neliön muotoinen ja sen julkisivussa oli viisi pylvästä, mikä on harvinainen luku.
Venetsialaisten jäljillä
Jerusalemin sijasta Konstantinopolin valtaukseen ja kristittyjen keskinäiseen yhteenottoon päättynyt neljäs ristiretki jätti jälkensä myös Naksokseen. Venetsialaiset ristiretkiritarit muodostivat Kykladien saaristoon Naksoksen herttuakunnan, jonka pääpaikkana Naksos oli 1204–1566, turkkilaisvalloitukseen asti.
Tämän seurauksena Naksoksella on vieläkin roomalaiskatolisia ja osalla asukkaista on italialaisvaikutteisia sukunimiä. Venetsialaiset suvut ovat kuitenkin pitkälti sulautuneet kreikkalaisiin tai niiden edustajat ovat jättäneet Naksoksen.
Vielä 1950-luvun alussa kirjailija ja taiteentutkija Göran Schildt etsi täältä vanhojen italialaisperäisten sukujen edustajia ja löysikin joitakin, mutta aateliselämän loisto oli jo silloin haalistunut.
Katolisten asuinpaikkana toimi erityisesti kaupungin korkein kohta Kastro (linnoitus). Naksoksen venetsialaisen yläluokan historiaan pääsekin siellä tutustumaan Della Rocca-Barozzin kotimuseossa. Kiertelin 1900-luvun alkupuolen tyylisiksi jätetyissä huoneissa, ja katselin salin ikkunoista satamaan. Mistään mittavasta palatsista ei ollut puhettakaan. Paikka oli enemmänkin porvariskodin tyyppinen.
Aloin miettiä, että paikan täytyi olla sama, josta Schildt kirjoitti vuoden 1950 purjehduksestaan kertovassa Odysseuksen vanavedessä -matkakirjassa. Silloin paikka ei toki ollut vielä museo vaan kreivisuvun koti. Schildtit halusivat erityisesti löytää kaupungista venetsialaisen aatelin viimeisiä edustajia ja sattumalta törmäsivät ranskaa puhuneeseen Della Roccan kreivittäreen, joka kutsui heidät kotiinsa viinilasilliselle. Koska Odysseuksen vanavedessä on käännetty monille kielille, kysäisinkin asiasta museon henkilökunnalta. Schildt ei ollut tuttu, mutta hekin olettivat hänen käyneen juuri täällä. Talo on edelleen saman suvun omistuksessa. Kierroksen päätti lasillinen talon väkiviinaa, tsipuroa.
Fotodotiksen luostari
Venetsialaisaika näkyy Naksoksella myös arkkitehtuurissa. Erityisen silmiinpistäviä ovat tältä ajalta peräisin olevat linnamaiset tornit, joita on ympäri saarta.
Naksoksen torneista löytyy listaus esimerkiksi täältä.
Minä lähdin suosituksen mukaisesti katsomaan venetsialaiselta ajalta peräisin olevaa tornia saaren itäpuolelle Danakokseen. Tai tarkemmin sanottuna kyse oli arkkitehtuuriltaan tornimaisesta luostarista.
Olin kuitenkin tutkinut karttapuolta vähän huolimattomasti, koska painelin suoraan Danakoksen uinuvaan kylään, jossa näin vain muutaman ihmisen, mutta en mitään tornia. Siellä käveleksittyäni olin jo luovuttamassa, mutta Konstantia antoi puhelimessa ohjeita, mistä paikka löytyy.
Koska aika oli tässä vaiheessa jo vähän kortilla, ajelin autolla puolitoista kilometriä heinää kasvavaa kärrypolkua luostarin pihaan saakka välillä karjaportin avaten.
Perimätiedon mukaan luostarin perusti myrskystä selviytynyt bysanttilainen prinsessa kuudennella vuosisadalla paikkaan, josta näkyi ensimmäinen valo. Luostarin nimi Fotodotis tarkoittaa valontuojaa.
Vuosisatojen varrella luostarin ulkomuoto muuttui kolmilaivaisesta basilikasta linnamaiseksi torniksi. Viimeiset munkit jättivät luostarin 1900-luvun alussa, mutta luostarin juhlapäivänä 6. elokuuta paikalla vietetään uskonnollista juhlaa.
Ulkoapäin rakennuksesta saa ihan eri vaikutelman kuin sisältä. Kirkon kupoli jää kokonaan muurien peittämäksi. Vaikka paikka vaikutti ihan autiolta, ihme kyllä luostarissa oli vahtimestari paikalla.
Kirkosta on löydetty restauroinnin yhteydessä seinämaalauksia, joiden sanotaan olevan ikonoklastiselta kaudelta 800-luvulta. Tällöin Bysantin kirkossa oli virallisesti voimassa kuvakielto, mutta monet luostarit vastustivat kieltoa ankarasti. Täällä sitä oli kuitenkin ilmeisesti noudatettu, sillä seinämaalaukset olivat abstrakteja ornamenttejä. Nimenomaan elävien olentojen kuvaaminen oli kiellettyä.
Luostarin pihalle antaa viilentävän varjonsa valtava plataanipuu.
Irian temppeli
Pylväiden kappaleita eri aikakausilta
Viimeisenä päivänäni Naksoksella ennen iltapäivälaivan lähtöä Ateenaan ajoin muutaman kilometrin päähän Naksoksen kaupungista katsomaan Dionysoksen temppelin raunioita Iria-nimiseen paikkaan. Parkkeerattuani auton minua vastassa tyhjällä alueella näytti olevan vain vartiokoira, jolla onnekseni ei ollut mitään vierailuani vastaan.
Paikalla oli ollut kaikkiaan neljä eri temppeliä 800 eKr. alkaen. Tuhoutuneen pyhäkön tilalle oli aina rakennettu uusi ja hienompi, kunnes varhaiskristillisellä ajalla temppeli rakennettiin uudelleen basilikakirkoksi. Temppeli paikallistettiin 1982 ja alueella suoritettiin kaivaukset. Paljoa ei temppelistä ole jäljellä. Maassa näkyy peruskivet, ja muutama pylväänpala on nostettu pystyyn.
Kuten monet arkeologiset kohteet Kreikassa, Iriakin näytti jo paikkana viehättävältä ja olisi tehnyt mieli jäädä istuskelemaan pidemmäksikin aikaa puiden katveeseen, mutta oli aika palata kaupunkiin ja suunnata kohti Ateenaa.
Pieni ja nykypäivänä asumaton Deloksen saari oli antiikin maailmassa niin merkittävä, että koko Kykladien saariryhmä määriteltiin sen mukaan. Sana kyklos tarkoittaa kehää, ja muiden Kykladien saarten katsottiin muodostavan tämän kehän Deloksen ympärille. Tarkalleen kartoista katsottuna Delos ei nyt ihan keskellä Kykladeja ole, mutta paikan suuren merkityksen jäljille kyllä pääsee tutustuessaan Unescon maailmanperintökohteeksi nimetyn muinaisen Deloksen kaupungin raunioihin.
Delokselle pääsy oli ollut mielessäni jo useamman vuoden, ja kesän 2016 Kykladien saarikierroksella siihen tarjoutui tilaisuus. Vietin muutaman päivän naapurisaarella Naksoksella, jolta järjestetään päiväristeilyitä, joilla voi vierailla samalla sekä Deloksella että läheisellä Mykonoksen saarella.
Lähtö oli Naksoksen satamasta aamulla yhdeksältä. Naapurisaarelta Parokselta tullut risteilyalus oli kuitenkin parisenkymmentä minuuttia myöhässä ja tuuli merellä oli kova. Laiva ampaisi liikkeelle Naksoksesta kuitenkin ripeästi, ja noin tunnin merimatkan jälkeen myyttinen Delos alkoi näkyä varsin todellisena edessäpäin (kuvassa oikealla).
Delos on yksi klassisen arkeologian merkittävistä kohteista. Jälkipolvien ja arkeologien ei koskaan tarvinnut löytää Delosta, sillä sen sijainti säilyi tiedossa antiikista lähtien.
Hellenistisellä ajalla noin vuoden 100 eKr. paikkeilla Deloksella oli jopa 30 000 asukasta, ja se oli Egeanmeren kaupallinen keskus. Nyt saarella ei asu ketään.
Deloksen muinainen kaupunki mereltä nähtynä
Kaupungin alamäki alkoi Pontoksen kuninkaan Mithridateen hävitettyä Ateenan ja Rooman vaikutusvallan alla olleen kaupungin vuonna 88 eKr. Merirosvojen hyökkäys parikymmentä vuotta myöhemmin, vuonna 69 eKr. sinetöi rappion. Roomalaisajalla saarella oli vielä asutusta, mutta sittemmin saari autioitui täysin ja loputkin rakennukset rapistuivat. 1700-luvulle saakka muinaisia rakenteita käytettiin kuin marmorikaivosta rakennusmateriaalin haalintaan ja marmoria poltettiin kalkiksi. Muinaisesineitä myös ryöstettiin usein barbaarisinkin menetelmin Kreikan itsenäistymiseen saakka.
Jo muinaiset matkalaiset tarvitsivat yösijaa ja ravitsemuspalveluita. Kuvassa oletetun hotellin rauniot.
Kreikan valtio antoi Deloksen tutkittavaksi Ranskan arkeologiselle koululle Ateenassa (École française d’Athènes), joka aloitti arkeologiset kaivaukset 1870-luvulla. Kaivaustyöt olivat mittavimmillaan 1900-luvun alkuvuosina ensimmäiseen maailmansotaan saakka, mutta jatkuvat edelleen. Ranskalaisjohtoinen arkeologia selittää sen, että raunioilla olevat vanhat marmoriset opaskyltit ovat kreikaksi ja ranskaksi. Uudempia opastauluja on myös englanniksi.
Ensisilmäyksellä alue näyttää valtavalta marmorivarastolta. Ehjänä säilyneitä rakennuksia ei ole. Joitakin rakennusten osia on kuitenkin pystytty nostattamaan uudelleen löytyneistä osista. Maan alta on löytynyt myös osittain säilyneitä rakennuksia etenkin teatterin läheiseltä kaupunkialueelta. Arkeologisissa kaivauksissa maata poistettiin paikoin jopa viiden metrin syvyydeltä.
Pyhättöalueen raunioita ja Kynthnos-vuori taustalla
Deloksella toimi kulttipaikka jo mykeneläiskaudella (noin 1600–1100 eKr.). 800-luvulta eKr. alkaen Apollonin pyhätöstä muodostui yleiskreikkalainen uskonnollinen keskus. Saarella vietettiin Delia-juhlia, joihin kuului sekä uskonnollisia menoja että olympialaisia muistuttavat kisat. Kisapaikkoina toimivat stadion, hippodromi ja teatteri.
Apollon kulttia varten ateenalaiset puhdistivat saaren vuonna 426 eKr. siirtämällä haudat viereiselle Ríneian saarelle. Siitä lähtien saarella ei ollut kenenkään lupa syntyä eikä kuolla. Maallisen elämän alkuun ja loppuun kuuluva toiminta siirrettiin Ríneialle muodostuneeseen rinnakkaiskaupunkiin.
Rekonstruktio Deloksen kaupungista voimiensa päivinä. Kuvattu arkeologisen alueen esitteestä.
Delos oli Kreikan valtiot yhdistäneiden persialaissotien jälkeen muodostuneen Deloksen liiton muodollinen pääpaikka. Ateena kuitenkin johti liittoa ja siirsi lopulta sen Deloksella sijainneen rahaston Ateenaan käytettäväksi omiin hankkeisiinsa. Delos oli myös vilkas orjakaupan keskus. Vilkkaimpina kauppapäivinä tässä synkässä kaupankäynnissä saatettiin arvioiden mukaan myydä jopa 10 000 orjaa.
Deloksen tärkeimmät temppelit, kauppapaikat, torit ja julkiset rakennukset reunustivat satamasta pyhättöalueelle kulkevaa pyhää tietä.
Apollonin temppelin perustus. Deloksen museorakennus taustalla.
Pyhän alueen ytimessä olivat kolme Apollonille omistettua temppeliä, jotka pystytettiin vuosina 550–417 eKr. Ne olivat ateenalaisten rakennuttamia. Tosin isoimman, Deloslaisen Apollonin temppelin rakensivat valmiiksi deloslaiset sen jälkeen kun Deloksen liiton kassa oli viety Ateenaan.
Temppelialueella on ollut myös Apollonin sisarelle Artemiille sekä äidille Letolle omistetut temppelit.
Kolossin jäljellä olevat kappaleet paikan päällä. Kuva Wikimedia
Huomattava maamerkki oli Naksoslaisten kolossi, liki kymmenmetrinen alastonta Apollonia esittänyt kuros-tyylinen patsas. Patsas oli niin korkea, että se näkyi merelle temppelialueen talojen yläpuolella.
Kolossin jalustaPiirros vuodelta 1673. Kuvattu alueen opastaulusta.
Romahtaneen patsaan pää oli tallella vielä vuodelta 1673 peräisin olevassa piirroksessa. Tarinan mukaan joko englantilaiset tai venetsialaiset leikkasivat pään ja ottivat sen mukaansa. Pää on kadonnut jäljettömiin. Alkuperäisellä paikalla on jäljellä kahtena palana torso ja lantio. Vasen käsi on Deloksen museossa ja vasen jalka British Museumissa.
Kolossin käsi Deloksen museossa
Deloksen leijonat ovat ehkä kuuluisimmat saaren monumenteista. Marmoriset patsaat lahjoittivat Delokseen voimakkaasti vaikuttaneen naapurisaaren Naksoksen saaren asukkaat 600-luvulla eKr.
Pyhätön yliluonnollisina vartioina kidat auki seisovien leijonien oli tarkoitus mahdollisesti herättää pyhän kunnioitusta palvontamenojen harjoittajissa.
Kaupungin tuhon jälkeen roomalaiset todennäköisesti käyttivät patsaat rakentamansa puolustusmuurin materiaaleiksi. 1800-luvulla maasta kaivetut alkuperäiset patsaat ovat olleet sisällä Deloksen museossa vuodesta 1999. Ulkoilmassa on esillä niiden kopiot. Vuosisatojen maan alla lepäämisen jälkeen sata vuotta pohjoistuulen, sateen ja merisuolan vaikutuksen alaisena rapisti pahasti niiden yksityiskohtia.
Museossa on jäänteet seitsemästä leijonasta, joista viisi on kutakuinkin leijonan muotoisia ja kahdesta on jäljellä vain pieniä osia. Venetsialaiset veivät yhden patsaista 1700-luvulla Venetsiaan, jossa se on Arsenaalin edessä myöhemmin lisätyllä päällä varustettuna.
Alkuperäiset leijonapatsaat Deloksen museossa
Leijonapatsaiden katseet oli kohdistettu Pyhään järveen. Kreikkalaisen mytologian mukaan järven paikalla sijainneen palmun alla ylijumala Zeun puolison Heran raivoa saarelle paennut Leto synnytti jumalkaksoset Apollonin ja Artemiin. Arkeologit kuivattivat malariahyttysille otollisen järven terveydellisistä syistä, ja palmu istutettiin vuonna 1925 sen keskelle. Nyt järven alueen tunnistaa ympäristöä vehreämmästä kasvillisuudesta.
Rantatasangolta Kynthos-vuorelle päin noustaessa tullaan alueelle, jossa oli egyptiläisten ja syyrialaisten jumalten ja kulttien temppeleitä. Ne kertovat siitä, että Delos oli hellenistisellä kaudella varsin kosmopoliittinen kaupunki. Käsitystä entisaikojen näkymästä antaa jälleenrakennettu Isiksen temppelin julkisivu.
Kynthokselle (113 m) kipuamisen jouduin ajanpuutteen vuoksi jättämään väliin. Sen sijaan ehdin tutustua mielenkiintoisiin mosaiikkilattioilla koristettuihin varakkaamman väen taloihin teatterikortteleissa.
Deloksen teatterissa oli paikkoja jopa 6500 katsojalle. Teatterin kiveykset ovat melko huonosti säilyneet, mutta sen muoto on täysin hahmotettavissa.
Teatterin ja sataman väliset ns. Teatterikorttelit esittelevät meille hellenististä asuinarkkitehtuuria kahdelta viimeisimmältä vuosisadalta ennen Kristusta. Taloissa on lattiamosaiikkeja sekä ensimmäistä Pompejin tyyliä edustavia koristeltuja seiniä. Delokselta on löydetty 350 mosaiikkilattiaa.
Delfiinien talo
Hienoimmat mosaiikit ovat niin sanottujen Delfiinien talon, Naamioiden talon, Kolmikärjen talon ja Dionysoksen talon mosaiikit. Sekä Dionysoksen että Naamioiden talossa on mosaiikit, joihin on kuvattu siivekäs Dionysos-jumala ratsastamassa kissapedolla, Dionysoksen talossa tiikerillä ja Naamioiden talossa leopardilla.
Leopardilla ratsastava siivekäs Dionysos Naamioiden talossaTiikerillä ratsastava siivekäs Dionysos ns. Dionysoksen talosta museoon siirretty mosaiikkiMosaiikkilattia Naamioiden talosta, jonka käyttötarkoitus liittyi todennäköisesti läheiseen teatteriin.Naamioiden talo on rakennettu uudelleen oletettuun muotoonsa.
Monet Deloksen merkittävimmistä esinelöydöistä ovat Ateenan arkeologisessa museossa, mutta Deloksen oma museo on myös tutustumisen arvoinen. Alkuperäisten leijonapatsaiden lisäksi siellä on patsaita, mosaiikkeja ja muutamia harvinaisia hellenistisen kauden seinämaalauksia, ruukkuja, koruja jne.
Ei ole helppo taistella ilman päätä, käsiä ja jalkoja. Paroksen saarella tehdyn ratsastajapatsaan säilynyt osa 500-luvulta eKr. Deloksen museoSeinämaalauksia, Deloksen museo
Vaikka arkeologinen alue vaikuttikin ensisilmäykseltä isolta marmorivarastolta, sain kuitenkin alueeseen tutustuttuani melko hyvän käsityksen kaupungin muodosta ja laajuudesta. Paikan päältä ostamani kirja on täydentänyt näkemystä vielä kotisohvaltakin käsin.
Delokselle on laivayhteys Mykonokselta ja kesäisin myös Naksokselta. Naksokselta koko päivän risteily maksoi 50 euroa. Aluksi suunnattiin Delokselle, jossa maissaoloaikaa oli kolme tuntia. Se on vähän niukasti perinpohjaiseen Delokseen tutustumiseen. Jouduin tosiaan jättämään Kynthos-vuorelle kiipeämisen väliin ajanpuutteen vuoksi ja kiire haittasi kierroksen loppupäässä rentoa raunioiden koluamista.
Delokselta laiva jatkoi Mykonokselle, jossa arkeologinen museo oli valitettavasti suljettu toistaiseksi. Mykonoksen kaupunki on kykladisen valkoisen kaupungin perikuva, mutta aito kreikkalainen elämäntapa näytti sieltä täysin kadonneen rantalomailevien ja bilettävien turistimassojen tieltä.
Mykonos
Deloksen retkelle on hyvä varata omat eväät ja riittävästi juotavaa. Museon yhteydessä palvelee pieni kahvio. Saarella ei ole juurikaan suojaa auringonpaisteelta, joten se on hyvä huomioida vaatetuksessa ja aurinkovoiteen käytössä.
