Delos – pyhä saari jolla ei saa syntyä eikä kuolla

leijonat1

Delos, Kreikka
Vierailtu 7.6.2016

Pieni ja nykypäivänä asumaton Deloksen saari oli antiikin maailmassa niin merkittävä, että koko Kykladien saariryhmä määriteltiin sen mukaan. Sana kyklos tarkoittaa kehää, ja muiden Kykladien saarten katsottiin muodostavan tämän kehän Deloksen ympärille. Tarkalleen kartoista katsottuna Delos ei nyt ihan keskellä Kykladeja ole, mutta paikan suuren merkityksen jäljille kyllä pääsee tutustuessaan Unescon maailmanperintökohteeksi nimetyn muinaisen Deloksen kaupungin raunioihin.

Delokselle pääsy oli ollut mielessäni jo useamman vuoden, ja kesän 2016 Kykladien saarikierroksella siihen tarjoutui tilaisuus. Vietin muutaman päivän naapurisaarella Naksoksella, jolta järjestetään päiväristeilyitä, joilla voi vierailla samalla sekä Deloksella että läheisellä Mykonoksen saarella.

Lähtö oli Naksoksen satamasta aamulla yhdeksältä. Naapurisaarelta Parokselta tullut risteilyalus oli kuitenkin parisenkymmentä minuuttia myöhässä ja tuuli merellä oli kova. Laiva ampaisi liikkeelle Naksoksesta kuitenkin ripeästi, ja noin tunnin merimatkan jälkeen myyttinen Delos alkoi näkyä varsin todellisena edessäpäin (kuvassa oikealla).

Delos lähestyy

Delos on yksi klassisen arkeologian merkittävistä kohteista. Jälkipolvien ja arkeologien ei koskaan tarvinnut löytää Delosta, sillä sen sijainti säilyi tiedossa antiikista lähtien.

Hellenistisellä ajalla noin vuoden 100 eKr. paikkeilla Deloksella oli jopa 30 000 asukasta, ja se oli Egeanmeren kaupallinen keskus. Nyt saarella ei asu ketään.

Deloksen muinainen kaupunki mereltä nähtynä
Deloksen muinainen kaupunki mereltä nähtynä

Kaupungin alamäki alkoi Pontoksen kuninkaan Mithridateen hävitettyä Ateenan ja Rooman vaikutusvallan alla olleen kaupungin vuonna 88 eKr. Merirosvojen hyökkäys parikymmentä vuotta myöhemmin, vuonna 69 eKr. sinetöi rappion. Roomalaisajalla saarella oli vielä asutusta, mutta sittemmin saari autioitui täysin ja loputkin rakennukset rapistuivat. 1700-luvulle saakka muinaisia rakenteita käytettiin kuin marmorikaivosta rakennusmateriaalin haalintaan ja marmoria poltettiin kalkiksi. Muinaisesineitä myös ryöstettiin usein barbaarisinkin menetelmin Kreikan itsenäistymiseen saakka.

Jo muinaiset matkalaiset tarvitsivat yösijaa ja ravitsemuspalveluita. Kuvassa oletetun hotellin rauniot.
Jo muinaiset matkalaiset tarvitsivat yösijaa ja ravitsemuspalveluita. Kuvassa oletetun hotellin rauniot.

Kreikan valtio antoi Deloksen tutkittavaksi Ranskan arkeologiselle koululle Ateenassa (École française d’Athènes), joka aloitti arkeologiset kaivaukset 1870-luvulla. Kaivaustyöt olivat mittavimmillaan 1900-luvun alkuvuosina ensimmäiseen maailmansotaan saakka, mutta jatkuvat edelleen. Ranskalaisjohtoinen arkeologia selittää sen, että raunioilla olevat vanhat marmoriset opaskyltit ovat kreikaksi ja ranskaksi. Uudempia opastauluja on myös englanniksi.

marmoria

Ensisilmäyksellä alue näyttää valtavalta marmorivarastolta. Ehjänä säilyneitä rakennuksia ei ole. Joitakin rakennusten osia on kuitenkin pystytty nostattamaan uudelleen löytyneistä osista. Maan alta on löytynyt myös osittain säilyneitä rakennuksia etenkin teatterin läheiseltä kaupunkialueelta. Arkeologisissa kaivauksissa maata poistettiin paikoin jopa viiden metrin syvyydeltä.

Mytologiassa Delos tunnetaan jumalsisarusten Apollonin ja Artemiin synnyinsaarena. Mytologiasta lisää Wikipediassa.

Pyhättöalueen raunioita ja Kynthnos-vuori taustalla
Pyhättöalueen raunioita ja Kynthnos-vuori taustalla

Deloksella toimi kulttipaikka jo mykeneläiskaudella (noin 1600–1100 eKr.). 800-luvulta eKr. alkaen Apollonin pyhätöstä muodostui yleiskreikkalainen uskonnollinen keskus. Saarella vietettiin Delia-juhlia, joihin kuului sekä uskonnollisia menoja että olympialaisia muistuttavat kisat. Kisapaikkoina toimivat stadion, hippodromi ja teatteri.

Apollon kulttia varten ateenalaiset puhdistivat saaren vuonna 426 eKr. siirtämällä haudat viereiselle Ríneian saarelle. Siitä lähtien saarella ei ollut kenenkään lupa syntyä eikä kuolla. Maallisen elämän alkuun ja loppuun kuuluva toiminta siirrettiin Ríneialle muodostuneeseen rinnakkaiskaupunkiin.

Rekonstruktio Deloksen kaupungista voimiensa päivinä. Kuvattu arkeologisen alueen esitteestä.
Rekonstruktio Deloksen kaupungista voimiensa päivinä. Kuvattu arkeologisen alueen esitteestä.

Delos oli Kreikan valtiot yhdistäneiden persialaissotien jälkeen muodostuneen Deloksen liiton muodollinen pääpaikka. Ateena kuitenkin johti liittoa ja siirsi lopulta sen Deloksella sijainneen rahaston Ateenaan käytettäväksi omiin hankkeisiinsa. Delos oli myös vilkas orjakaupan keskus. Vilkkaimpina kauppapäivinä tässä synkässä kaupankäynnissä saatettiin arvioiden mukaan myydä jopa 10 000 orjaa.

Deloksen tärkeimmät temppelit, kauppapaikat, torit ja julkiset rakennukset reunustivat satamasta pyhättöalueelle kulkevaa pyhää tietä.

Apollonin temppelin perustus
Apollonin temppelin perustus. Deloksen museorakennus taustalla.

Pyhän alueen ytimessä olivat kolme Apollonille omistettua temppeliä, jotka pystytettiin vuosina 550–417 eKr. Ne olivat ateenalaisten rakennuttamia. Tosin isoimman, Deloslaisen Apollonin temppelin rakensivat valmiiksi deloslaiset sen jälkeen kun Deloksen liiton kassa oli viety Ateenaan.

Temppelialueella on ollut myös Apollonin sisarelle Artemiille sekä äidille Letolle omistetut temppelit.

Kolossin jäljellä olevat kappaleet paikan päällä
Kolossin jäljellä olevat kappaleet paikan päällä. Kuva Wikimedia

Huomattava maamerkki oli Naksoslaisten kolossi, liki kymmenmetrinen alastonta Apollonia esittänyt kuros-tyylinen patsas. Patsas oli niin korkea, että se näkyi merelle temppelialueen talojen yläpuolella.

Kolossin jalusta
Kolossin jalusta
Piirros vuodelta 1673. Kuvattu alueen opastaulusta.
Piirros vuodelta 1673. Kuvattu alueen opastaulusta.

Romahtaneen patsaan pää oli tallella vielä vuodelta 1673 peräisin olevassa piirroksessa. Tarinan mukaan joko englantilaiset tai venetsialaiset leikkasivat pään ja ottivat sen mukaansa. Pää on kadonnut jäljettömiin. Alkuperäisellä paikalla on jäljellä kahtena palana torso ja lantio. Vasen käsi on Deloksen museossa ja vasen jalka British Museumissa.

Kolossin käsi Deloksen museossa
Kolossin käsi Deloksen museossa

Deloksen leijonat ovat ehkä kuuluisimmat saaren monumenteista. Marmoriset patsaat lahjoittivat Delokseen voimakkaasti vaikuttaneen naapurisaaren Naksoksen saaren asukkaat 600-luvulla eKr.

leijonatjadelos

Pyhätön yliluonnollisina vartioina kidat auki seisovien leijonien oli tarkoitus mahdollisesti herättää pyhän kunnioitusta palvontamenojen harjoittajissa.

Kaupungin tuhon jälkeen roomalaiset todennäköisesti käyttivät patsaat rakentamansa puolustusmuurin materiaaleiksi. 1800-luvulla maasta kaivetut alkuperäiset patsaat ovat olleet sisällä Deloksen museossa vuodesta 1999. Ulkoilmassa on esillä niiden kopiot. Vuosisatojen maan alla lepäämisen jälkeen sata vuotta pohjoistuulen, sateen ja merisuolan vaikutuksen alaisena rapisti pahasti niiden yksityiskohtia.

Museossa on jäänteet seitsemästä leijonasta, joista viisi on kutakuinkin leijonan muotoisia ja kahdesta on jäljellä vain pieniä osia. Venetsialaiset veivät yhden patsaista 1700-luvulla Venetsiaan, jossa se on Arsenaalin edessä myöhemmin lisätyllä päällä varustettuna.

Alkuperäiset leijonapatsaat Deloksen museossa
Alkuperäiset leijonapatsaat Deloksen museossa

Leijonapatsaiden katseet oli kohdistettu Pyhään järveen. Kreikkalaisen mytologian mukaan järven paikalla sijainneen palmun alla ylijumala Zeun puolison Heran raivoa saarelle paennut Leto synnytti jumalkaksoset Apollonin ja Artemiin. Arkeologit kuivattivat malariahyttysille otollisen järven terveydellisistä syistä, ja palmu istutettiin vuonna 1925 sen keskelle. Nyt järven alueen tunnistaa ympäristöä vehreämmästä kasvillisuudesta.

pyhajarvi

Rantatasangolta Kynthos-vuorelle päin noustaessa tullaan alueelle, jossa oli egyptiläisten ja syyrialaisten jumalten ja kulttien temppeleitä. Ne kertovat siitä, että Delos oli hellenistisellä kaudella varsin kosmopoliittinen kaupunki. Käsitystä entisaikojen näkymästä antaa jälleenrakennettu Isiksen temppelin julkisivu.

templedeisis

Kynthokselle (113 m) kipuamisen jouduin ajanpuutteen vuoksi jättämään väliin. Sen sijaan ehdin tutustua mielenkiintoisiin mosaiikkilattioilla koristettuihin varakkaamman väen taloihin teatterikortteleissa.

teatteri

Deloksen teatterissa oli paikkoja jopa 6500 katsojalle. Teatterin kiveykset ovat melko huonosti säilyneet, mutta sen muoto on täysin hahmotettavissa.

teatterikorttelit

Teatterin ja sataman väliset ns. Teatterikorttelit esittelevät meille hellenististä asuinarkkitehtuuria kahdelta viimeisimmältä vuosisadalta ennen Kristusta. Taloissa on lattiamosaiikkeja sekä ensimmäistä Pompejin tyyliä edustavia koristeltuja seiniä. Delokselta on löydetty 350 mosaiikkilattiaa.

Delfiinien talo
Delfiinien talo

Hienoimmat mosaiikit ovat niin sanottujen Delfiinien talon, Naamioiden talon, Kolmikärjen talon ja Dionysoksen talon mosaiikit. Sekä Dionysoksen että Naamioiden talossa on mosaiikit, joihin on kuvattu siivekäs Dionysos-jumala ratsastamassa kissapedolla, Dionysoksen talossa tiikerillä ja Naamioiden talossa leopardilla.

Leopardilla ratsastava siivekäs Dionysos Naamioiden talossa
Leopardilla ratsastava siivekäs Dionysos Naamioiden talossa
Tiikerillä ratsastava siivekäs Dionysos ns. Dionysoksen talosta museoon siirretty mosaiikki
Tiikerillä ratsastava siivekäs Dionysos ns. Dionysoksen talosta museoon siirretty mosaiikki
Mosaiikkilattia Naamioiden talosta, jonka käyttötarkoitus liittyi todennäköisesti läheiseen teatteriin.
Mosaiikkilattia Naamioiden talosta, jonka käyttötarkoitus liittyi todennäköisesti läheiseen teatteriin.
Naamioiden talo on rakennettu uudelleen oletettuun muotoonsa.
Naamioiden talo on rakennettu uudelleen oletettuun muotoonsa.

Monet Deloksen merkittävimmistä esinelöydöistä ovat Ateenan arkeologisessa museossa, mutta Deloksen oma museo on myös tutustumisen arvoinen. Alkuperäisten leijonapatsaiden lisäksi siellä on patsaita, mosaiikkeja ja muutamia harvinaisia hellenistisen kauden seinämaalauksia, ruukkuja, koruja jne.

Ratsastajapatsas
Ei ole helppo taistella ilman päätä, käsiä ja jalkoja. Paroksen saarella tehdyn ratsastajapatsaan säilynyt osa 500-luvulta eKr. Deloksen museo
Seinämaalauksia, Deloksen museo
Seinämaalauksia, Deloksen museo

Vaikka arkeologinen alue vaikuttikin ensisilmäykseltä isolta marmorivarastolta, sain kuitenkin alueeseen tutustuttuani melko hyvän käsityksen kaupungin muodosta ja laajuudesta. Paikan päältä ostamani kirja on täydentänyt näkemystä vielä kotisohvaltakin käsin.

Delokselle on laivayhteys Mykonokselta ja kesäisin myös Naksokselta. Naksokselta koko päivän risteily maksoi 50 euroa. Aluksi suunnattiin Delokselle, jossa maissaoloaikaa oli kolme tuntia. Se on vähän niukasti perinpohjaiseen Delokseen tutustumiseen. Jouduin tosiaan jättämään Kynthos-vuorelle kiipeämisen väliin ajanpuutteen vuoksi ja kiire haittasi kierroksen loppupäässä rentoa raunioiden koluamista.

laiva

Delokselta laiva jatkoi Mykonokselle, jossa arkeologinen museo oli valitettavasti suljettu toistaiseksi. Mykonoksen kaupunki on kykladisen valkoisen kaupungin perikuva, mutta aito kreikkalainen elämäntapa näytti sieltä täysin kadonneen rantalomailevien ja bilettävien turistimassojen tieltä.

Mykonos
Mykonos

Deloksen retkelle on hyvä varata omat eväät ja riittävästi juotavaa. Museon yhteydessä palvelee pieni kahvio. Saarella ei ole juurikaan suojaa auringonpaisteelta, joten se on hyvä huomioida vaatetuksessa ja aurinkovoiteen käytössä.

Delos panoraamassa Kuva: Martin Kraft / Wikimedia
Delos panoraamassa Kuva: Martin Kraft / Wikimedia

Deloksen arkeologisen alueen virallinen sivu

Lähteitä

Dominique Mulliez: Delos – The Excavation of the Sacred Island of Apollo. Teoksessa The Great Moments in Greek Archeology.

Frevin Poffley: The Island Hoppers Bible, 2011

Fotini Zaphiropoulou: Delos – Monuments and Museum, Krene Editions, Ateena 2007.

Hozoviotissan luostari – kuin kaappi Amorgoksen seinällä

 

IMG_4289

Hozoviotissan luostari (Παναγία Χοζοβιώτισσα)
Vierailtu 1.6. ja 5.6.2016

Jyrkästä vuorenseinämästä valkoisena hohtava Panagia Hozoviotissan luostari on Amorgoksen saaren päänähtävyys. Kreikan ortodokseille tämä Neitsyt Marialle (Panagia) pyhitetty luostari on tärkeä uskonnollinen keskus. Saaren vaikeakulkuisella etelärannikolla sijaitseva järkälemäinen luostari näyttää kaukaa varsin pieneltä 300 metriä merenpinnan yläpuolella. Profitis Ilias -vuoren kallioseinämä kohoaa vielä 400 metriä siitä ylöspäin.

Kuva: Martin Kraft. Licence: CC BY-SA 3.0 via Wikimedia Commons.
Kuva: Martin Kraft. Licence: CC BY-SA 3.0 via Wikimedia Commons. Luostari näkyy valkoisena kuvan keskikohdasta oikealle vuoren jyrkässä seinämässä.

Amorgos on itäisin Kykladien saariryhmän saarista. Se on melko rauhallinen paikka, jonne on vain yhdestä kahteen laivavuoroa päivässä. Amorgoksella rentoja kesäpäiviä viettäessäni kävin luostarissa kahdesti. Ensin itsekseni ja myöhemmin kreikkalaisten ystävieni Konstantian ja Dimitriin kanssa.

Luostarin alkuperästä on useita perimätiedon kuljettamia tarinoita. Yhteistä niille on, että luostarin Amorgokselle perustivat Palestiinasta muslimien vainoa paenneet munkit. Eräs tarina kertoo, että ihmeitätekevä Neitsyt Marian ikoni ajautui tänne pakomatkalta Kyprokselta aaltojen mukana ja osoitti munkeille uuden luostarin paikan.

IMG_4284

Ikonin kerrotaan olevan peräisin Khoziban luostarista, joka sijaitsee Jerikon lähellä maastollisesti hyvin samantyyppisessä ympäristössä, jyrkässä vuorenrinteessä, vaikkakaan ei meren äärellä.

Tuntuu luontevalta selitykseltä, että evakuoidulle luostarille olisi haluttu valita vanhasta muistuttava paikka. Alkuperäinen Pyhän Yrjön luostari (Monastery of St. George of Choziba) Palestiinassa on ollut jälleen toiminnassa 1800-luvulta alkaen. Myös luostareiden nimien samankaltaisuus vahvistaa tarinaa luostarin alkuperästä.

Palestiinan tapahtumien ja suullisten lähteiden perusteella on oletettu, että munkit olisivat saapuneet Amorgokselle 800-luvun alussa. Toisaalta perimätieto kertoo, että Hozoviotissan luostarin Amorgokselle olisi perustanut Bysantin keisari Aleksios I Komnenos vuonna 1088. Kirjallista aineistoa tästä ei ole säilynyt. On myös mahdollista, että keisarin määräyksellä luostarin perustaminen on vahvistettu 1000-luvulla.

Näkymä merelle Chorasta luostarille johtavalta polulta
Näkymä merelle Chorasta luostarille johtavalta polulta

Ensimmäisellä kerralla kävelin koko matkan luostarille Amorgoksen pääkylästä Chorasta, josta on noin puolen tunnin patikkamatka. Kuumana ja kosteana päivänä farkut olivat liimautuneet jo melkein kiinni jalkoihin luostarille päästessäni.

IMG_4321

Kun on kivunnut luostarin pihaan asti, on sopiva hetki ihailla valkeaa luostaria Kreikan sinistä taivasta vasten sekä pihalla kukkivia oleantereita (joita luulin bougainvilleoiksi siihen asti kun täällä asiaa ystävällisesti kommentoitiin).

Luostariin astutaan sisään pienestä ovesta, niin pienestä, että se pakottaa munkit välttämään liikalihavuutta. Jo oven ulkopuolelle leijaili suitsukkeen tuoksu, joka oli omiaan virittämään luostarivierailuun tarvittavan hartaan tunnelman.

ovi

 

Pukeutumiskoodi on tiukka. Shortseissa tai topeissa ei sisään pääse, ja naisilla pitää olla hame. Jo etukäteen varoiteltiin, että lainavaateita ei ole tarjolla toisin kuin joissakin Kreikan luostareissa. Kuitenkin eteisnaulakossa roikkui muutamia hameita ja verkkareita. En suosittele niitä kuitenkaan tyylitietoiselle.

Sisällä ei myöskään saanut ottaa valokuvia, minkä vuoksi sisäkuvia en pysty tähän laittamaan. Vierailla on mahdollisuus päästä vain pieneen osaan huoneista. Onneksi niiden joukossa on luostarin tärkein paikka, kappeli, jonne arvokkaimmat ikonit on sijoitettu.

Tällä hetkellä luostarissa elää vain kolme munkkia, mutta he eivät olleet kovin vanhoja kuitenkaan. Kaksi kuusissakymmenissä olevaa ja yksi päälle neljänkymmenen. Parhaimmillaan luostarissa on voinut olla satakin munkkia.

Konstantian ja Dimitriin kanssa vieraillessani yksi munkeista tuli vierashuoneeseen kanssamme juttelemaan. Hän puhui ainoastaan kreikkaa, joten minulta jutut menivät lähes täysin ohi. Kreikkalaisten kesken keskustelu vaikutti kovin välittömältä. Konstantia käänsi minulle jälkeenpäin jotakin munkin kertomasta.

Pääasiassa vieraita vastaanottamassa ja opastamassa oli kuitenkin ihan kaksi maallikkoa, jotka vastailivat ystävällisesti kysymyksiini englanniksi.

Portaat eteisestä varsinaisiin luostaritiloihin
Portaat eteisestä varsinaisiin luostaritiloihin

Luostarin pyhin esine, Panagia-ikoni on esillä pääkappelissa. Hopeakuorella suojatusta ikonista näkyi puisena vain Neitsyt Marian ja Jeesus-lapsen kasvot. Niistäkään en pimeässä erottanut juuri muuta kuin Neitsyen pyhän nenän.

Ikonin ikää ei tunneta, mutta tarinan mukaan se olisi todellakin sieltä 800-luvulta. Kristittyjä pakeni tuohon aikaan Palestiinasta arabien vainoja. Legendan mukaan munkit olisivat paenneet ensin Kyprokselle.

Bysantin kirkossa oli vallalla ikonoklasmi, kuvakielto. Ikonien katsottiin olevan Raamatussa kiellettyjä jumalankuvia. Asiasta oli kirkossa kuitenkin riitaa ja eripuraa. Perimätiedon erään version mukaan ikoni olisi lyöty kahtia Kyproksella ja heitetty mereen, jossa se olisi kulkeutunut Amorgokselle osoittamaan luostarin tulevan paikan. Olisin kuitenkin taipuvaisempi uskomaan ikonin saapuneen Amorgokselle munkkien laivassa.

Mielenkiintoista olisi avata ikonin kuori, jotta voisi nähdä, onko ikoni koottu kahdesta kappaleesta. Kuorta ei vain tiettävästi ole avattu sen tekemisen jälkeen, joten kukaan ei ilmeisesti ole ties kuin pitkään aikaan päässyt sitä  lähemmin tarkastelemaan.

Gennadin rukous. Kuva on valokuvattu Lila Marangoun kirjasta The Monastery of the Panagia Khozoviotissa.
Gennadin rukous. Kuva on valokuvattu Lila Marangoun kirjasta The Monastery of the Panagia Khozoviotissa.

Kappelissa on muitakin vanhoja ikoneita ja tietenkin ikonostaasi. Erityisen mielenkiintoinen teos oli merihädässä olevaa laivaa esittävä Gennadin rukous -ikoni. Sen yläosassa on tavanomaisia aiheita, Neitsyt ja Jeesus sekä kaksi pyhimystä. Sen sijaan alaosan kaltaista ikonikuvaa en ole ennen nähnyt. Siinä on aallokossa kamppaileva munkkien laiva, jossa yksi pappi lukee rukousta. Tekstin mukaan laiva oli matkalla Patmokselta, jonka maineikkaan luostarin on katsottu olleen vuosisatoja Hozoviotissan sisarluostari.

Marraskuussa 1619 sattunutta ja onnekkaasti päättynyttä myrskykokemusta esittävä ikoni on aihevalinnaltaan hyvin harvinainen. Aallot on kuvattu hienon taiteellisesti. Toinen oppaista väitti, että jokin taidemuseo olisi kuulemma ollut halukas ostamaan ikonin korkeaan hintaan, mutta se ei ole myynnissä.

IMG_4318

Päärakennus on pitkä ja kapea. Sen kokonaispituus on noin 40 metriä, mutta leveys vain noin viisi metriä. Rakennus on luonnollisesti saanut nykymuotonsa monien rakennusvaiheiden kautta. Sulevapiirteinen massiivinen rakennus ja pienine ikkunoineen innoitti täällä 1930-luvulla vieraillutta modernistisen arkkitehtuurin uranuurtajaa Le Corbusieria. 1700-luvulla Kreikassa matkustanut ranskalainen kasvitieteilijä ja arvokasta historiallista tietoa dokumentoineen matkaraportin kirjoittaja Joseph Pitton de Tournefort kuvaili matkakertomuksessaan luostaria valtavaan seinämään kiinnitetyksi kaapiksi.

IMG_4363

Luostarin parvekkeelta avautuivat hienot näkymät alas merelle ja horisontissa siintävälle Astypalaian saarelle saakka.

Luostarin opas näytti minulle vanhoja katajapalkkeja, jotka kannattelivat erään huoneen kattoa. Puu saatiin läheltä, sillä Amorgoksella oli metsiä vielä 1800-luvulla sattuneeseen suureen maastopaloon saakka.

IMG_4341

Luostarissa on myös arvokkaita käsikirjoituksia alkaen 900-luvulta, mutta näitä ei ole vierailijoiden nähtävillä.

Luostarivisiitin päätteeksi vieraille tarjottiin lokumia, marmeladia, pieni lasillinen hunajalla makeutettua rakia sekä vettä. Ensimmäisellä kertaa täällä istuskelin yksinäni luostarin vieraanvaraisuudesta nauttimassa huoneessa, jonka seinillä oli muun muassa piispojen, munkkien ja kreikkalaisten vapaussoturien kuvia sekä muutama vanha kuva luostarista. Jossain vaiheessa tajusin, että puhelin oli jäänyt laittamatta äänettömälle. Kaivoin sen esiin taskustani, ja huomasin sen itsestään siirtyneen asetukselle ”täydellinen hiljaisuus”. Järkeilemällä voisi päätellä syyksi taskupainallukset, jos kosketusnäytön lukitus ei ollut mennyt päälle. Mutta pyhässä paikassa ei toki voi sulkea pois taivaallisen avun vaikutustakaan.

Yksityinen poukamani lähellä Agia Annan rantaa
Yksityinen poukamani lähellä Agia Annan rantaa

Ranskalaisia vieraita käy luostarissa kuulemma ylivoimaisesti eniten. Ranskalaisten rakkaus Amorgokseen ei välttämättä ole kuitenkaan niin uskonnollista laatua, vaan heille Amorgos on tuttu Luc Bessonin The Big Blue (Le Grand Bleu) -elokuvan kautta. Tämän vahvisti ranskalainen pariskunta, joilta liftasin luostarikäynnin jälkeen kyydin Agia Annan rannalle luostarin lähellä. Elokuvaa oli nimen omaan kuvattu näissä maisemissa. En ole tätä kahdesta syvyyssukeltajasta kertovaa leffaa nähnyt, mutta nythän se pitää hankkia katsottavaksi. Kreikkalaiset pyhiinvaeltajat puolestaan täyttävät Amorgoksen 21. marraskuuta, jolloin vietetään saaren suojeluspyhimyksen Hozoviotissan Neitsyt Marian juhlaa.

Luostari on avoinna vieraille joka päivä klo 8–13 ja 17–19. Vierailu on maksuton, mutta halutessaan voi jättää rahalahjoituksen esimerkiksi sytyttäessään kynttilän. Luostarin ylläpito rahoitetaan lahjoitusvaroin.

 

Lähteitä

Lila Marangou: The Monastery of the Panayia Khozoviotissa. Fifth Edition 2005.
Amorgos Travel Guide 

Aasien kohtaaminen
Aasien kohtaaminen luostarin pihalla

Kurkistuksia aikaan ennen tulivuorenpurkausta Santorinilla

kevatfresko2

Vierailtu 28.5.2016 (Akrotiri), 30.5.2016 (Firan museot), 11.6.2016 (Kansallinen arkeologinen museo, Ateena)

Santorini tunnetaan auringonlaskuistaan, kykladisista valkoisista kylistään – joiden talot tosin ovat paljolti muuttuneet turistien asumuksiksi – sekä jylhistä tulivuorimaisemistaan. Juuri tuliperäistä toimintaa on kiittäminen siitä, että täällä on säilynyt noin 3500–3700 vuoden takaisen ison kaupunkikeskuksen rauniot ja niistä löytyneet upeat seinämaalaukset, jotka vievät meidät elävästi matkalle aikaan ennen tulivuorenpurkausta.

Santorini eli Thera on tulivuorisaari, joka on muuttanut muotoaan vuosituhansien varrella isojen tulivuorenpurkausten mukana. Nykyisen muotonsa kraatterijärven, Kalderan, ympärillä saari saavutti pääpiirteissään noin 1600 eKr. tapahtuneen purkauksen jälkeen. Mahdollisesti joskus kauan sitten pyöreällä saarella oli nykyisen kaltainen kapea muotonsa jo ilmeisesti ennen tätä viimeisintä isoa purkausta.

santorini

Akrotiri-nimellä nykyään tunnettu esihistoriallinen asutuskeskus alkoi muodostua saaren eteläpäähän jo 5000 vuotta sitten, alueella vallinneen kykladisen kulttuurin kaudella.

Akrotirista kehittyi pronssikaudella aikansa suurkaupunki ja vilkas kauppapaikka. Tämä on voitu päätellä muun muassa kaupunkialueen isosta koosta, monikerroksisista rakennuksista ja kehittyneestä viemärijärjestelmästä sekä vauraudesta, jota ilmentävät esimerkiksi talojen seinämaalaukset, esinelöydöt ja pitkälle erikoistunut ammatillinen työnjako.

pithoi

Kaupungin sijainti oli ihanteellinen Kreikan mannermaan ja Kreetan välissä, ja sen kulttuuri oli oletettavasti minolainen. Yhteydet olivat hyvät myös itäiselle Välimerelle Egyptiin ja Syyriaan asti.

Kukoistus päättyi massiiviseen tulivuorenpurkaukseen noin vuoden 1600 eKr. paikkeilla. Tulivuorenpurkaus oli yksi suurimpia, joita historiasta tunnetaan.

Aikaisempien teorioiden mukaan purkauksen ja sitä seuranneen tsunamin katsottiin johtaneen Kreetan minolaisen kulttuurin kuihtumiseen. Nykyiset selitysmallit eivät kuitenkaan suoraviivaisesti tue tätä näkemystä. Joka tapauksessa tuhkapilvi leijui koko itäisellä Välimerellä ja räjähtyksen ääni on saattanut kuulua koko Euroopassa ja Lähi-idässä. Paljon myöhemmin Platon yhdisti Santorinin Atlantis-myyttiin, mille voi toki nähdä perusteensa.

huonekalut1

 

Rakenteista on todettu maanjäristysten aiheuttamia pahoja vaurioita jo ajalta ennen tulivuorenpurkausta. Kaupunki oli kuitenkin kunnostettu näiden järistysten jälkeen. Luultavasti tuhoisasta tulivuorenpurkauksesta saatiin viitteitä jo ennakolta ja kaupunki evakuoitiin. Raunioista ei nimittäin ole löytynyt juuri ollenkaan arvoesineitä eikä ruumiita, kuten esimerkiksi Pompejista. Ei ole tietoa siitä, selvisivätkö asukkaat pakoon vai koituiko tuhkasade heidän kohtalokseen.

Vain yksi kultaesine, kaurista esittävä pieni figuuri, on löydetty. Se on ehkä unohtunut tai jätetty pyhänä esineenä suojelemaan kaupunkia.

Esihistoriallisen Theran museossa esillä oleva kultainen kaurista esittävä figuuri löydettiin vuonna 1999.
Kultainen kaurisfiguuri

Tulivuorenpurkausta on yritetty ajoittaa monin luonnontieteellisin menetelmin, mm. radiohiiliajoituksella, Grönlannin ikijäätä tutkimalla sekä Irlannista löytyneiden vanhojen puiden vuosirenkaita tutkimalla. Nämä menetelmät eivät ole kuitenkaan tuottaneet yksiselitteistä vastausta purkauksen ajankohdasta.

Jotkut teoriat puhuvat 1600-luvun lopun puolesta, toiset puolestaan ajoittavat tapauksen 1500-luvun jälkipuoliskolle. Joka tapauksessa purkauksen seurauksena kaupunki peittyi laavaan ja tuliperäiseen tuhkaan. Useiden metrien kerros näitä säilytti kadut, aukiot ja talot sekä sisällä olleet esineet ja seinämaalaukset sellaisina kuin ne olivat 3500–3700 vuotta sitten.

trianglesquare1

Kaupungin talot olivat jopa kolmikerroksisia. Tähän mennessä esiin kaivetut rakennukset ovat olleet pääasiassa asuintaloja, mutta myös pari julkista rakennusta on tunnistettu. Tuhkaan hautautuneista huonekaluista on saatu valmistettua kipsivaluja täyttämällä lahoamisen seurauksena tyhjäksi jääneitä onkaloita kuten Pompejissa.

Kipsivalu muinaisesta pöydästä. Thiran esihistoriallinen museo
Kipsivalu muinaisesta pöydästä. Esihistoriallisen Theran museo

Ei tiedetä, mitä kieltä Akrotirin asukkaat puhuivat. Kuten ei tiedetä sitäkään, millä nimellä he kutsuivat kaupunkiaan. On oletettu heidän edustaneen samaa kulttuuria kuin Kreetan minolaiset. Minolaiset hallitsivat kyllä kirjoittamisen, mutta heidän käyttämäänsä lineaari-A-kirjoitusta ei ole kyetty tulkitsemaan. Se siitä osataan sanoa, ettei se ole kreikan kieltä, toisin kuin sitä myöhemmin seurannut lineaari-B, jonka kirjoitusjärjestelmä tunnetaan.

Lineaari-A-kirjoituksella kirjoitettujen savitaulujen palasia. Esihistoriallisen Theran museo
Lineaari-A-kirjoituksella kirjoitettujen savitaulujen palasia. Theran esihistoriallinen museo

Itse Akrotirin minolaisen kaupungin raunioita voi tutkia sen sijaintipaikalla Akrotirin kylästä etelään päin. Arkeologinen alue on melko lähellä merta ja kuulua Punaista rantaa. Alueella on helppo liikkua rakennusten väliin tehtyjä kulkusiltoja pitkin, ja raunioiden päälle rakennettu katos suojaa auringolta. Freskoja ei sen sijaan Akrotirissa ole, vaan ne on jaettu Esihistoriallisen Theran  museoon (Museum of Prehistoric Thera) Santorinin Firassa sekä Ateenan Kansalliseen arkeologiseen museoon.

akrotiri_yleiskuvaa

Thiran esihistoriallinen museo (Prehistoric Museum of Thira)

Esihistoriallisen Theran museo (Prehistoric Museum of Thira)

Akrotirin freskot ovat läheistä sukua Kreetan minolaisille freskoille, mutta eroavaisuuksiakin on. Akrotirille ominaista on valkoisen taustan käyttö.

Maalauksissa kuvataan eläimiä, luontoa ja ihmisen toimintaa. Myös geometrisia muotoja esiintyy koristeaiheina.

Käytetyn väripaletin muodostivat laastin valkoinen, maan mineraalipigmenteistä saadut musta, punainen ja keltainen sekä synteettisesti valmistettu Egyptin sininen ja mineraalipohjainen glaukofaanista saatu sininen.

Punaista mineraalipigmenttiä sekä kalkkilaastin aineksia
Punaista mineraalipigmenttiä sekä kalkkilaastin aineksia

Tulivuorenpurkauksen aikaisten seinämaalausten alta on löytynyt myös merkkejä aiemmista maalauksista. Tyylit vaihtuivat aikakausien mukaan, mutta uusia maalauksia tehtiin myös maanjäristyksissä vaurioituneiden tilalle.

On esitetty, että huoneiden maalaukset ovat liittyneet huoneiden käyttötarkoitukseen ja asukkaisiin. Taide olisi siis ollut hyvin tiiviisti kytköksissä niin juhlaan kuin arkeenkin. Maalauksia oli yleensä huoneessa kaikilla seinillä, ja niillä luotiin maisemia huoneisiin.

Naisten fresko
Naisten fresko

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa – etenkin jos sanoja ei ole saatavilla. Maalauksista voidaan tehdä paljon päätelmiä Kreikan pronssikauden kulttuurista. Ne kertovat vaatetuksesta, hiustyyleistä, koristautumisesta, elinkeinoista, rituaalimenoista, sodankäynnistä, laivoista ja rakennuksista. Lähes jokainen löydetyistä freskoista on säilynyt vain osittain. Museoissa niitä on täydennetty moderneilla lisäyksillä, jotka pyrkivät kuvaamaan teoksen kokonaisuutta sellaisena kuin se mahdollisesti on ollut.

nainen

Ns. naisten freskossa näkyy pukeutumisesta ja koristautumisesta päätellen ylhäisiä naisia, mahdollisesti suorittamassa uskonnollista rituaalia. Naisilla on yllään koruja, meikkiä ja hiustyyli näyttää varsin viehättävältä. Varmasti etenkin miesten mielestä viehättävä on myös vaate, joka jättää rinnat paljaiksi. Mielenkiintoista muotia! Taustana on tyylitelty tapetinomainen tähtitaivas. Fresko on esillä Theran esihistoriallisessä museossa.

kevatfresko_yksityiskohta

Kevätfreskoon, joka tunnetaan myös nimellä liljafresko, ihastuin jo vuonna 2012 nähdessäni sen Ateenan arkeologisessa museossa. Liljat heiluvat kevättuulessa ja pääskyset lentelevät taivaalla. Ajatuksiin piirtyy kevät, joka koitti tuhansia vuosia sitten. Talven jälkeen ilmassa on iloa ja raikkautta. Tuoreet kasvit nousevat maasta ja pääskyset nousevat kohti korkeutta lämpimän tuulenvirin puhallellessa. Vaikka maailma on muuttunut niistä ajoista niin paljon, uskoisin että kevään on täytynyt tuntua ihmisistä samanlaiselta silloinkin. Kevät täynnä odotusta, kevät ennen tulivuorenpurkausta, joka muutti kaiken. Kevätfresko on yksi varhaisimpia maisemamaalauksia. Fresko ei siis ole esillä Santorinilla, vaan Ateenassa Kansallisessa arkeologisessa museossa. Siellä kävin sitä tälläkin matkalla ihailemassa Ateenaan päästyäni.

apinat

Sinisiä apinoita esittävä fresko on pahoin turmeltunut, mutta sen palasista on pääteltävissä teoksen kokonaisuus. Teos esittää rantakallioilla kiipeileviä apinoita. Se on esillä Theran esihistoriallisessa museossa.

apinat2

Yksi apinoista katsoo suoraan katsojaan, muut on esitetty sivuprofiilissa. Apinat tuskin olivat sinisiä silloinkaan, mikä kertoo taiteilijan mielikuvituksesta ja taiteellisesta vapaudesta. Ehkä sininen väri antoi sopivan kontrastin suhteessa kallioihin. Apinoita saattoi sen sijaan ollakin Santorinilla, ainakin yksi fossiloitunut apinan kallo on löydetty. Joka tapauksessa apinat olivat eläiminä tuttuja maalarille, mahdollisesti myös Afrikasta tai Lähi-idästä tulleiden vaikutteiden kautta.

papyrus2

Papyrusfreskossa näkyvät egyptiläiset vaikutteet. Papyrusta ei kasvanut Santorinilla, mutta se oli kasvina tuttu saaren asukkaille. Papyrusfreskon huone oli mahdollisesti rituaalikäytössä, sillä sieltä on löytynyt rituaaleissa käytettyjä astioita. Fresko on Esihistoriallisen Theran museossa.

ruusukkeet

Ruusukefresko on puhtaasti koristekuviointiin perustuva maalaus. Kuviot on taidokkaasti maalattu ja värit ovat kauniit. Fresko on Esihistoriallisen Theran museossa.

African

Afrikkalaista miestä esittävästä freskosta on säilynyt vain pieni palanen. Kuvan hahmo on arvioitu afrikkalaiseksi tumman ihon ja hiusten perusteella. Miehellä on iso korvakoru. Palmun lehdet on kuvattu sinisinä, koska vihreä väri ei kuulunut Akrotirin maalareiden värivalikoimaan.

nyrkkeily
Nyrkkeilijäfresko. Klikkaa kuvaa suuremmaksi.

Nyrkkeilijäfreskossa kaksi poikaa ottaa mittaa toisistaan. Hahmot voidaan tunnistaa pojiksi tummana kuvatusta ihosta. Naispuolisten henkilöiden iho kuvattiin valkeana. Vasemmanpuoleinen nyrkkeilijä on koristautunut lukuisin koruin, kun puolestaan hänen vastustajallaan ei ole koruja. Tämä voi kertoa erosta ottelijoiden yhteiskunnallisessa asemassa. Fresko on nähtävänä Ateenan Kansallisessa arkeologisessa museossa.

Antilooppifresko esittää kahta tummin ääriviivoin piirrettyä antilooppia. Se on peräisin samasta huoneesta kuin nyrkkeilijäfresko ja on myös esillä Ateenan Kansallisessa arkeologisessa museossa.

antiloopitjanyrkkeilijat
Nyrkkeilijäfresko ja antilooppifresko Ateenan kansallisessa arkeologisessa museossa. Asetelma jäljittelee löytöpaikan olosuhteita.

Alueen järjetelmälliset kaivaukset alkoivat 1967. Tähän mennessä kaupungista on kaivettu arvioiden mukaan vasta pieni osa, sen keskusta. Kohde oli monta vuotta suljettuna sen suojaksi rakennetun katoksen romahdettua vuonna 2005, jolloin yksi vierailija sai surmansa. Myös Akrotirin löytänyt arkeologi Spyridon Marinatos kuoli kaivausten äärellä 1974. Jostakin luin että syynä olisi ollut rakenteiden sortuman alle jääminen, toisessa lähteessä mainittiin syyksi sydänkohtaus.

Opasteet Akrotirin raunioilla voisivat olla paremmatkin. Vierailusta saa enemmän irti, jos on tutustunut kohteeseen hieman jo ennakkoon. Sen sijaan Esihistoriallisen Firan museossa on erittäin hyvät opasteet, joista saa hyvän käsityksen Akrotirin kaupungista ja kulttuurista. Museossa on freskojen lisäksi esillä kattava valikoima Akrotirista löytynyttä esineistöä.

Kannu on arvioitu rituaalikäyttöön valmistetuksi. Huomaa nännit.
Kannu on arvioitu rituaalikäyttöön valmistetuksi. Huomaa nännit.

Freskoista tehtyihin jäljennöksiin voi tutustua Firassa Santozeum-nimisessä yksityisessä näyttelytilassa. The Thera Foundationin yhteistyössä Gettyn ja Kodak Pathén kanssa toteuttamat aidon kokoiset jäljennökset tarjoavat mahdollisuuden tutustua Akrotirin seinämaalausten kokonaisuuteen yhdessä paikassa.

Sahraminkerääjät-freskon jäljennös Santozeumissa. Amatöörimäisesti asennetut lamput hieman häiritsevät. Alkuperäinen Sahraminkerääjät-fresko ei ole esillä museoissa.
Sahraminkerääjät-freskon jäljennös Santozeumissa. Amatöörimäisesti asennetut lamput hieman häiritsevät. Alkuperäinen Sahraminkerääjät-fresko ei ole esillä museoissa.

Santozeum oli hieman hankala löytää Firan sokkeloisilta kujilta. Freskojen jäljennöksiin saikin tutustua lähes omassa rauhassa. Olin tosin hieman pettynyt jäljennösten laatuun. Erityisesti kaikki värit eivät näyttäneet vastaavan aitoa. Saattaisiko nykytekniikka olla niin heikkoa, että parikymmentä vuotta vanhojen jäljennösten värit olisivat jo päässeet haalistumaan?

Kalastajafresko on säilynyt hyvin, mutta siitä on yleisön nähtävillä vain jäljennös Santozeumissa.
Kalastajafresko on säilynyt hyvin, mutta siitä on yleisön nähtävillä vain jäljennös Santozeumissa.

Linkkejä

Akrotirin arkeologisen alueen virallinen sivu (aukioloajat ym.)
Museum of Prehistoric Thera
Kansallinen arkeologinen museo, Ateena
Santozeum
Thera Foundationin vanhat sivut seinämaalauksista

 

Lähteitä

Mark Cartwright: Akrotiri Frescoes
Wikipedia
Erja Salmenkivi: Kreikan varhaisimmat kulttuurit (teoksessa Kulttuuri antiikin maailmassa, Teos 2009)
Christos Doumas: Akrotiri on Thera – The Excavation of a Buried City (teoksessa Great Moments in Greek Archaeology, Kapon Editions 2007)